Siirry sisältöön

Kaupunkipuut

Kävelijä Hämeenpuistossa
Tampereen puurekisteriin on kirjattu noin 90 000 kaupunkipuuta. Tampereen asukasmäärän kasvaessa ja täydennysrakentamisen edetessä halutaan varmistaa, että kaupunkipuiden määrä asukasta kohden ei vähene vaan mahdollisesti jopa kasvaa. Kuvassa Hämeenpuistoa.

Ajankohtaista

Tampereen kaupunkipuulinjauksen laadinta käynnissä

Tampereen kaupunki haluaa varmistaa, että Tampereen vehreä ja puustoinen ilme säilyy myös tuleville sukupolville. Siksi kaupunki on käynnistänyt vuoden 2020 alussa kaupunkipuulinjauksen laadinnan. Kaupunkipuulinjauksen avulla halutaan lisätä tietoa kaupunkipuiden merkityksestä ja turvata puiden hyvinvointi ja niihin liittyvät ekologiset, esteettiset ja kulttuuriset arvot. Kaupunkipuulinjauksen avulla pyritään lisäksi ohjaamaan istutettavien puiden lajistoa monimuotoisemmaksi ja varmistamaan kaupunkipuuston säilyminen muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.

Kaupunkipuulinjaus ohjaa julkisten puistojen, katu- liikennealueiden sekä kiinteistöpihojen puiden käyttö- ja hoitoperiaatteita. Sen avulla neuvotaan ja ohjataan myös yksityiskiinteistöjen pihapuiden käyttöä. Osa vihreää kaupunkikuvaa tuottavasta kaupunkipuustosta kasvaa yksityiskiinteistöjen piha-alueilla. Siksi on tärkeää huomioida, miten kiinteistön omistajia tuetaan ja kannustetaan oman puuomaisuuden hoitoon ja lisäämiseen.

Kaupunkipuulinjauksella Tampereen kaupunki määrittelee ja julkistaa kaupunkipuita koskevat periaatteensa ja toimintatapansa, jotta ne ovat puiden parissa työskentelevien, päättäjien ja kaupunkilaisten tiedossa. Linjaus koostuu kymmenestä osalinjauksesta, joille on määritelty tavoitteet ja toimintatavat, joilla tavoitteet saavutetaan. Lisäksi on lyhyesti kuvattu toimintatavoilla saavutettavat hyödyt.

Kaupunkipuulinjauksessa esitetyt toimintatavat soveltuvat kaikille kaupungin hallintokunnille, sillä linjaus korostaa yhteistyön ja yhteisten tavoitteiden välttämättömyyttä kaupunkipuiden hyvinvoinnin turvaamisessa. Kaupunkipuulinjaus pohjautuu luottamukseen, että pohjimmiltaan kaikki haluavat Tampereella olevan elinvoimaisia ja terveitä kaupunkipuita.

Kaupunkipuulinjaus valmistellaan asiantuntijatyöryhmässä. Kaupunkipuulinjaus valmistunee kesän 2020 aikana.

Tampereen kaupunkipuulinjauksen osa-alueet:

1. Puutietämyksen lisääminen  

2. Puiden rooli ilmastonmuutoksessa ja ympäristön tilassa  

3. Puut kulttuuriympäristössä ja kaupunkikuvassa  

4. Puut ja luonnon monimuotoisuus  

5. Puulajivalikoima  

6. Puut ja suunnittelu  

7. Puut ja rakentaminen  

8. Puiden hoito  

9. Puut ja lupakäytännöt 

10. Puuomaisuuden hallinta. 

Ilmianna mielipuusi Tampereella Instagramissa

Kaupunki haastaa kaupunkilaiset katselemaan kaupunkipuita ja julkaisemaan kuvia Instagramissa Merkitse kuvasi tunnisteella #tamperepuut, niin muutkin pääsevät näkemään kuvasi, jos tilisi on julkinen. Tunnisteella #tamperepuut julkaistut kuvat ja tarinat näkyvät myös verkossa:

Kaupunkipuukysely oli avoinna kesäkuussa

Kesäkuun aikana kaupunkilaiset saattoivat kertoa näkemyksiään kaupunkipuista merkitsemällä nettikartalle mieleisiä puita ja paikkoja joista puita puuttuu. Palautteista, tarinoista ja kuvista tehdään kooste kaupunkipuulinjauksen yhteyteen, ja se viedään myös kaupunkisuunnittelijoiden tiedoksi ja hyödynnettäväksi.

Lisätietoa kaupunkipuulinjauksesta:
Ympäristösuunnittelija
Jyrki Lehtimäki
puhelin 044 423 5405
sähköposti [email protected]

Lapsia Sorsapuistossa puussa
Sorsapuisto on niin lapsille kuin aikuisillekin mieluisa kesänviettopaikka.

