Page 33 - Digia koneeseen
P. 33

  Case2
 KOTIPALVELUJEN DIGI-POP-UPIT TAMPEREEN KAUPUNGINKIRJASTOSSA
Mitä ovat digi-pop-upit ja
missä niitä on pidetty?
Olemme järjestäneet asiakkaillemme tilaisuuksia, joissa on esitelty digitaalisia välineitä ja sisältöjä kokeilun, leikil- lisyyden ja pelillisyyden avulla. Pop-upeja on pidetty kir- jaston omissa tiloissa sekä hyvinvointikeskuksissa, joihin on keskitetty kaupungin ja muiden palvelujen toimipis- teitä. Lisäksi olemme jalkautuneet kevättalvella 2020 eli ennen koronapandemiaa myös kotipalvelun yhteisöasiak- kaiden luokse, päiväkeskuksiin ja asumisyksiköihin.
Mitä pop-upeissa on tehty?
Olemme esitelleet asiakkaille virtuaaliympäristöjä VR-laitteiston avulla, ja jonkin kerran myös peluuttaneet konsoli- ja tablettipelejä, ennen kuin korona keskeytti toiminnan. Näiden kautta on otettu esille kirjastojen tarjontaa, keskeisenä etenkin Celian lukuesteisille suun- natut palvelut ja muut e-aineistot. Virtuaalisisältöjä on siis käytetty leikillisenä avauksena sekä kynnyksen madalta- jana digiin tarttumiseen. Ajatuksena on ollut digikuilun kaventaminen ja kohderyhmälle suunnattujen palvelujen saattaminen näin yhä useamman asiakkaamme ulot- tuville. Vanhuspalvelujen asumisyksikössä yksi kohde- ryhmämme on ollut henkilökunta, joka on voinut viedä viestiämme eteenpäin, asukkaille.
Mitä järjestäminen on
edellyttänyt ?
Kotipalveluille on hankittu oma keskihintainen, mukana kannettava VR-laitteisto tätä varten. Lisäksi meillä on ollut mukana älylaitteita ja pelitapahtumassa myös esi- merkiksi tavallisia lautapelejä. Aina kirjaston ulkopuo- lelle jalkauduttaessa kannattaa varata myös erillinen laite verkkoyhteyden jakamista varten, esimerkiksi äly- puhelin. Kirjastoissa ja hyvinvointikeskuksissa olemme pyrkineet järjestämään pop-upit sellaiseen aikaan, kun seniori-ikäisiä aikuisia on paljon liikkeellä. Etukäteen valitsimme valikoiman maksuttomia VR-sisältöjä, joita tapahtumissa oli mahdollista kokeilla. Avoimia, käyttökel- poisia ja vaikuttavia sisältöjä on tarjolla jo todella paljon!
Asumisyksikössä tai päiväkeskuksessa tilaisuuden jär- jestäminen vaatii hyvän keskusteluyhteyden ja vahvan tuen laitoksen henkilökunnalta. Henkilökunnalla on paras tuntemus esimerkiksi asiakkaidensa kunnon, mahdolli- suuksien ja rajoitteiden suhteen. Henkilökunta voi myös etukäteen jakaa paikalle tulevia asiakkaita ryhmiin sen mukaan, mikä toiminta kenellekin sopii. Hyvät kontaktit ja avoin keskusteluyhteys henkilökunnan kanssa on ensi- sijaisen tärkeä asia.
      31
      






















































































   31   32   33   34   35