Tampereen taidemuseo

 

 
OSMO RAUHALA

Vuosikymmenen jäljet
19.10.2002 -23.2.2003

Vuoden nuori taiteilija 1992 Osmo Rauhala on tunnetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Tämä näyttely kokoaa yhteen keskeiset teemat ja teokset kuluneen kymmenen vuoden ajalta. Osa teoksista on ensi kertaa esillä Suomessa ja osa on aivan uusia töitä. Näyttely on taiteilijan "väliraportti", joka kertoo myös, mitä nuorelle taiteilijalle tapahtuu hänen ensimmäisen laajan näyttelynsä jälkeen. Sekä Suomessa että New Yorkissa asuva Osmo Rauhala on pitänyt oman näyttelyn Tampereella viimeksi vuonna 1992







 
"Taide on ihmisen tuntosarvi. Vuosituhannet toisensa jälkeen ihmiskunta on selvittänyt olemassaolonsa mysteeriä milloin taiteen, uskonnon tai tieteen avulla. Lopullisia vastauksia on löytynyt tuskin lainkaan, mutta lajimme kehitykselle näiden kysymysten asettelu on ollut ilmeisen tärkeää. Uskomme, että luonnossa vallitsee kamppailu eri ominaisuuksien välillä, ja vain vahvimmat jäävät eloon. Mikäli evoluutioteoria pitää paikkansa, on taiteen olemassaolo hämmästyttävä ilmiö. Miten luolamaalareiden perintö on voinut säilyä kymmeniä tuhansia vuosia? Taide harvoin tuottaa välitöntä hyötyä tekijälleen. Luulisi, että karuissa oloissa eläneillä esi-isillämme olisi ollut säilymisensä kannalta olennaisempaa tekemistä kuin veistää kiveä tai maalata kallioita. Miksi evoluutio ei ole karsinut pois ihmisiä, jotka keskittävät energiansa muuhun kuin välittömien tarpeittensa tyydyttämiseen? Taiteen on vastattava johonkin elämämme kannalta tärkeään kysymykseen, muuten sitä tuskin olisi olemassa. Mikä tämä kysymys voi olla?





 



Tutkimusmatkani ihmiseen ja hänen ympäristöönsä on nuori, mutta laaja näyttely tarjoaa väliraportin mahdollisuuden. Tuntosarvi havainnoi, analysoi, tekee johtopäätökset ja reagoi samanaikaisesti. Se käyttää tietoa suoraan, on itsekin sen osa. Tieteellinen metodi jakaa tiedon valmistamisen eri osiin ja käyttää kieltä työkaluna havaintojen ja johtopäätösten tekemiseen. Tiede joutuu kahlehtimaan itsensä kielen eli yleisesti hyväksyttyjen merkkien rajalliseen mahdollisuuteen kuvata ympäristöämme. Ehkä juuri tuntosarven notkeus maailman tarkastelussa on yksi taiteen olemassaolon salaisuus."

Osmo Rauhala






 

 


Tampereen taidemuseo
19.10.2002 - 23.2.2003

avoinna ti - su 10 - 18