Tampereen kaupunkipuut pähkinänkuoressa

Tampereen kaupunkipuuston tukirankana ovat vanhat katu- ja puistopuuistutukset. Muun muassa vanhat puistokadut ovat rakentaneet kaupungin identiteettiä jo vuosikymmenien ajan. Kaupungin tavoitteena onkin säilyttää katupuurivistöjä yhtenäisenä ja tarvittaessa uusia istutuksia ja peruskunnostaa niiden kasvualustoja elinvoimaisuuden takaamiseksi. Katupuita pyritään myös istuttamaan lisää, koska ne parantavat ilman laatua ja elävöittävät kaupunkikuvaa.

Tampereella istutetaan vuosittain noin 100 katupuuta. Ratikkahankkeen yhteydessä vuosina 2019–2020 uusittiin Hämeenkadun, Sammonkadun ja Teiskontien katupuuistutukset kokonaisuudessaan, yhteensä noin viisisataa puistolehmusta. Lisäksi kokonaan uusia kaupunkipuuistutuksia tehtiin satamäärin koko reitin varrelle. Puistolehmuksen lisäksi uusissa katupuuistutuksissa on käytetty muun muassa vaahteraa, erilaisia pihlajia, rauduskoivua ja pylväshaapaa. Myös joitakin harvinaisempia lajeja on käytetty, kuten katsuraa ja hemlokkia.

Lajistollisesti Tampereen kaupunkipuusto on melko yksipuolista. Esimerkiksi katualueilla valtaosa puustosta on lehmuksia ja ennen kaikkea puistolehmuksia. Seuraavaksi eniten on vaahteroita ja koivuja. Havupuista eniten on kuusia. Tavoitteena onkin monipuolistaa kaupunkipuulajistoa.

kuva: ratikkapuiden istutusta Sammonaukiolle
Sammonaukiolle raitiotien varrelle istutettiin uusia katupuita. Ilmastonmuutos tuo uusia haasteita nykyisen kaupunkipuuston menestymiselle tulevaisuudessa. Uudet taudit ja tuholaiset voivat verottaa yksipuolista kaupunkipuustoa hyvin nopeasti. Kaupunkipuulinjauksessa otetaan kantaa muun muassa uusissa istutuksissa käytettäviin puulajeihin ja niiden alkuperään.

Tampereen kaupunkipuiden historia

Puuriveillä ja -kujanteilla on pitkä historia kaupunkiympäristön suunnittelussa. Tampereen kaupunki perustettiin vuonna 1779. Kaupungin istutusten esikuvina olivat kartanoiden puutarhat ja puistot. Muun muassa Hatanpään kartanossa keskusta-alueen eteläpuolella oli jo 1750–70-luvulla puistoistutuksia.

Tampere sai ensimmäiset yleiset istutuksensa säätyläisten aloitteesta, kun kaupunkilaisia velvoitettiin vuonna 1813 istuttamaan puita hautausmaalle johtaneen tien varteen. Hautausmaa sijaitsi kuitenkin silloisen kaupungin ulkopuolella, eivätkä kaupunkilaiset olleet halukkaita istutustöihin. Istutusurakkaan päätti tarttua suutari Törnroos. Kun Törnroosin istutukset eivät oikein menestyneet, kaupunginfysikus Mikko Bergbom otti puut hoitoonsa hyvällä menestyksellä.

Säätyläiset halusivat perustaa myös yleisen kävelypaikan eli promenadin kirkon tontille. Työhön ryhtyi apteekkari Tennberg, joka istutti vuonna 1835 alueelle vaahteroita. Kului kuitenkin 20 vuotta ennen kuin kaupunginvanhimmat katsoivat “promenadin" valmiiksi. Näin sai alkunsa Tampereen Kirkkopuisto, nykyinen Vanhan Kirjastotalon puisto.

Esplanadi eli Hämeenpuisto merkittiin Engelin asemakaavaan 1830

Kaupungin väkiluvun hiljalleen kasvaessa arkkitehti Johann Carl Ludwig Engel laati Turun palon jälkeen ehdotuksen Tampereen uudeksi asemakaavaksi vuonna 1830. Siinä esitettiin ensimmäisen kerran Esplanadi eli nykyinen Hämeenpuisto. Se suunniteltiin erottamaan vanhaa ja uutta kaupunkia ja estämään mahdollisten tulipalojen leviäminen. Engel esitti myös uuden kaupunginosan jaettavaksi puistoalueella kahtia. Engelin kaava loi perustan Tampereen keskustan puistoille.

