 |
|
|
Se oli kyllä semmonen reissu. Me oltiin n. 12-13-vuotiaita. Mun serkkuni sanoi, että lähdetään Tampereelle luistelemaan Pyynikin luistinradalle. Vaikka olihan Nokiallakin urheilukentällä kumitehtaan lähellä luistelurata aina talvella. Serkku asui aika lähellä Nokian asemaa ja me mentiin sitten asemalle ja odoteltiin siinä junaa. Siihen tuli semmonen tavarajuna ja me kysyttiin, että päästättekö meidät pois siinä Amurissa ja ne sanoivat, että kyllä me sen verran hiljennetään, että pääsette sitten pois. Siihen me sitten mentiin. Ja me vaan luotettiin, että takasinkin päästään. Se juna meni ja jyskytteli ja poikkeili vielä Lielahdessa. Matka kesti kamalan kauan. Sitten se hiljensi ja jätti meidät Amurin kohdalla pois. |
||
 |
||
Sitten me käveltiin Pyynikille ja luisteltiin aika lailla. Mulla oli surkeat ruuviluistimet, jotka kiinnitin mummon tekemiin tallukkaisiin. Usein oli polvet mustana luistelun jälkeen, kun ne irtoili koko ajan. Serkkuni oli kahta vuotta vanhempi ja sillä oli hokkarit. Sitten mentiin taas sinne radan varteen ja odoteltiin junaa. Kyllähän Nokialle henkilöjuniakin kulki, mutta se oli niin sanottu juoppojuna, joka lähti kamalan myöhään. Se lähti joskus 11-12 aikoihin. Kapakoista tuli nokialaisia sillä yöllä Tampereelta kotia. Eihän me nyt yötä voitu odottaa. |
|
|
|
||
Onneksi ne taas tavarajunasta näki, että me osoiteltiin ja ne hiljensi, että me päästiin junaan. Ja taas jotain lastattiin siellä Lielahden asemalla. Oli aika myöhä, kun me tultiin takaisin. Mää sanoin serkulleni, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, että en mää enää lähde. Kotona ihmeteltiin, että missä me ollaan oltu. Me vaan vastattiin, että ollaan oltu Tampereella luistelemassa. Silloin sanottiin, että ette kyllä enää mene.
Anja Tuomela s. 1929 |
|
|
|
||
|
 |
|
