Pyykinpesu on osa arkea. Meillä kotona vaatteet heitetään käytön jälkeen nurkkaan lojumaan. Kun vieraita on tulossa, tai kun sukat loppuvat, tai kun haju käy sietämättömäksi, viedään ne alakerran pyykkihuoneeseen. Ja pyykkiä on paljon, koska vaatteita vaihdetaan parikin kertaa päivässä. Neljä pyykkikoria ei useinkaan riitä pitämään pyykkikasoja aisoissa. Joskus äidillä menee hermot.

Pyykinpesu on perhettä yhdistävä ajanviete. Äiti lajittelee ja laittaa vaatteet koneeseen peseytymään. Isä lämmittää saunan, jonne minä ja kolme sisarustani viemme ne kuivumaan. Aika uusavuttomiahan me olemme. Osaisikohan sitä elää ilman pesukonetta. Kenialainen poikaystäväni pesee pyykit käsin; hän hakkaa vaatteita ojassa kiviä vasten ja hankaa saippualla. Täytyy nostaa hattua!
Kuvaaja Jenni Laine, Jenni Laineen yksityiskokoelma

Maalasin tauluni Pyykit itsekriittisenä tutkielmana. Globalisoituminen ja materialismi näkyvät minunkin pyykeissäni. Onkohan edes prosentti vaatteistani tuotettu Suomessa. Entä mihin yksi kahdeksantoistavuotias tyttö tarvitsee kahtakymmentäkahta hametta.

Ei tavaran määrä tee onnelliseksi. Olisi myös luontoystävällisempää omistaa vähemmän vaatteita, ei kuluisi niin hirveästi vettä ja energiaa niiden pesemiseen.

Teen luonnosta maalaukseen Pyykki. Kuvaaja Ulla Rohunen, Vapriikin kuva-arkisto

 

Jenni Kristiina Laine, Pyykit, öljyväri ja akryyli, 2005

Jenni Kristiina Laine s.1987
Katso tähän tarinaan liittyvä kommentti Palaa takaisin aihevalintaan