Syksy, 1895

Punamultamaalarit, 1911

 

Hugo Simberg

Tampereen taidemuseo
17.6. - 27.8.2000

Suuri Hugo Simbergin taiteen näyttely on esillä Tampereen taidemuseon kaikissa kolmessa kerroksessa. Näyttely on tullut Tampereelle Ateneumista, jossa se on ollut nähtävissä 28.5. saakka.

Näyttely esittelee laajasti Hugo Simbergin elämäntyötä, taiteilijaa ja hänen ainutlaatuista taidettaan noin 350 teoksen voimin. Näyttelyn myötä on mahdollista hahmottaa Hugo Simbergin taiteilijakuvaa kokonaisvaltaisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hugo Simberg oli yksi 1800-luvun lopun symbolismin merkittävimpiä edustajia Suomessa. Symbolismi säilyi hänen tuotannossaan lähes loppuun asti. Sen rinnalla oli hänen taiteessaan myös realistinen puoli, mistä kertovat lukuisat maisemat ja muotokuvat. Suuri suku ja suvun kesänviettopaikka Niemenlautta olivat taiteilijalle tärkeitä kiintopisteitä läpi elämän.