Projektin suunnittelu alkoi jo lokakuussa 2004. Kehittelimme kuva-arkistossa ideaa lasten ja vanhusten yhteisestä projektista ja haimme apurahaa Museovirastolta museoiden innovatiivisiin hankkeisiin. Keväällä saimme hankkeeseen rahoituksen ja aloin suunnitella Ristivalotuksia näyttelyprojektia toukokuussa 2005.

Aluksi hahmottelin kokonaisuuden aikataulua ja budjettia. Tavoitteena oli saada mukaan kymmenen ikäihmistä sekä kymmenen lukiolaista ja kymmenen steinerkoululaista. Ajattelin, että koululaiset tekisivät näyttelyyn tulevat kokonaisuudet ryhmätyönä. Koko projekti tuntui kovin monimutkaiselta ja vaikealta selittää kenellekään. Pelkäsin, ettei kukaan innostu asiasta.

Tein projektista julisteita, joita levitin useisiin palvelukeskuksiin ympäri kaupunkia sekä kaupungin ikäpisteeseen. Kirjeitse lähestyin muutamia eläkeläisjärjestöjä. Kävin esittelemässä hanketta mm. Tammelan palvelukeskuksessa ja Kuuselan palvelukeskuksessa Härmälässä. Kuuselassa tapasin Eila Koivuniemen, joka lähti mukaan projektiin. Kävin myös kertomassa asiasta Toivon Pirtin kirjallisuuspiirissä, jossa tapasin Kirsti Strömbergin. Myös Mummon Kammarin kautta tavoitin muutaman ikäihmisen.

Pyysin hankkeeseen mukaan Vapriikin kokoelmayksiköstä tutkija Minna Honkasalon, jonka vastuulla oli esineiden hakeminen Vapriikin kokoelmista. Käytännössä Minna osallistui näyttelyn tekoon enemmän, koska hän myös haastatteli Tyyne Toivosta ja Sylvi Niemistä sekä oli korvaamaton apu kokonaisuuden ideoinnissa ja toteutuksessa.

Kesäkuu

Kävin Kirsti Strömbergin luona haastattelemassa häntä ja useampi tuntihan siinä vierähti, kun yhdessä perehdyimme sotalapsiaikaan Tanskassa. Keskiviikkona 22.6. tapasimme ensimmäisen kerran ikäihmisten kanssa Vapriikissa. Kiersimme perusnäyttelyä ja katsoimme näyttelyn rakennetta sekä hahmottelimme kunkin omaa aihetta. Kävimme kokoelmayksikön työtiloissa selailemassa esine- ja valokuvakokoelmien tietokantaa sekä kokoelmapuolen säilytystiloissa ihmettelemässä hyllymetreittäin tuoleja. Pekka Kuparinen kuvasi tapaamista. Kaikki eivät päässeet paikalle tapaamiseen ja tapasimme heitä myöhemmin yksityisesti.

Heinäkuu

Haastattelin Anja Tuomelaa Vapriikissa sekä Ensi Järvistä ja Eila Koivuniemeä heidän kodeissaan. Kaikilla tarinat ja perheen kohtalot olivat niin mielenkiintoisia, että tuntui suorastaan ahdistavalta kertoa vain pieni palanen elämäntarinasta näyttelyssä. Täytyi kuitenkin keskittyä johonkin yksityiskohtaan ja kaikille valittiin yksinkertainen, mutta paljon kertova henkilökohtainen tarina. Kiinnostavalla tavalla nämäkin yksityiset tarinat kiinnittyivät kaupungin ja kansankunnan yleiseen historiaan.

Keskiviikkona 20.7. tapasimme ikäihmisten kanssa toisen kerran ja tutustuimme samalla käynnillä Vapriikin tekstiilikonservointilaitoksen toimintaan. Tekstiilikonservaattori Maija Pennanen antoi neuvoja ryijyn puhdistamiseen kotikonstein. Kahvit joimme taas Vapriikin saunakabinetissa. Lähes jokaisen kohdalta oli olemassa jo haastattelun pohjalta muokattua valmista tekstiä, joita yhdessä luimme ja korjailimme. Kaikki esittelivät omat aiheensa lyhyesti muille ja siitähän syntyikin iloinen puheensorina.

Sylvi Niemisen aihe liittyi työhön TKL:n rahastajana. Minna Honkasalo etsi näyttelyyn rahastajan pukua. Sylvillä sellaista ei ollut, eikä sitä löytynyt myöskään museon kokoelmista. Monien vaiheiden jälkeen puku löytyi TKL:lta ja saatiin näyttelyyn.

