Aikuisten oikeesti

Aikuissosiaalityö kannattelee, jotta kukaan ei putoaisi ja kuntouttaa, jotta jokainen löytäisi paikkansa yhteiskunnassa. Blogissa nostetaan esiin ajankohtaisia ilmiöitä ja asioita aikuisten arjesta.

Kirjoittaja: Aikuisten oikeesti -blogin kirjoittajat

Blogiartikkeli
26.11.2018 14.10

Mitä vanhemmalle kuuluu? Suunnitelmallista aikuissosiaalityötä lapsiperheissä

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kohdalle voi osua kriisitilanteita, työttömyyttä, pidempiaikaisia sairauksia, uupumusta, masennusta, erotilanteita tai lähisuhdeväkivaltaa. Joskus oma elämä voi tuntua selviytymistaistelulta ja jaksaminen on koetuksella. Joskus päihteet tai muut riippuvuudet voivat hallita arkea tai vaikea taloudellinen tilanne viedä yöunet.

 

Mikä minusta piti tulla isona? Miten saisin kiinni elämästäni? Kuka voisi auttaa erilaisten ratkaisujen pohtimisessa ja keinojen etsimisessä, kun oma jaksaminen ei siihen riitä eikä ole ketään joka voisi olla tukena?

 

Aikuissosiaalityö auttaa ja on tukena erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Se on aina henkilökohtaista, luottamuksellista ja perustuu asiakkaan kanssa yhdessä tehtyyn palvelutarpeenarvioon ja asiakassuunnitelmaan. Tavoitteena on elämänhallinnan vahvistaminen sekä ratkaisukeinojen etsiminen elämän ongelmiin. Aikuissosiaalityössä kuunnellaan ja keskitytään aikuisen omaan elämäntilanteeseen.

 

Tampereen kaupungilla käynnistettiin vuonna 2017 lapsiperheiden aikuissosiaalityö, joka tarjoaa aikuissosiaalityön palveluja perheellisille aikuisille. Palvelussa työskentelee pieni, mutta rautainen joukko aikuissosiaalityön osaajia, joiden sydäntä lähellä on erityisesti perheellisten asiakkaiden auttaminen.

 

Aikuissosiaalityöllä on Tampereella vakiintunut asema ja pitkälle kehittyneet toimintamallit aikuisten kanssa tehtävässä työssä. Lapsiperheiden aikuissosiaalityön kautta palvelutarjontaa on nyt lähdetty laajentamaan perheellisiin aikuisiin. Jos asiakkaalla todetaan suunnitelmallisen aikuissosiaalityön tarve, nimetään hänelle omatyöntekijä. Osalla asiakkaista voi olla asiakkuus myös lapsiperheiden sosiaalipalveluissa, jolloin perheellä voi olla lapselle nimetty sosiaalityöntekijä lastensuojelussa tai perhepalveluissa. Näissä yhteisasiakkuuksissa aikuissosiaalityö keskittyy aikuisen vahvistamiseen ja toimintakykyyn ja lapsen työntekijä lapsen hyvinvoinnin ja tarpeiden kartoittamiseen sekä mahdollisiin tukitoimenpiteisiin. Näin perhettä voidaan tukea hyvinkin kokonaisvaltaisesti.

 

Perheellisten aikuisten aikuissosiaalityön ohella lapsiperheiden aikuissosiaalityön palveluun on keskitetty uudet ennakolliset lastensuojeluilmoitukset. Tämä tarkoittaa työskentelyä lasta odottavien vanhempien kanssa aikuissosiaalityön keinoin. Sosiaalityöntekijä ja asiakas yrittävät yhdessä saada haastavaa elämäntilannetta kuntoon ennen vauvan syntymää. Lastensuojelutyötä ei aikuissosiaalityössä tehdä, vaan tarvittaessa asiakkuus aloitetaan lapsiperheiden sosiaalipalveluissa.

 

Lapsiperheiden aikuissosiaalityön palvelu on resursseiltaan vielä kokeiluvaiheessa ja sen vuoksi asiakasmäärät ovat olleet toistaiseksi rajatummat niiden perheellisten asiakkaiden kohdalta, joiden lapsilla on jo sosiaalityöntekijä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa. Tampere kuitenkin panostaa jatkossa entistä enemmän ennaltaehkäisevään työhön erityisesti lapsiperheiden palveluissa. Aikuissosiaalityössä autetaan aikuista - aikuisen elämäntilanteen vahvistuminen auttaa usein myös lasta.

 

 

Tämän blogikirjoituksen on kirjoittanut:

Johtava sosiaalityöntekijä

Riikka Kimpanpää

sähköposti [email protected]

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Jätä kommentti