Tuupovaara, Tyyne Toivosen yksityiskokoelma

1929 Tuupovaara: maalaistalo

Olen syntynyt 30.8.1929. Lapsuuteni asuin maatalossa Tuupovaarassa, lähellä rajaa. Vanhempani olivat maanviljelijöitä ja meitä oli yhteensä seitsemän lasta. Olen käynyt kansakoulun. Kotona asuessani olen ollu äidin ja isän apuna pellolla ja silleen – maanviljelysapulaisena.

Tuupovaarassa ei oikein ollut työpaikkoja, että olis ollut naisille, se oli vaan sitä maataloustyötä ja semmosta. Oli vaan sellasia raskaita, sellasia vaneritehtaita mitä Joensuussakin oli, tai sitten kotiapulaiseksi vaan, palvelijaksi taloihin. Mutta sehän ei kyllä ollu mieleistä.

Mutta joka vuosiloma kun tuli niin käytiin siellä, ja edelleenkin. Kaikki on niin muuttunut, on erilaista, kotipaikkakin myyty. Sisaruksetki hajonnu pitkin, kuka minnekin.

1948 Pirkkala: Pyhäjärven sahan talo

Muutin Tampereelle 18-vuotiaana kun sisareni asui täällä, ja sitten tehtaaseen vaan töihin. Olin vähän aikaa Suomen trikoolla, jotain kolme vuotta, puolaamossa. Minä asuin tuolla Pirkkalan puolella, se oli Pere, ja Pyhäjärven Saha. Mun siskoni asu siinä, ja sen mies oli siinä sahalla, niin mä asuin hänen luonaan ensin. Se oli sahan työntekijöiden talo. Se oli aika suuri talo, kaksikerroksinen ja siinä asu monta perhettä. Sahalla oli useampi talo siellä.

Kyllä se muutto meni, kun mulla oli täällä serkkuja ja sellasta. Mutta välillä mä olin talvet aina täällä ja kesäksi taas menin auttamaan vanhempiani niissä töissä, peltotöissä, sitten taas syksyllä tänne.

Ei tää alkuun miellyttänyt ollenkaan, ettei täällä ollut mitään kivaa, vaan kyllä siellä Tuupovaarassa oli kaikki paljon kivempaa. Mutta kyllä se siitä kun taas oli täällä pisemmän aikaa, ja kun tänne kotiutui, ja rupes se aika menemään pikku hiljaa. Mutta kyllä alkuun nämä hämäläiset olivat, kun karjalaisiin nähden, että niihin oli kyllä totuttelemista ens alkuun. Ja sitten kun vakituisen työpaikan sai, ei siitä sitten enää parantunu lähteä, sitte ei olis enää päässy takasin. Tehtaiseen pääsi aina siiihen aikaan, sieltä sai tulla ja lähteä koska vaan. En halunnut jäädä tehtaaseen, että heti kun saisin jonkun toisenlaisen paikan – mun serkkuni oli liikennelaitoksella niin se houkutteli mua, mä innostuin siitä.


Pyhäjärven saha,
Mauno Mannelin 1930-luku, Vapriikin kuva-arkisto
1953 Tampere, Epilä, Epilän valtatie: 1hh

Siskon luota muutin Epilään serkkuni luo asumaan, että sain kirjat Tampereelle, ei olis muuten päässyt töihin, kun ei muuten päässyt kaupungille töihin, jos ei ollut kirjat kaupungilla siihen aikaan. Sitten -53 keväällä tulin liikennelaitokselle rahastajaksi. Silloin asuttiin serkkuni kanssa kahdestaan, se oli kanssa liikennelaitoksella.

