Tampereen taidemuseo

 


 

19.1. -3.3.2002

 
 


ULRIKA FERM
Vuoden nuori taiteilija 2002

 
 



Kuvataiteilija ULRIKA FERM on valittu vuoden 2002 nuoreksi taiteilijaksi. Ferm saa 40 000 mk stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa. Ulrika Ferm on jo kahdeksastoista vuoden nuori taiteilija. Ulrika Ferm asuu ja työskentelee Vaasassa ja Berliinissä. Valintatoimikuntaan kuuluivat museonjohtaja Anneli Ilmonen puheenjohtajana ja jäseninä kuvataiteilijat Lars Holmström, Markku J. Rantala ja Osmo Rauhala sekä museonjohtaja Berndt Arell.

Ulrika Ferm (s. 1972 Oravaisissa) on suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 1998. Berliiniläisestä Hochschule der Künste -taidekorkeakoulusta hän valmistui vuonna 2000. Ferm piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä 1994. Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut vuodesta 1993.

Ulrika Fermin suurikokoisten valokuvien pääteema on valokuvauksen ja maalaustaiteen välinen suhde. Ferm työskentelee samanaikaisesti useiden sarjojen parissa. Hänen tavassaan lähestyä valokuvausta maalauksellisesti syntyy runsaasti taidehistoriallisia viittauksia. Fermin teoksista paljastuu halu välttää kiinteitä positioita. Hänen työnsä pikemminkin esittävät kysymyksiä ja avaavat tulkinnoille väyliä kuin antavat valmiita vastauksia. Teokset esittävät kysymyksiä kuvan ja kuvatun, representaation ja presentaation, välisestä suhteesta. Ne ovat yrityksiä liikkua sujuvasti viittausmahdollisuuksien välillä: missä määrin aihe esittää "lähtökohtaansa" tai itseään, ja miten se muuttuu taidekontekstissa. Miten on ylipäänsä mahdollista säilyttää ambivalenssi näiden viittausmahdollisuuksien kesken.

Ulrika Fermin valokuvissa erilaisista pinnoista, fasadeista, seinistä, ikkunoista, arkinen ympäristö näyttäytyy sensitiivisenä, samaan tapaan kuin maalauksissa. Ehkä nämä subjektiiviset visuaaliset valinnat kertovat jotain yleispätevää myös siitä todellisuudesta, jossa me elämme.

Valtakunnallisen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuman toimeenpanijoina ovat Tampereen kaupunki, Tampereen taidemuseo, Tampereen Taideyhdistys, Suomen Taiteilijaseura ja Tampereen taiteilijaseura. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esiin nuoria, lahjakkaita taiteilijoita sekä kiinnittää huomiota uuteen suomalaiseen kuvataiteeseen ja sen ilmiöihin.





Ulrika Ferm