Sylvi Nieminen on ollut koko ikänsä innokas valokuvauksen harrastaja, aivan näihin päiviin asti. Hän päätti lahjoittaa valokuvakokoelmansa Vapriikin kuva-arkistolle. Kävin Minnan kanssa noutamassa useamman laatikollisen negatiiveja ja vähitellen niitä alettiin kuva-arkistossa järjestellä ja skannata tietokantaan.

Elokuu

Heti koulujen alkamisen jälkeen otin yhteyttä Tammerkosken lukion kuvataiteen opettajaan Jaana Kortelaiseen ja Steinerkoulun kuudennen luokan opettajaan Leena Lehtiseen. Ikäihmisten kanssa työskentely oli vakuuttanut meidät siitä, että myös nuoremman polven edustajien aiheiden olisi syytä olla samalla tavalla henkilökohtaisia. Oli myös käynyt ilmi, että lokakuussa alkava kuvataiteen kurssi olisi ajankohdaltaan liian myöhäinen esineiden konservoinnin kannalta. Mukaan pyydettiin siis vain neljä lukiolaista ja neljä Steinerkoululaista.

Ensimmäinen tapaaminen lukiolaisten kanssa oli Vapriikin kuva-arkistossa. Tapasin myös lukion toisen kuvataiteen opettajan Liisa Välilän ja sovimme, että hänen kurssinsa kuvaamataidon lopputyötä tekevät oppilaat osallistuvat näyttelyprojektiin. Tapaamisessa oli mukana muutama oppilas, joista Laura Laine oli alusta asti innokas ja pyysi myöhemmin myös sisarensa Jennin mukaan. Kävin saman viikon perjantaina aamulla esittelemässä näyttelyä ja projektia kuvaamataidon tunnilla. Esittelyn jälkeen mukaan tulivat myös Tuomas ja Sara. Lähdimme saman tien Vapriikkiin tutustumaan näyttelyihin ja kunkin aihe hahmottui varsin nopeasti. Lukiolaiset tekivät kukin näyttelyyn oman taiteellisen työn, joka oli samalla heidän kuvataiteen kurssiensa lopputyö.

Kävin monien ikäihmisten luona keskustelemassa lisää aiheesta ja katsoimme valmista tekstiä yhdessä läpi. Samalla valitsimme kuvia ja mietimme mukaan tulevia esineitä. Osa kuvista löytyi kotialbumeista, osa Vapriikin kuva-arkiston kokoelmista. Kävin myös Tammerkosken lukiossa katsomassa töiden edistymistä ja kuvasin nuorten maalausprosessia.

Minna etsiskeli ensimmäisiä esineitä näyttelyyn. Esineiden tai valokuvien löytäminen museon valtavista kokoelmista aloitetaan usein selailemalla digitaalista tietokantaa, johon on talletettu tiedot vain murto-osasta esineitä ja valokuvista, seuraavaksi tarkastellaan manuaalista vanhaa kortistoa. Sen jälkeen onkin lähdettävä etsimään itse esinettä. Jokaisella esineellä ja valokuvalla on numero, jonka perusteella ne löytyvät museon säilytystiloista.

Ensin etsittiin pyörää, joka liittyy Eila Koivuniemen pitkiin pyöräreissuihin. Oikeanmerkkistä eli Victoria Primaa ei kokoelmista löytynyt, joten seuraavaksi Minna etsi mahdollisimman samanlaista pyörää samalta ajalta. Sellainen löytyikin ja vietiin seuraavaksi konservaattoreiden käsittelyyn.

Loviisa Läärä, Aarni Pennanen, Satu Saarinen ja Titus Torniainen Steinerkoulusta tulivat ensimmäiselle käynnille Vapriikkiin 30.8. Katsoimme yhdessä perusnäyttelyä ja oppilaat innostuivat leikkimään näyttelyn kioskissa. Aarnille ja Sadulle oma aihe selvisi heti. Titus ja Loviisa olivat vielä seuraavaan tapaamiseen asti kahden vaiheilla.

Syyskuu

Yhteistyö lukiolaisten, steinerilaisten ja ikäihmisten kanssa jatkui. Kävin ensimmäiset keskustelut näyttelyn suunnittelijan Timo Lehtisen kanssa. Steinerkoululaiset kävivät Vapriikissa tekemässä omia aiheitaan. Loviisa ja Satu kirjoittivat heti pitkät tekstit omista harrastuksistaan ja Aarni aloitti musiikkimaalauksen tekemisen. Tituksen aiheeksi oli varmistunut oma kissa Hillevi, jonka hän oli vasta saanut. Kuvat kissastaan Titus lähetti minulle sähköpostilla.