Se oli sellanen Karin talo, siinä oli leipomo alakerrassa, se oli aika lähellä nahkatehdasta, Voiman kauppa oli melkein vastapäätä toisella puolella tietä. Niitä oli yläkerrassa sellaisia pieniä huoneita, joita ne sitten vuokras meille. Siellä oli hella ja sellasta. Se on purettu jo aikaa pois, siinä on tilalla sellainen kivitalo. Meillä oli semmoinen hellahuone vaan, pieni, ei kahtakymmentä neliötä, sellaiset 15–16 neliötä. Kauhee asuntopula siihen aikaan. Ei niitä niin vaan otettu – hyvä kun päästiin. Se oli heti sota-ajan jälkeen tai melkein. Olin vähän päälle 20.

Me ostettiin sitten kalusteet. Meillä oli siinä heteka ja pyöreä pöytä ja kaksi nojatuolia ja sitten astiakaappi, semmoset kirjavat räsymatot lattialla. Ei siinä sitte muuta voinu olla. Siinä ei ollu vessaa samassa, se oli ulkona, ulkovessa, puusee niin ku sanotaan. Ei tullu lämmintä vettä, eikä kylmääkään, vaan ämpärillä kaikki vedet haettiin.

Vapaa-aikana sitä melkein meni yks päivä aina nukkuessa. Sitten toinen päivä mitä sitä nyt tehtiin, millon mitäkin. Vaatteita korjailtiin ja laitettiin ja käytiin ostoksilla, kaupungissa käytiin kattelemassa mitä oli tarjolla. Se oli sitä pula-aikaa monta vuotta vielä sodan jälkeen, ei saatu vaatteita eikä kenkiä oikein vielä, oli ne jonotukset.

Kyllä meillä serkkuni kanssa meni oikein hyvin. Oikein oli hauskaa, paljon hauskempaa kuin yksin, kun sitä nyt ajattelee. Ei se siihen aikaan tuntunu miltään asua yhdessä ja ahtaasti, se oli oikein kivaa. Se oli silloin niin alkeellista, kun aattelee mitä nyt, on kaikki mukavuudet, ei sitä osannut sillon haaveillakaan kaikista. Eihän sitä ollut monella muullakaan, se oli tavallista, kaupunkiin tuli paljon näihin tehtaisiin maalta työntekijöitä.


Epilän valtatie, Tyyne Toivosen yksityiskokoelma

1956 Lamminpää, Kivilevontie 23: 1h+k

Me tapasimme mieheni kanssa tuttavien välityksellä. Hän on Nokialta, Suodenniemeltä. Hän oli silloin Paunulla, silloin kun tapasimme, mutta tuli sitten melkein heti liikennelaitokselle. Sitten muutettiin Lamminpäähän Kivilevontielle kun menin naimisiin vuonna 1956. Sitä kaipas omaan kotiin, tottakai, sehän on ihan selvä. Vähän aikaa asuttiin vuokralla Lamminpäässä.

Se oli semmonen kaksikerroksinen talo, jossa oli useampi vuokrahuoneisto, puutalo, kauppa alakerrassa. Siellä oli sitten huone ja keittiö. Ja sinne tuli vesikin, muttei lämmintä vettä tullut kylläkään. Ulkovessa oli sielläkin, ei siellä ollut sen kummempaa pesumahdollisuutta, ei ollu piharakennuksessakaan saunaa. Sauna oli sitten kyllä lähellä, yleinen sauna, siellä käytiin viikollakin aina.

Sinne hankittiin nojatuolit ja semmonen pyöree pöytä ja sitten keittiön pöytä ja liinavaatekaappi. Eipä sinne muuta sitten tarvinnutkaan. Miehellä taisi olla ennestään vaan heteka. Se nousi se alaosa sinne ylös. Lamminpäästä se heteka vietiin vähäksi aikaa kesämökille, kun siellä ei ollut alkuun, ennen kuin saatiin sinne toisenlaista, sohvaa, niin se vietiin sinne se Heteka, sieltä se vietiin sitten kaatopaikalle. Joku kaappikin, pikkunen kaappikin, vietiin mökille sieltä. Vähitellen on ostettu sitten astioita kotiin ja liinavaatteitakin tullu matkan varrelta. Joku valkonen lakana on lapsuudenkodista kulkenut, jonka äiti on kutonu, semmosta on vielä tallella ihan muistona, mutta eipä paljon muuta, kun meitäkin oli neljä sisarusta niin niitä jaettiin.


