Page 74 - PiKe kirja
P. 74

 askel 3
Uudet työkalut ja digitaalisuus
Henkilökunnan kyselystä nousi selkeästi esille, että kirjastoissa kaivataan spar- rausta digitaalisten ratkaisujen ja uusien
työkalujen hyödyntämisessä. Lisäksi asiakas- tutkimuksen havainnot täydensivät ajatusta, että asiakaspalvelua voidaan parantaa erilaisissa digitaalisissa kanavissa. Näiden kohteiden kehittämiseen keskityttiin kolman-
sissa valmennuspäivissä.
Uusia teknologioita voidaan
valjastaa työtehtävien
uudelleen miettimiseen tai
arjen apureiksi. Esimer-
kiksi robotiikkaa hyödyn-
netään jo tietynlaisten
kirjastotoimintaan liitty-
vien perustehtävien osalta
jo uudessa Keskustakirjasto
Oodissa. Lähtökohtana ja yti-
messä on kuitenkin aina huomio
siitä, että ihmiset ohjaavat teknolo-
gian käyttöä. Teknologia yksin on riittämätön asia itsessään, vaan sen käyttö kanavoituu tavoitteellisen työn uudistamisen kautta.
Voitaisiinko robotteja hyödyntää rutiinin- omaisten työtehtävien rationalisoimisessa ja arjen apureina? Voisiko äänikäyttöliittymillä parantaa joidenkin asiakasryhmien palvelukoke- musta? Miten virtuaalitodellisuuden ratkaisuja käytetään hyväksi kirjastojen palvelutarjon- nassa? Minkälaisia malleja sisätilapaikannuksen keinot voisivat tarjota kirjastossa asiakkaiden opastamisessa? Miten kosketusnäytöt otetaan käyttöön tilassa palveluiden markkinoinnissa ja esittelyssä?
IX
Valmennuspäivät rakentuivat kolmesta pala- sesta. Ajatukset saatiin hereille erilaisten case-esimerkkien kautta, jonka jälkeen mietittiin mobiililaitteiden mahdollisuuksia asiakasvuo- rovaikutuksessa, työn osana sekä asiakkaiden käyttöliittymänä kirjastoon. Tämän jälkeen
pohdittiin erilaisten sähköisten kanavien pai- noarvoa virtuaalisten kanavien osana.
Valmennusohjelma päätettiin pohdintaan uusien teknolo-
gioiden näköaloista tulevai- suudessa.
“Uudet teknologiat ja monikanavaiset palvelut tarjoavat uusia mahdolli-
suuksia palvella kirjaston asiakkaita monipuolisemmin. Valmennuspäivässä nousi esille
esimerkiksi loistava idea, että PiKe-kirjastoissa tehtäisiin yhdessä
e-aineistojen käytön tutoriaaleja, jolloin henkilökunnan ei tarvitse opetella kaikkea vaan
osa henkilöstä voi erikoistua johonkin alueeseen. Osaamista voitaisiin jakaa PiKen kanavissa ja You- Tubessa henkilöstölle sekä asiakkaille”
Pekka Ollikainen, Tampere
72




































































   72   73   74   75   76