teosluetteloon
 

 

TIMO SARPANEVA
(1926-2006)

Ahtojää / Meren peili
1967 / 1988

lasiveistos / teräs
11,95 m x 6,4 m

Koskikeskuksen remontin jälkeen 2012 teos ei enää sopinut sijoituspaikkaansa. Ahtojää odottaa varastoituna kunnostusta ja uutta sijoituspaikkaa.

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Ahtojää
Koskikeskuksen sisääntuloaulan lasikattoon on ripustettu kaksiosainen teos: alapuolella on kirkkaasta, aaltoilevasta lasipinnasta muotoiltu Meren peili ja yläpuolella on lasielementeistä koostuva Ahtojää. Lasiosat, joita on yhteensä 488 kappaletta, on puhallettu Iittalassa. Kokonaisuus luo vaikutelman jäätikkömaisemasta.
Tampereen kaupunki osti vuonna 1967 Timo Sarpanevalta lasireliefin, joka oli ollut esillä Montrealin maailmannäyttelyssä aikaisemmin samana vuonna. Teos oli varastoituna parikymmentä vuotta. Sen sijoituspaikaksi suunniteltiin mm. keskussairaalaa, pääkirjastoa ja Tampere-taloa. Vihdoin vuonna 1987 kaupunki sopi Koskikeskus Oy:n kanssa teoksen sijoittamisesta uuteen kauppakeskukseen.
Montrealissa teos oli ollut suorakaiteen muotoinen ja sen pohjaan oli kiinnitetty kuvia Suomen teollisuudesta. Tampereella Timo Sarpaneva muutti teosta lisäämällä siihen uuden osan, Meren peilin, joka heijastaa taiteilijan mukaan visioita ympärillä liikkuvasta elämästä. Myös lasiveistoksen muoto vaihtui kolmiomaisesti ylöspäin kapenevaksi. Teos paljastettiin Koskikeskuksen avajaisissa maaliskuussa 1988.
 

 

TIMO SARPANEVA

(1926-2006)

Timo Sarpaneva syntyi Helsingissä. Hän opiskeli Taideteollisen oppilaitoksen grafiikan osastolla, ja valmistui graafikoksi vuonna 1948. Hän osallistui Nuorten näyttelyyn Helsingin Taidehallissa seuraavana vuonna.

Vuonna 1954 Sarpanevan lasikokoelma sai Grand Prix -palkinnon Milanon X Triennalessa. Hyvin tunnettu Kajakki-lasiveistos oli mukana tuossa näyttelyssä. Seuraavassa Triennalessa vuonna 1957 Timo Sarpaneva palkittiin Grand Prixillä sekä näyttelyarkkitehtuurista että taide- ja käyttölasista.

Timo Sarpanevan tuotannossa materiaalit ovat vaihdelleet lasista ja keramiikasta valurautaan ja tekstiileihin. Hän on suunnitellut runsaasti käyttölasia Iittalan lasitehtaalle vuodesta 1950 lähtien. Suomi-posliinit valmistaa puolestaan saksalainen Rosenthal. Lasiveistoksia kuuluu tuotantoon eri vuosikymmenillä, 1960-luvulla oli esillä rosopintaisia Finlandia-lasiveistoksia, 1980-luvulta muistetaan Lasiaika-veistoskokoelma ja Claritas-taidelasi.

Viimeiset 15 vuotta Timo Sarpaneva on toiminut lähinnä kuvanveistäjänä, suurikokoisia lasiveistoksia on ollut esillä niin Retretissä, Punkaharjulla kuin Mäntyharjun Salmelassakin. Timo Sarpaneva tunnetaan myös useiden taideteollisuusnäyttelyiden arkkitehtina. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1958. Professorin arvon Timo Sarpaneva sai 1976. Suomi palkinto oli vuorossa vuonna 1993. Hänelle on lisäksi myönnetty lukuisia tunnustuksia ja palkintoja ulkomailla.


 

Timo Sarpaneva

Tutustu myös Kuvataiteilijamatrikkeliin

sivun alkuun
© Tampereen kaupunki 2006/
Tampereen nykytaiteen museo
teosluetteloon