Lamminpää, Kivilevontie 23,
Ensio Kauppila 1951, Vapriikin kuva-arkisto

1958 ja 1961 Pispala: Kannaksenkatu 7 ja 14: 1h+k ja 2h+kk

Sitten me muutettiin Pispalaan, Kannaksenkadulle – mehän asuttiin kahdessa eri paikassa Kannaksenkadulla. Ensin asuttiin Sallisen talossa numero 14:ssä. Siinä on alakerrassa kauppa, Sallisen kauppa, ja vähän jotain varastoja. Se omistaja piti sitä kauppaa. Me asuttiin siinä yläkerrassa keskellä, omistaja asu siinä päädyssä, ja sitten oli niitä vuokralaisia. Siinä oli huone ja keittiö. Puuhellat oli, puulämmityksellä ilman muuta. Puut ostettiin klapuina ja sitten kellariin vaan mottia ladottiin. Siinäkään ei ollu sisävessaa eikä omaa saunaa, mutta siinä oli lähellä iso yleinen sauna. Sekään talo ei ole enää jäljellä, siihenkin on rakennettu. Se omistaja rakensi siihen kaksikerroksisen kivitalon.

Me ostettiin sinne vähän toisenlainen Heteka, semmonen jossa oli sellainen panssaripohja, semmonen tihee. Eipä sinne kovin paljoa muuta mahtunutkaan, siellä ei ollut paljon neliöitä, vähän päälle 40 neliötä. Se tuntu vaan, että kyllä tässä tilaa on. Ei sitä kaivannutkaan silloin muuta. Ei sitä nuorena silla lailla ajatellut. Ja se oli siihen aikaan, kun niitä ei ollut tarjolla, nykyäänhän sitä saa jo vuokra-asuntojakin vaikka kuinka paljon. Vuokra-asunnot oli siihen aikaan niin tiukalla, etteihän niitä saanu. Noikin saatiin ihan tutun tutun kautta, joka tiesi, että sieltä vapautuu – ei, ei millään, mitenkään, että ihan lehti-ilmoituksella, ei niitä tarvinnut ilmoitella lehdissä. Se oli hirveetä se vuokraaminen, ja vuokrasäännöstely oli. Vuokraan meni kyllä rahaa, ei kyllä niinkään niihin puulämmitteisiin.

Muutettiin sitten sen jälkeen Kannaksenkatu 7:ään, tähän Siimeksen taloon, se oli Pispalan kätilön talo. Se kuolikin se Siimeksen Aino sitten sillon kun me siinä asuttiin. Sekin oli saman tyyppinen puutalo kanssa, siinä oli kaksi huonetta ja keittokomero, semmonen yläkertahuoneisto. Siinä oli sitten keskuslämmitys, öljyllä oikein. Siinä oli talon väen yhteinen vessa, me asuttiin ylhäällä niin alhaalla oli vessa, sisävessa. Sauna oli myös yhteinen. On se vieläkin se talo pystyssä, kun se oli aika hyvä kuntonen talo oli vielä sillon.


Pispala, Kannaksenkatu 14,
Erkki Ala-Könni 1967, Kansanperinteen laitoksen arkisto

1963 Keskusta, Satakunnankatu 26: 1h+k

Sieltä sitten Satakunnankadulle -63, me oltiin siinä vähän yli neljä vuotta. Me ollaan muutettu moneen kertaan. Se talo ei ollu montaa vuotta vanha, viisikerroksinen. Siinä oli liikehuoneistoja alakerrassa. Sielläkin oli semmonen pieni yksiö, olikohan se 35 neliötä, vähän uudenaikasempi: Siellä oli kaikki: lämpöset vedet, jääkaappi, sähköhella ja keskuslämmitys ja kylpyhuone, amme oli. Ensimmäinen missä oli jääkaappi. Muissa oli vaan kylmät komerot, mutta eihän niissä kauan säily ainakaan kesällä. Mutta se oli sitten jääkaappi ja kylpyhuone tossa. Se oli kyllä ihan ylellisyyttä käydä ammeessa. Siellä tuli käytyä. Ne oli kauhean kuumia päiviä, ne bussithan on kovin kuumia, johdinautot vallankin, kun ei ollut tuuletusikkunoita, niin kuin nykyään on kattoluukut ja kaikki. Ne oli hirveitä saunoja, heti vaan suihkuun, kun kotio pääsi. Se oli kyllä ihanaa silloin, oikein helteisinä päivinä.

