Kauppahallin perusparannus

Kauppahallin ostoskäytävä ja kojut kahden puolin.
Kauppahallin 120-vuotiaan arvokiinteistön perusparannuksen suunnittelu käynnistettiin keväällä 2022. Suunnittelua tehdään yhteensä kolme vuotta ja sen aikana konretisoituvat muun muassa remontin sisältö- ja toteutustapa. Varsinainen perusparannus on tavoite toteuttaa vuosina 2025–2027.

Mittavan kunnostuksen tarkoituksena on saada aikaan tunnelmaltaan tuttu, mutta toiminnoiltaan, tiloiltaan ja tekniikaltaan nykyaikaistettu Kauppahalli. Remontin myötä on myös mahdollisuus tarkastella Kauppahallin ideaa ja tiloja uusin silmin sekä vaikuttaa sen houkuttelevuuteen myös tulevaisuudessa.

Kauppahalli on ollut erottamaton osa Tampereen katukuvaa ja sielunmaisemaa jo 121 vuotta. Vuonna 1901 Hjalmar Åbergin piirustusten mukaan valmistunut jugendkaunotar on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan, ja vuonna 1973 rakennuksesta tulikin Tampereen ensimmäinen rakennussuojelulain mukainen suojelukohde. Nykyään tämä ikoninen rakennus on kaupunkilaisten yhteinen kohtauspaikka, herkkusuiden pyhiinvaelluskohde ja elävä kappale Tampereen historiaa.

Kauppahallin perusparannuksen suunnittelu ja toteutus

Mikko Siitonen
Hankekehityspäällikkö
Puhelin:
041 730 3249
Jarmo Viljakka
Hankepäällikkö
Puhelin:
040 806 4105
Henri Lievonen
Kiinteistöpäällikkö
Puhelin:
041 730 5812
Päivitetty 2.5.2023