teosluetteloon
 

 

HEIKKI W. VIROLAINEN
(1936-2004)

Pääsevätköhän arkkipiispat taivaaseen?
1992

teräs
omistaja: Suomen valtio

Tampereen yliopisto

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Pääsevätköhän arkkipiispat taivaaseen
Teos on kevytrakenteinen neljän jalan varassa seisova abstrakti teräsputkikonstruktio. Valtion taideteostoimikunta osti teoksen kuvanveistäjä Heikki W. Virolaiselta. Teos sijoitettiin Tampereen Yliopiston uudisrakennuksen Pinnin piha-alueelle.
 

 

HEIKKI W. VIROLAINEN

(1936-2004)

Helsingissä syntynyt Heikki W.Virolainen opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1956-57 ja Suomen Taideakatemian koulussa vuonna 1957. Hänen teoksiaan oli ensimmäistä kertaa esillä näyttelyssä Helsingissä 1964.

Tampereen sairaanhoitajaopistolla on Heikki W. Virolaisen reliefi Bakteerivaara vuodelta 1969. Suomen Pankin talvipuutarhaan Helsingissä on sijoitettu Taloudellinen tasapaino vuosilta 1982-83.

Heikki W. Virolainen muistetaan erityisesti 1960-luvun värikkäistä Kalevalahahmoista ja muotokuvista.

Hän on toiminut kuvanveiston opettajana Vantaan työväenopistossa vuosina 1970-75 sekä opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa plastista sommittelua vuosina 1980-81. Heikki W. Virolaiselle myönnettiin Valtion taidepalkinto vuonna 1969 ja Taiteen Suomi-palkinto vuonna 1995. Pro Finlandia -mitalin hän sai vuonna 1994.


 

Heikki W. Virolainen

Tutustu myös Kuvataiteilijamatrikkeliin

sivun alkuun
© Tampereen kaupunki 2006/
Tampereen nykytaiteen museo
teosluetteloon