Tampereen taidemuseo

 



  ARTTURI AARRE 1887 - 1922

 
  Tamperelaisen Artturi Aarteen ura jäi varhaisen kuoleman takia lyhyeksi mutta oli sitäkin intensiivisempi. Hän ehti olla taidemaalari, kuvittaja, mainos- ja koristemaalari ja taidekriitikkokin. Aarteen maalaustuotannossa näkyvät 1910-luvun väritaide ja ekspressionismi. Aiheet käsittävät maisemia, kaupunkielämää, henkilökuvia ja asetelmia.

Nykyään Artturi Aarre on suurelle yleisölle lähes tuntematon taiteilija. Tampereen taidehistoriaa käsittelevät tekstit mainitsevat hänet lyhyesti ja luonnehtivat joitakin piirteitä hänen elämästään ja tuotannostaan, mutta muuten Artturi Aarre on jäänyt melkein reunamerkinnäksi Tampereen taidehistoriaan.

Artturi Aarre kuitenkin ansaitsee enemmän. Hän oli lahjakas ja sitkeä taiteilija, Tampereen oloissa välillä melkoinen modernisti. Useammankin kerran hän pisti itsensä likoon omintakeisilla projekteillaan, oli sitten kyse tamperelaisyleisön taidevalistuksesta tai oman tuotannon perinpohjaisesta esittelystä lapsuuden piirustuksista alkaen. Edellisen kerran Artturi Aarteen elämäntyö oli esillä marraskuussa 1923 Tampereen Raatihuoneen juhlasalissa, jonne hänen nuori leskensä Katri järjesti puolisonsa muistonäyttelyn. Monet Tampereen taidemuseon näyttelyn teoksista sisältyivät tuohon näyttelyyn.

Artturi Aarre 1887 - 1922 -näyttely sisältää noin kahdeksankymmentä teosta: öljy- ja vesivärimaalauksia, pastelleja ja piirustuksia. Näyttelyyn liittyy runsaasti kuvitettu kirja, joka tutustuttaa lukijan tamperelaiseen taiteilijakohtaloon lähes sadan vuoden takaa. Kirjan myyntihinta on 12 €.






Elämäkertatiedot






Korpea (Ylöjärvi)
1915
öljy kankaalle
yksityiskokoelma 
kuva: Jari Kuusenaho