Siirry sisältöön

Heinäpuisto

Heinäpuisto sijaitsee Tampereen keskustassa lähellä Pyynikintoria. Puisto rajautuu lännessä Ilomäentiehen, pohjoisessa Pirkankatuun, idässä Heinätorin pysäköintialueeseen ja etelässä Heinätori-katuun. Heinäpuisto kunnostettiin vuonna 2011 oleskelu- ja katselupuistoksi, jonka teemana ovat koristeheinät.

Heinäpuisto
Puiston keskiosaa hallitsevat monipuoliset koristeheinäistutukset ja keväisin kukkivat pienpuut. Koristeheinäistutuksissa käytetään myös kukkivia perennoja sekä sipulikasveja, jolloin puiston kasvillisuus luo tunnelmaa ympäri vuoden. Puiston ytimessä on suuri puinen oleskelutaso, joka toimii yhteisenä oleskelupaikkana.

Puiston länsiosasta laskeutuvat loivat kivetyt maastoaskelmat alempana olevaan puiston itäosaan. Puiston länsireunassa on kaksi petanquen pelaamiseen soveltuvaa kivituhkapintaista tasaista aluetta. Puiston halki Kisakentänkadun jatkona kulkee valaistu kevyen liikenteen käytävä Pirkankadulle.