Page 89 - Digia koneeseen
P. 89

    TIETÄ KÄYDEN TIEN ON VANKI – DIGI-PIKE 2019-2020
Kehittämiskirjaston kaksivuotinen Digi-PiKe -projekti päättyy tämän julkaisun ilmestymiseen. Alueellinen kehit- tämistehtävä on pyrkinyt vastaamaan henkilöstön digi- osaamisen tarpeisiin ja tarjoamaan koulutusta sekä tukea työelämän muutoksen ja digitalisaation, osaamisen ja pedagogiikan sekä asiakaspalvelun uusiin haasteisiin vas- taamiseen. Kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon niin henkilöstön osaamisen kuin kirjastojen toiminnankin alueilla, ja samalla yhteiskunnassamme on koettu suuri murros. On päivänselvää, että digi- ja mediaosaaminen ovat keskeisiä työelämätaitoja nyt ja tulevaisuudessa. Mennyt vuosi on myös osoittanut, että kirjastot pystyvät tarvittaessa muokkaamaan palveluitaan tarjoten niitä monikanavaisesti, joustavasti ja tilanteeseen sopeutuen. Paljon puhuttua resilienssiä on löytynyt niin henkilös- töltämme kuin organisaatioiltammekin, ja sen kasvatta- minen on tarpeen myös tulevaisuuden varalle.
Kehittämiskirjasto jatkaa henkilöstön digi- ja mediatai- tojen tukemista vuonna 2021. Aiemmin tässä julkaisussa esitellyt kirjastoihin lainattavat laitekokonaisuudet, Pike- boksit, kokeiluun ja sisältöjen tuottamiseen painottuvine koulutuksineen, ovat mittava panostus henkilökunnan osaamisen kehittämiseen. Lisäksi suunnitelmissa on uusi asiakaspalveluun painottuva koulutuskokonaisuus, jossa tämän päivän ja tulevaisuuden työelämätaidot nivoutuvat luontevalla tavalla asiakkaidemme kansalaistaitoja tuke- vaan osaamisen jatkumoon. Digitaidot kuuluvat meille, jokaiselle, ja meillä on niihin oikeus niin julkista palvelua tuottavina työntekijöinä kuin yksilöinäkin.
Digiä koneeseen
     2012
87
 Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin – hanke laati kirjastoille kansallisen e-aineistostrategian.
2012
Kirjastot somettavat: esimerkiksi Tampereen kirjastoilla on yhteensä neljä Facebook-sivua, lisäksi
sivut kuvapalvelu Flickrissä, ja YouTube-kanava. Tampereen kirjastoauto-osasto suunnittelee Twitterin hyödyntämistä esim. reittitiedotuksissa. Jyväskylä on Facebookissa yhteisesti sekä kolme lähikirjastoa omalla tilillään, ja oma kirjaston oma Youtube-kanava on käytössä.

























































































   87   88   89   90   91