Tampereen taidemuseo

 


  21.10. 2001 - 6.1. 2002

 

 





 



REINO VIIRILÄ
100-VUOTISJUHLANÄYTTELY

Professori Reino Viirilä liittyy vahvasti tamperelaisen taiteen historiaan. Hän aloitti taiteellisen työskentelynsä jo 1920-luvulla ja maalasi aktiivisesti aina 1990-luvun alkuun saakka. Vuosina 1948 - 68 hän toimi Tampereen taidemuseon hoitajana ja vuodesta 1945 alkaen eri taidejärjestöjen luottamustehtävissä.

Muistonäyttelyssä esitellään lähes 150 teosta 1920-luvulta 1990-luvun alkuun. Mukana on öljyvärimaalauksia, akvarelleja, piirustuksia ja grafiikanlehtiä. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan näyttelykirja.

 




Järjestömies

Taidemaalari Reino Viirilä valittiin Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi vuonna 1945 ja siitä kolmen vuoden päästä edelleen Tampereen taidemuseon intendentiksi, missä työssä hän toimi kaksi vuosikymmentä, vuoteen 1968 saakka. Tuona aikana hän hoiti myös Tampereen Taideyhdistys ry:n sihteerin tehtävää. Vuonna 1978 Viirilälle myönnettiin professorin arvonimi.

Päätyönsä ohella Viirilä oli erityisen toimelias järjestöihminen: yli neljän vuosikymmenen ajan,  1934-1975, hän toimi Tampereen Taiteilijaseurassa eri tehtävissä. Valtakunnalliset taidealan järjestöt olivat olleet kokonaan pääkaupunkilaisten hallussa, kunnes Reino Viirilä valittiin Suomen Taiteilijaseuran jäseneksi ja koko maaseudun taiteilijakunnan edustajaksi 1934. Suomen Kuvataidejärjestöjen liitossa hän toimi yli kahden vuosikymmenen ajan ja Suomen Taideakatemiassa kymmenen vuotta.





 

Taiteilija

Viirilän maalaustaiteen aihepiiri on laaja, mutta erityisesti hän niitti mainetta toisaalta kaupunkikuvaajana ja toisaalta hämäläisen luonnonmaiseman kuvaajana. Alkuaikoina varsinkin Pispala sai ikuistetuksi rinteensä taloineen moniin Viirilän maalauksiin ja myöhemmin tuli mukaan Tampereen muitakin kaupunginosia, kuten Tammela ja Kaleva. 

Ulkomaanmatkoilla oli tärkeä merkitys Viirilän taiteen kehitykselle. Pariisin matkallaan hän tutustui Paul Cézannen taiteeseen, mikä vaikutti voimakkaasti hänen näkemyksiinsä rytmistä ja sommittelusta, ja hänen maalaustapansa sai ekspressiivis-kubistisen luonteen, erityisesti kaupunkikuvauksissa. 1970-luvulla Viirilä kiinnostui pop-taiteesta ja fotorealismista. Luonnonkuvaukset, henkilökuvat ja asetelmat sekä työnkuvaukset ovat Viirilälle niin ikään tyypillisiä aiheita. Näiden lisäksi hän on luonut taidehistoriassamme harvinaisempia sotakuvauksia. Ahkerana taiteilijana hänen tuotantonsa käsittää ainakin toista tuhatta öljymaalausta. Näiden lisäksi Viirilä teki akvarelleja, piirustuksia ja grafiikkaa.










Tampereen taidemuseo
21.10. 2001 - 6.1. 2002
avoinna ti - su 10 - 18



Näyttelyn ilmaiset yleisöesittelyt sunnuntaisin klo 14.00 ja klo 16.00.