Finlayson Tampella Suomen Trikoo Lapinniemen puuvillatehdas PMK Mallikirjat Info Etusivu

Kotikin tarvitsee iloisen kesäpuvun

Kuosiin kudotut kankaat olivat Finlaysonin tuotannon ydin. Monet ensimmäisistä kangastyypeistä, kuten patja- ja nenäliinakankaat, ovat jo historiaa. Sisustuskankaita tehdas tuotti verhoista ja oviverhoista sängynpeitteisiin ja mattoihin. Monet kankaat, kuten gingham, sopivat useaan käyttötarkoitukseen. Huonekalukankaiksi valmistettiin kestäviä, pintakuvioituja kankaita, joita mainostettiin myös irtipäällisten materiaaliksi. Pöytäliinoja tehtiin lukemattomia eri laatuja. 1900-luvun alun koristeellisissa pöytäliinoissa näkyivät jugendvaikutteet. Niistä siirryttiin perusvärejä toistaviin ruudullisiin ja raidallisiin liinoihin.

Mainosjuliste 1970-luvulta

Forssassa valmistettiin 1948 lähtien myös muovipinnoitettuja kankaita, kernejä, joista tehtiin lähinnä pöytäliinoja, mutta myös takkeja ja tuolin irtopäällisiä. Tärkeimpiä kodin sisustukseen tarkoitettuja kankaita olivat frotee sekä lakana- ja verhokankaat. Uusia kevätverhoja mainostettiin edullisena tapana uudistaa kodin ilmettä. 1950-60-lukujen vankkoja puuvillakankaita olivat Novo ja Pirkka, joita käytettiin vaatteiden lisäksi myös verhoiluun. Kodintekstiilien keskeisiä suunnittelijoita olivat Aini Vaari, Raili Lampela, Sirkka Ilvo ja Liisa Kota. 1970-luvun alun suurikuvioisista kuoseista siirryttiin vuosikymmenen lopulla pieniin kuvioihin ja folklore-vaikutteet alkoivat näkyä. 1980-luvun kankaissa vallitsivat musta ja valkoinen sekä tehostevärit erilaisina viivoina ja täplinä. Vahva oli myös pastellisävyinen romanttinen ja runsas suuntaus. Tärkeä osa Finlaysonin sisustustekstiilejä ovat edelleen julkisten tilojen tekstiilit, joita valmistetaan nykyisin nimellä Finlayson Pro.

Tutustu tekstiileihin ja niiden mainontaan. Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.

Gingham-puuvillakangasta vuodelta 1954.

Ginghamia mainostettiin myös sisustuskankaana, Kotiliesi 2/1959.

Pirkka-2 sisustuskangas vuodelta 1965.

Kotiliesi 9/1961.

Huonekalusatiini vuodelta 1966.

Tilkku-Tiina 4/1964, Finlaysonin arkisto, Forssa.

Pirkka-1-kangas vuodelta 1965.

Kaunis koti 5/1963.

Novo 57-puuvillakangas vuodelta 1964.

PMK:n mainosjuliste 1960-luvulta.

Ilona 3 -kangassarjan omenakuosi.

Tilkku-Tiina 2/1973, Finlaysonin arkisto, Forssa.