Lapselliset

Blogikirjoituksia aiheista, joita moni lapsiperhe käy läpi arjessaan. Tavoitteena on tukea vanhemmuutta, herättää ajatuksia ja vaihtaa kokemuksia.

Kirjoittaja: Lapselliset-blogin kirjoittajat

Blogiartikkeli
6.3.2019 09.31

Varhaiskasvatusta Tampereella

 

Varhaiskasvatuksen aloittaminen on aina iso muutos koko perheelle. Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa on usein haastavaa miettiä, mikä olisi juuri meidän lapselle ja perheelle paras vaihtoehto. Koitan kirjoituksessani antaa pohjatietoa eri vaihtoehdoista päätöksen helpottamiseksi.

Varhaiskasvatuksen monet muodot

 

Tampereella varhaiskasvatuksen palveluverkko muodostuu kunnallisista päiväkodeista ja perhepäivähoitajista sekä yksityisistä päiväkodeista, ryhmäperhepäiväkodeista ja yksityisestä perhepäivähoidosta. Yksityisten päiväkotien määrä on viimeaikoina kasvanut myös Tampereella. Kunta valvoo ja ohjaa yksityistä palvelutuotantoa ja kehittää palvelua yhteistyössä palveluntuottajien kanssa.

 

Kunnallinen ja yksityinen palvelutuotanto muodostavat yhdessä varsin kattavan kokonaisuuden, joista perhe voi lähteä etsimään lapselleen mieluista varhaiskasvatuksen muotoa.

 

Kunnan oma toiminta

 

Tampereella on edelleen varsin kattava kunnallisten päiväkotien palveluverkko. Päiväkoteja löytyy kaikilta alueilla, mutta aina ei kuitenkaan pystytä lupaamaan paikkaa siitä kaikkein lähimmästä päiväkodista.

 

Kaikki kunnalliset päiväkodit ovat tarvittaessa avoinna klo 6-18 viitenä päivänä viikossa. Lisäksi löytyy päiväkoteja, joka ovat auki iltaisin klo 22 saakka ja myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Vuorohoitoa järjestetään Vellamon päiväkodissa. Ilta- ja vuorohoidolla mahdollistetaan vanhempien työssä käyminen ja opiskelu silloin, kun työajat ovat epäsäännölliset.

 

Perhepäivähoidossa perhepäivähoitajat varhaiskasvatuksen ammattilaisina tarjoavat lapsille turvallista ja kodinomaista varhaiskasvatusta omassa kodissaan pienessä ryhmässä. Keskeisenä voimavarana perhepäivähoidossa ovat ammattitaitoiset, pysyvät ja turvalliset hoitajat. Kaikki perhepäivähoitajat ovat kunnan työntekijöitä, jotka ovat suorittaneet perhepäivähoitajan ammattitutkinnon tai muun hoito- ja kasvatusalan tutkinnon. Perhepäivähoitajat työskentelevät pääsääntöisesti klo 6.30 -17.00 ja samanaikaisesti hoidossa voi olla neljä alle kouluikäistä lasta sekä yksi puolipäiväinen esikouluikäinen lapsi.

 

 

Yksityinen varhaiskasvatus

 

Tampereella toimii yksityisiä päiväkoteja, ryhmäperhepäiväkoteja sekä yksityisiä perhepäivähoitajia. Yksityisiin palveluihin hakeudutaan olemalla yhteydessä suoraan palveluntuottajaan.

 

Yksityinen perhepäivähoito on toiminnaltaan samankaltaista kuin kunnallinen perhepäivähoito. Yksityinen perhepäivähoito pohjaa perhepäivähoitajan ja huoltajien väliseen hoitosopimukseen hoitoajoista ja hinnasta.

 

Ryhmäperhepäivähoidossa kaksi perhepäivähoitajaa toimivat yhdessä ja heillä voi olla yhteensä kahdeksan lasta. Myös ryhmäperhepäivähoidossa tehdään hoitosopimus, joka määrittelee hoitoajat ja hinnan.

Yksityiset päiväkodit Tampereella toimivat joko yksityisen hoidon tuella, palvelusetelillä tai ostopalveluna.

Yksityisen hoidon tuella toimiviin päiväkoteihin, ryhmäperhepäiväkoteihin tai perhepäivähoitoon asiakas voi hakea Kelalta yksityisen hoidon tukea.

Ostopalvelupäiväkodit ovat yksityisiä päiväkoteja, joista kunta ostaa hoitopaikat. Ostopalvelupäiväkoteihin hakeudutaan kunnan kautta ja niissä asiakasmaksu laskutetaan kunnasta.

Palvelusetelitoiminta on se yksityisen varhaiskasvatuksen muoto, joka on Tampereella eniten lisääntynyt. Palvelusetelipäiväkoteihin haetaan paikkaa suoraan päiväkodista, minkä jälkeen asiakas hakee kunnalta palveluseteliä. Omavastuuosuus (päivähoitomaksu) on palvelusetelipäiväkodeissa yhtenevä kunnan asiakasmaksujen kanssa.

Perheen omat lähtökohdat ratkaisevat

Valintaa tehdessä on tärkeää miettiä asioita omista lähtökohdista. Onko tärkeintä hoitopaikan sijainti vai hoitomuoto? Monista vaihtoehdoista löytyy varmasti jokaiselle perheelle sopiva varhaiskasvatuksen muoto.

Apua hakemiseen löytää varhaiskasvatuksen nettisivuilta ja Kasvatuksen- ja opetuksen asiakaspalvelusta osoitteessa Frenckellin aukio 2 B. Asiakaspalvelu on avoinna klo 9-15.30. Puhelimitse meidät tavoittaa arkisin klo 9-12 numerosta 040 8007260 tai sähköpostilla varhaiskasvatus.asiakaspalvelu(at)tampere.fi

Tutustu varhaiskasvatuksen nettisivuihin:

 

Tämän blogikirjoituksen on kirjoittanut:

Asiakaspalvelupäällikkö

Katri Mantere

sähköposti [email protected]

 

Asiakaspalvelupäällikkö Katri Mantere
Jaa sosiaalisessa mediassa

Jätä kommentti