Tampereella oli suuri tulipalo vuonna 1865, ja nopeasti tämän jälkeen arkkitehti Carl Albert Edelfeld laati uuden asemakaavan, jossa Esplanadi levennettiin 60 metriin, mikä on Hämeenpuiston nykyinenkin leveys. Kaupunginpuutarhuri Karl Johan Gauffin aloitti Hämeenpuiston puiden istuttamisen vuosina 1875–79. Hämeenkadun ja Satamakadun välille istutettiin lehmusta varsin tiheään kuuteen riviin 5–6 metrin välein. Istutustöitä jatkoi uusi kaupunginpuutarhuri Onni Karsten vuonna 1897 lehmus- ja vaahteraistutuksin. Hämeenpuiston puiden istutusta jatkettiin aina vuoteen 1909, jolloin puisto valmistui.

Kaikkiaan Hämeenpuiston rakentamiseen ja istuttamiseen kului yli 30 vuotta. Pituudeksi tuli 1 288 metriä, ja puistokaista ajoratojen välissä oli 38 metriä. Yhä nykyäänkin se on Pohjoismaiden pisin yhtenäinen esplanadi.

Kyttälän asemakaava toi Koskipuiston ja puistokatuja keskustaan

Katupuuistutuksia jatkettiin 1900-luvun alkupuoliskolla, jolloin puurivistöt istutettiin muun muassa Hämeenkadulle, Satakunnankadulle, Koulukadulle, Kortelahdenkadulle, Sotkankadulle, Rongankadulle, Väinölänkadulle ja Tammelan puistokadulle.

Katupuuistutusten lisäksi monet puistot saivat puustoisen yleisilmeen. Frans Ludvig Caloniuksen vuoden 1886 Kyttälän asemakaava vaikutti voimakkaasti Tampereen keskustan kaupunkikuvaan. Asemakaavassa muun muassa kaavoitettiin Tammerkosken itäranta puistoalueeksi sekä määriteltiin Hämeenkatu ja Rongankatu puistokaduiksi.

Näsinpuisto 1900-luvun alun suurin hanke

Onni Karstenin suunnittelema Näsinpuisto oli uuden vuosisadan alkukymmenen suurin ja vaativin hanke. Se rakennettiin Mustanlahden kallioille täytemaasta vuosina 1904–1909. Näsinpuisto on yhä kasvilajistoltaan yksi kaupungin monipuolisimmista puistoista. Pääpuulajina on vaahtera, lisäksi siellä kasvaa kuusia, pihtoja, koivuja ja poppeleita. Vuosisadan vaihteessa valmistuivat lisäksi Koskipuisto, Tuomiokirkonpuisto, Marianpuisto ja Aleksanterin kirkkopuiston kunnostus.

1930-luvun laman aikaan puistoja rakennettiin ja ylläpidettiin osin työttömyystöinä. Katupuuistutuksia tehtiin paljon Petsamon kaupunginosaan ja lisäksi merkittäviä istutuskohteita olivat Kalevan puistotie, Hatanpään valtatie sekä Itsenäisyydenkatu.

Vuoden 1940 kovat pakkaset tekivät tuhojaan puistossa ja suurin osa arimmista puista kuoli. Täydennysistutuksia päästiin tekemään vasta vuonna 1945 rauhan tultua. Kansalaissodan ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen puistojen rakentaminen oli pysähdyksissä. Puistoissa viljeltiin puiden lomassa perunaa sekä muita juureksia ja kaivettiin suojahautoja.

Lehdetön ruhtinaanpoppeli Näsinpuistossa
Suomen kookkain ruhtinaanpoppeli kasvaa Näsinpuistossa.

Sotien jälkeen lisää puistokatuja

Sotien jälkeen puistojen rakentamisen painopiste siirtyi keskustasta esikaupunkialueille. 40-luvun lopussa valmistuivat Sotkan-, Salhojan, ja Suvantokadun puuistutukset. Aikaisemmin yksityisten talonomistajien hoidossa olleet puistokadut, kuten Satakunnankatu, Kortelahdenkatu, Koulukatu, Tammelanpuistokatu, Väinölänkatu ja Itsenäisyydenkatu, kunnostettiin ja otettiin kaupungin puistoyksikön hoitoon.

Lähiöihin reilusti viheralueita

1960-luvun lopulla alkoi lähiörakentaminen. Huomattavaa uusissa lähiöissä oli viheralueiden suuri määrä suhteessa rakennettuun alueeseen. Haluttiin korostaa alueen luontoa ja ympäristöä. Olevaa puustoa ja pieniä metsiköitä jätettiin asuinrakennusten väliin.

80-luvulla puistorakentamisen painopiste siirtyi vanhojen puistojen perusparantamiseen. 90-luvulla puistot luokiteltiin valtakunnallisen viheralueiden hoitoluokituksen mukaan. Keskeisiksi tavoitteiksi muotoutuivat taloudelliset kunnossapitoratkaisut, luonnonmukaisuus sekä vuoropuhelu käyttäjien kanssa, mikä näkyi myös puiden hoidossa.