Lokakuu

5.10 järjestettiin yhteistapaaminen ikäihmisten ja nuoremman väen kesken. Tapasimme jälleen Vapriikin saunakabinetissa ja joimme aluksi pullakahvit. Kukin valitsi kommentoitavan aiheen sokkona nipusta vetämällä. Ikäihmiset ja nuorempi väki lukivat toistensa tekstit ja muutamat ensikommentit kirposivat ilmoille. Ikäihmiset paheksuivat Jennin pyykkipäiväkuvausta. Erityisen kuohuttavalta tuntui se, että likaiset vaatteet vain heitettiin nurkkaan lojumaan. Moni myös mietti, kuinka Jenni voi kammata tukkansa kun se on rastoilla. Tapaaminen nauhoitettiin ja käydyn keskustelun pohjalta muokkasin Minnan kanssa ikäihmisten puheenvuoroista tekstit. Ne lähetettiin kullekin kotiin ja teimme myöhemmin yhdessä korjauksia puhelimessa. Nuoremman väen kesken vetäydyimme kuva-arkistoon pohtimaan kunkin aihetta. Jenni oli salaa toivonut, että saisikin juuri sotalapsi aiheen kommentoitavakseen. Loviisa ja Satu kirjoittivat omat kommenttinsa saman tien. Aarni ja Titus tulivat vielä uudelleen Vapriikkiin viimeistelemään kommenttejaan. Lukiolaisten päättivät tehdä omansa kotona.

Sirkka Pitkäaho tuli töihin kuva-arkistoon ja aloitti nettisivujen tekemisen. Hän oli myös mukana yhteisessä tapaamisessa. Hän alkoi hahmotella sivujen ulkoasua yhteistyössä graafikon kanssa, kuvasi esineitä ja oikoluki tekstejä. Minnan kanssa ajelimme ympäri kaupunkia ja haimme näyttelyyn tulevia esineitä.

Koska näyttelyn budjetti oli tiukka, päätimme käyttää osittain vanhoja näyttelyrakenteita kuten vitriinejä. Listasimme esineiden kokoja ja vitriinejä etsittiin sen pohjalta. Samalla määriteltiin tekstipalkkien koot ja sijoittelu tilaan. Verstaan väki teki näyttelyn rakenteita ja maalasi vitriinejä. Toimitin graafikko Tuija Rikalalle näyttelyn teksti- ja kuvamateriaalin ja hän aloitti taittourakan. Pienet vastukset, kuten temppuileva tietokone ja syysflunssa, hankaloittivat projektin etenemistä.

Marraskuu

Näyttelyn taitto jatkui tiiviissä kontaktissa minun ja Minnan kanssa. Tuija lähetti oikoluettavia taittoja sähköpostilla ja kohta jo juoksinkin Tuijan työpisteeseen toiselle puolelle taloa korjauksien kanssa tai naputin kiivaasti sähköpostiviestiä. Tuija suunnitteli näyttelyn kutsukortin ja julisteen. Kutsuttavien osoitteita etsittiin kuumeisesti ja julisteet levitettiin eri puolille kaupunkia. Näyttelystä ei pidetty varsinaista lehdistötilaisuutta, mutta olin yhteydessä useisiin tiedotusvälineisiin ja vastaanotto oli varsin innostunutta.

Kuten aina, lopussa tuli kiire ja näyttelyä päästiin pystyttämään vasta maanantaina 14.11. Tiistaina muutamat näyttelyn tekijöistä tulivat tarkastamaan tehdyn työn jälkeä ja jonkinlaisen hyväksynnän kai saimmekin.

Avajaiset 16.11.2005 klo 18

Avajaisissa tunnelma oli tehdyn työn jälkeen mukavan rento ja oli aikaa myös jutusteluun. Monet ihmettelivät kuinka kummalta oma tarina näytti valmiissa näyttelyssä. Paljon oli keskusteltu ja tunnettu yhdessä, joten pieni haikeus hiipi mieleen kun kohotimme viimeisen kuohuviinilasimme ja sujahdimme välikausitakkeihimme.

Näyttelyn tekeminen erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa oli minulle ihana kokemus. Olen ylpeä kokonaisuudesta sekä siitä ammattimaisesta tekemisen meiningistä, johon kaikki osanottajat ylsivät. Suuri kiitos kaikille näyttelyssä mukana olleille. Ikävä tulee teitä kaikkia.

Ulla Rohunen s. 1974