Satakunnankadulle muutettiin mukavuuksien perässä, ja olihan se kävelymatkan päässä: kun hallille tultiin yölläkin 12 jälkeen sai vähän pelätä ja kattella sivuilleen, kun rahastuslaukkukin on mukana, niin siinä hyvin äkkiä joku voi sen tempasta olkapäältä pois. Kun oli kävelymatkan päässä hallilta, aamullakin pääsi mukavasti, kun se oli lähellä.


Satakunnankatu 24,
valokuvaaja Jenny Perälä, Vapriikin kuva-arkisto

1967 Kaukajärvi, Haiharankatu 3: 2h+k

Sitten muutettiin omaan Kaukajärvelle, haettiin sellaista aravaosaketta Kaukajärveltä ja sieltä saatiin sitte. Kaukajärvi oli ihan uusi, me merkattiin se jo ennen kuin sitä ruvettiin rakentamaan, se oli aravatalo. Se talo oli siinä melkein rannassa, mutta meidän ikkunat ei ollu sinne rantaan päin. Asuttiin ylimmässä kerroksessa, niissä ei ollu katosta siinä parvekkeella. Asuttiin siellä melkein yhdeksän vuotta. Se oli omistusasunto, ensimmäinen, ei tarvinnut maksaa enää vuokraa. Se tuntu kivalta ja tilaakin oli 49 neliöö, kaksi huonetta ja keittiö. Sitten piteni työmatka kyllä.

Vapaa-ajalla ei paljon ehtinyt, kun työ oli sellainen. Se oli sitä sosiaalista kanssakäymistä sukulaisia ja tuttavia ja sellasia. Eipä sitä muuta paljon harrastettu. Lenkillä käytiin ja sitten vapaapäivinä mentiin mökille. Alkuun sai työvuorot sovitettua yhteen, mutta myöhemmin ei, kun rahastajat väheni, kun työajat oli sellaiset, että ruuhkassa oltiin.


Kaukajärvi, Haiharankatu 3,
Reino Branthin, 1967, Vapriikin kuva-arkisto

1976 Kaleva, Lemminkäisenkatu 8: 2h+k

Sitten taas muutettiin lähemmäksi, tonne Kalevaan Lemminkäisenkadulle, kaupunkiin. Paljon pikemmin sieltä pääsi töistä kotiin: kun se rahastajan työpäivä aina katkes sieltä keskeltä poikki, että sai mennä vähäksi aikaa keskellä päivää kotiin ja taas töihin toisen kerran. Oli se paljon helpompaa kuin Kaukajärveltä, kun 25 kulki niin kovin usein Sammonkatua niin siitä pääsi pian kotio. Siinä oli Voiman kauppa heti sitten tien toisella puolella. Siellä oli vielä paljon peltoo ja aukeeta sillon, ja vähän matkaa Voimasta eteen päin siellä oli tiilitehdas.

Vähän isompaan asuntoon muutettiin viidenteen kerrokseen. Siellä oli kaks huonetta ja keittiö kanssa, se oli 55 m2. Talo ei ollut uusi enää, ja niissäkään ei ollu sitten saunoja, vain se yhteissauna alakerrassa.

Vuonna -77 kun rahastajat poistettiin, sitten siirryin sisäisten palvelujen osastolle kaupungille. Se pitää sisällään semmosta inventaarihommaa, kaikkia eri laitoksissa ja työmailla ja varastoissa.


