Hyppää sivuvalikkoon

Opiskeluhuolto

Opiskeluhuollon tavoitteena on tukea oppilaan oppimista, kehitystä ja terveyttä sekä sosiaalisia valmiuksia ja taitoja.

Yhteisöllinen opiskeluhuolto kuuluu kaikille

Kaikki koulun oppilaat ja koulussa työskentelevät aikuiset vastaavat omalta osaltaan siitä, että koulussa on turvallista ja että koulun toimintakulttuuri tukee terveyttä ja hyvinvointia. Koulussa huolehditaan kannustavasta kohtaamisesta, arjen huolenpidosta ja riittävästä oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että oppilaat, huoltajat ja koulun aikuiset osallistuvat yhteistyöhön säännöllisesti.

Yksilöllinen opiskeluhuolto perustuu luottamukseen

Yksilöllisellä opiskeluhuollolla tarkoitetaan yhteistä työskentelyä yksittäisen oppilaan asioissa. Työskentelyn tavoitteena on hänen oppimiseensa, koulunkäyntiinsä tai elämäntilanteeseensa liittyvien haasteiden ja ongelmien selvittäminen sekä niihin vaikuttaminen mahdollisimman varhain.

Yksilökohtainen opiskeluhuoltotyö on luottamuksellista. Sitä toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Oppilaan mielipiteitä kuullaan häntä koskevissa asioissa. Hyviä ratkaisuja ja tukitoimia löydetään useimmiten yhdessä neuvotellen ja sopien, yhteistyössä kodin ja koulun sekä mahdollisten oppilaan asioita hoitavien koulun ulkopuolisten tahojen kanssa.

Oppilaiden, huoltajien ja opetushenkilöstön apuna ja tukena koulussa työskentelevät opiskeluhuollon asiantuntijat, joita ovat kouluterveydenhoitaja, koululääkäri, koulukuraattori ja koulupsykologi. Palveluja tarjotaan koulun tiloissa, myös koulupäivän aikana.

Tampereen kaupungin esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelma

Opiskeluhuollon asiantuntijapalvelut

Kouluissa tapahtuva kriisityö

Kriisien kohdatessa kouluyhteisön jäsentä, ryhmää tai koko kouluyhteisöä kootaan tarvittaessa koulun kriisiryhmä. Kriisiryhmässä suunnitellaan tukea ja avun tarjoamista asianosaisille. Kriisitilanteissa työskentely aloitetaan samana tai seuraavana työpäivänä.

Kriisityön alkaessa koulun kriisiryhmä ja opiskeluhuollon asiantuntijat ovat opetushenkilöstön tukena sovitusti. Tärkeää on kohdata oppilaat, tarjota faktatietoa, kuunnella oppilaita ja vastata heidän kysymyksiinsä. Oppilaiden turvallisuudentunnetta pyritään vahvistamaan sekä annetaan ohjeita kriisin aiheuttamien oireiden kanssa selviämiseen. Joissakin tilanteissa on perusteltua järjestää oppilasryhmille erillisiä kriisi-istuntoja. Näiden vetäjänä toimii koulutettu erityisasiantuntija.

Opetushenkilöstön ja tarvittaessa opiskeluhuollon asiantuntijoiden vastuulla on seurata oppilaiden vointia, ja mahdollisia traumaperäisiä oireita muutaman kuukauden ajan.

Yhteystiedot

Ulla-Maija Ojalammi
Opetusjohtaja
Puhelin:
050 428 3044

Sirpa Tikka
palvelupäällikkö, psykologi- ja kuraattoripalvelut
sähköposti: [email protected]
puhelin: 050 379 1934

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/oppilashuolto

Päivitetty 30.1.2024