teosluetteloon
 

 

MATTI KURONEN
(1959)

Keinutori
2009

betoni, graniitti, keraaminen laatta, lasimosaiikki
pinta-ala 200 neliömetriä

Pohjois-Hervanta, Keinutori

tietoa taiteilijasta sijainti kartalla

 

Keinutori
Klikkaa kuvaa ja katso kuvaesitys
Keinutori -hanke käynnistettiin vuonna 2005 Hervannan EU-projektin Aski-pienhankkeiden tuella. Kaupungin viheryksikkö suunnitteli Keinupuiston saneerauksen yhteydessä läheisen aukion muuttamista basaaritoriksi ja esitti, että sen suunnittelijaksi kutsuttaisiin taiteilija. Tampereen kaupungin kuvataiteen asiantuntijaryhmä pyysi mukaan Hervannan lähiötaiteilijana työskennelleen Matti Kurosen, jonka tehtäväksi annettiin koota alueen asukkaista monikulttuurinen työryhmä ideoimaan toria. Ryhmään kuuluivat Raman Hussain Iranista, Melina Cossio Meksikosta, Elena Hynninen Venäjältä ja Qi Wang Kiinasta. He kokoontuivat 20 kertaa vuoden 2006 aikana, mutta teoskokonaisuutta päästiin toteuttamaan vasta kesällä 2009. Avajaisia juhlittiin 29.8.2010. Matti Kuronen on valmistanut toria reunustaviin graniittipylväisiin mosaiikkiteokset ryhmän jäsenten luonnosten pohjalta. Torin keskelle hän on suunnitellut betonivaluna toteutetun maapallon pohjoisen pallonpuoliskon ja sommitellut sen pintaan napajäätikön sulamista kuvaavan mosaiikin, joka jatkuu osittain myös torin pinnassa. Maapalloa ympäröi istuimena toimiva betonipenkki. Teoskokonaisuuteen liittyvät myös torin reunoilta, neljältä ilmansuunnalta kohti maapalloa tulevat ihmisen jalanjäljet. Myös toria ympäröivät puut liittyvät kokonaisuuteen. Teos symboloi taiteilijan ja työryhmän huolta yhteisen kotimme, maapallon tilasta.
 

 

MATTI KURONEN

(1959)

Tampereella syntynyt Matti Kuronen on aloittanut taideopintonsa Pirkkalan Taidekoulussa vuosina 1985-89 ja opiskellut Kankaanpään Taidekoulussa vuosina 1989-93. Hänen teoksiaan on ollut ensi kertaa esillä näyttelyssä vuonna 1985.

Matti Kurosen seinämaalaukset Nimettömiä ja Vallan portaat, molemmat vuodelta 1992 ovat Kankaanpään ala-asteella ja Pohjois-Satakunnan ammattioppilaitoksella, Kankaanpäässä. Tampereen yliopistollisen sairaalan Lasten psykiatrian osastolle valmistui puureliefi vuonna 1996. Matti Kurosen julkisia taideteoksia on myös ulkomailla, vuonna 1992 sijoitettiin hänen ja P.Barmanin serigrafioita Södersjukhusetiin Tukholmaan. Matti Kuronen toimii Hervannan lähiötaiteilijana toukokuusta 2002 alkaen.


 

Matti Kuronen

Tutustu myös Kuvataiteilijamatrikkeliin

sivun alkuun
© Tampereen kaupunki 2011/
Tampereen nykytaiteen museo
teosluetteloon