Kaleva, Lemminkäisenkatu 8,
Erkki Kauppila 1964, Vapriikin kuva-arkisto

1983 Uusikylä, Pirttikatu 11: 2h+k+s

Sieltä sitten muutettiin Pirttikadulle semmoseen rivitaloon, se on siellä Uudessa kylässä. Siellä oli useampia sellasia vaaleita yksikerroksisia taloja. Siellä oli 80 neliöö. Rivitalo ei ollu kovin monta vuotta sitten rakennettu, mutta aika huonosti rakennettu, ne oli kauhean kylmiä, ne ei ollu kaukolämmössäkään. Vähän senkin takia haluttiin muuttaa. Niihin olisi tullut hirveen kallis remontti, kun oltas alettu tekeen, ja ne oli aika kalliitakin suhteessa.

Lemminkäisen kadulta muutettiin, kun me myytiin mökki, se oli Oriveden puolella. Kun mieheni rupesi sairastelemaan, niin me aateltiin, että jos se vähän korvaisi sitä mökkiä se rivitalo. Sitten haluttiin vaan kaupunkiin. Rivitalossa ei asuttu kuin vajaa kolme vuotta.

Pirttikadulla kun me asuttiin, niin siellä oli sauna. Sitä ei ollut vielä Kaukajärvellä, eikä vielä sitten Lemminkäisenkadullakaan ollut. Kyllä ne vaan saunalliset on halutuimpia, mutta sehän on varallisuudesta kiinni, nehän on halvimpia ne saunattomat huoneistot.


Uusikylä, Pirttikatu 11,
valokuvaaja Ulla Rohunen 2005, Vapriikin kuva-arkisto

1986 Amuri, Mustalahdenkatu 14: 2h+k+s

Ja sitten sieltä muutettiin Amuriin, Mustalahdenkadulle. Kaupunkiin mies halus, kun se oli aikasemmin asunut Amurissa, että sinne vaan. Kun tota uutta Amuria ruvettiin rakentamaan niin sitten mekin sinne haluttiin – uuteen Amuriin – niin ja saunalliseen. Me haluttiin vähän lähemmäksi. Mies oli jo eläkkeellä, mä olin vielä töissä, pääsin eläkkeelle vuonna –88. Amurissa on asuttu pisimpään, jo 19 vuotta. Mies kuoli neljä vuotta sitten, minä oon jäänyt sitten yksin sinne. Oon viihtynyt hyvin, en lähtisi minnekään, on kävelymatka joka paikkaan, ei tartte paljo bussiakaan.

Muutettiin heti kun valmistu se talo –86. Siinäkin oli muutama kuukausi aikaa ja ne valmistu sitten. Käytiin kattomassa sitten ja saatiin jo valita tapetit ja kaikki maalit ja semmoset sisustukseen. Se oli mukavaa. Se oli semmonen vähän yli 60 neliöö. Sauna oli, kaikki ne on saunallisia ne uuden Amurin. Me ollaan sitä myöhemminkin tapiseerattu ja maalailtu, kun me ollaan siinä melkein 19 vuotta asuttu, niin kyllä siinä täytyy pikkusen tehdä jotain, keittiöremonttia ja muuta. Rauhallinen oikein paikka, ei oo ihan Satakunnankadun varrella, ei kuulu mitään liikenteen melua, niin hiljanen talo, että kaipaisikin välillä vähän meteliä ja ääntä – vähän vanhempaa väkeä asuu. Vähän iäkkäämpää väkeä suurin osa ja hyvin vähän muutetaan pois. Ihan jokunen sillon tällön, kun tulee niin vanhaksi ettei enää pysty asumaan kotona, niin sitten menee myyntiin, sukulaiset myy sen kun kuolee.

Tyyne Toivonen s. 1929


Amuri, Mustanlahdenkatu 14,
Niko Perttu 2005, Vapriikin kuva-arkisto

Katso tähän tarinaan liittyvä kommentti

Palaa takaisin aiheisiin