Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Vaakkolammi

kuva: portaat Vaakkolammin lehdossa

Vaakkolammin-Likokallion luonnonsuojelualue sijaitsee Kaarilan ja Epilän kaupunginosissa, n. 4,5 km keskustasta länteen. Luonnonsuojelualue on kaksiosainen. Pienempi osa (2,68 ha) käsittää Vaakkolammin luoteispuolella sijaitsevan jyrkän kaakkoisrinteen, joka jää Nokiantien ja Vaakonpuiston kävelytien väliin. Suurempi osa (6,1 ha) sijaitsee Vaakkolammin etelärannalla ja itäpuolella, ja siihen sisältyvät myös Vaakonkadun itäpuolinen Likokallio ja sen aluslehto. Myös Vaakkolammin vesialuetta (0,88 ha) etelärannalta kuuluu suojelualueeseen. Yhteensä suojelualueen pinta-ala vesialueineen on 8,9 ha.

Vaakkolammin-Likokallion luonnonsuojelualue sai lain voiman 28.12.2005 Pirkanmaan ympäristökeskuksen päätöksellä. Vaakkolammin-Likokallion luonnonsuojelualueen perustamisesta tekivät kaupungille esityksen 15.3.2000 Kaarilan omakotiyhdistys, Tampereen kasvitieteellisen yhdistys, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri.

Rauhoituksen tarkoitus on säilyttää Vaakkolammin ja Likokallion monipuolinen lehtoluonto ja kulttuurikasvisto.

Kulkuyhteydet ja palvelut

Vaakkolammin-Likokallion luonnonsuojelualue sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä, Pispalan valtatien, Nokiantien ja Nokian moottoritien välissä. Pispalan valtatieltä alueelle pääsee esimerkiksi Vaakonkatua pitkin.

Vaakkolammella on luontopolku rasteineen ja oppaineen. Luontopoluista ja oppaista on lisätietoja sivulla www.tampere.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto/luonnon-virkistyskaytto. Vaakkolammin luontopolun kaakkoiskulmaan on rakennettu pitkospuut ja maastoportaat kulkua helpottamaan.

Vaakkolammin pohjois- ja länsipuolella on rakennettu puisto varusteineen ja kevyen liikenteen väylineen. Vaakonpuistossa on leikki- ja pelikentät sekä frisbeegolfrata.

Luonnon piirteet

Vaakkolammi-Likokallio kuuluu eteläboreaaliseen lehtovyöhykkeeseen, ns. vuokkovyöhykkeeseen, jonka rehevintä ydinaluetta kutsutaan Etelä-Hämeen lehtokeskukseksi. Maaperä on pääosin hietaa ja kallioperä fylliittiä sekä kiilleliusketta, mikä on vaikuttanut alueen rehevyyteen. Myös järven vaikutus on otollinen.

Vaakkolammin ympäristö on vanhaa asutus- ja viljelyaluetta, ja Likokalliota on ilmeisesti käytetty jo esihistoriallisena aikana käräjäpaikkana. Läheisen Kaarilan kartalon omistaja, Turun akatemian professori P. A. Gadd perusti mailleen kasvitieteellisen puutarhan 1700-luvulla, mistä jotkin seudun kasvit lienevät saaneet alkunsa. Vaakkolammin ympäristössä laidunsi karjaa vielä 1950-luvulla. Viisikymmentäluvulla itse järvestä alkoi tulla myös ympäristöhaitta, kun läheiset nahka- ja väritehtaat laskivat sinne jätevetensä. Järvi ruopattiin 1961, ja pohjoisrannoille rakennettiin kuoppia, joihin ruoppauslietettä kasattiin. Rannoille rakennettiin patoja, jottei jäte valuisi takaisin järveen. Täytemaan alle jäivät alkuperäiset luontaiset rantaluhdat, ja tilalle tuli jyrkkärajainen, täytemaapohjainen rantaviiva. Nykyään Vaakkolammin länsi- ja pohjoispuoli on hoidettua nurmikkopohjaista puistikkoa.

Vaakkolammin pinta-ala on vain kolme hehtaaria ja suurin syvyys hieman yli kolme metriä. Järven veden kokonaisfosforipitoisuudet osoittavat järven reheväksi. Happitilanne on Vaakkolammessa talvisin huono. Järven veden laatu on yleisluokitukseltaan välttävää.

Kokonaisuutena alueen kasvisto ja linnusto on monipuolista, vanhojen kulttuurikasvilajien täplittämää lehtoluontoa. Lahopuuta on melko runsaasti. Vaakkolammin etelärannan lehto on pienentynyt pinta-alaltaan rakentamisen seurauksena, ja lammen luoteispuolelle jäävä rinne on jonkin verran roskaantunut, mutta alue on kuitenkin lajistoltaan ja maisema-arvoltaan edelleen merkittävä.

Kasvillisuus

Tampereen kasvitieteellinen yhdistys ry. selvitti Vaakkolammin alueen kasviston ja kasvillisuuden nykytilaa vuonna 2001 (Kääntönen 2001). Lajeja löytyi 243. Arvokkaista lajeista tavattiin valtakunnallisesti vaarantunutta keltamataraa sekä silmälläpidettävää ketoneilikkaa sekä jänönsalaattia, joka on viime vuosina yleistynyt Tampereen seudulla. Alueelta aiemmin havaitut lehtokasvit kaiheorvokki, lehtomatara ja velholehti olivat ilmeisesti hävinneet, ja moni kasvilaji, mm. keltavuokko niukentunut. Huomioitavaa on myös monen lehtokasvin mm näsiän ja imikän puuttuminen. Myös vanha kulttuurikasvisto oli niukentunut.

Sammallajistossa on myös arvokkaita piirteitä, kuten pari huomionarvoista luontoarvoja osoittavaa lajia, vuoririippusammal (Neckera oligocarpa) ja taljaruostesammal (Anomodon attenuatus).

Alueen puusto on myös edustavaa, huomiota herättävimpänä Likokallion lehmusryhmä. Eri ikäistä lahopuustoa on runsaasti, sekä maapuina että pystyssä.

kuva: jänönsalaatti
Jänönsalaatti

Kenttäkerros

Tuoreiden lehtojen kenttäkerroksen kasvilajisto koostuu pääosin lehto- ja kulttuurilajeista, joita ovat mm. mustakonnanmarja, oravanmarja, käenkaali, lehtokorte ja lehtoarho. Kosteammilla kohdilla kasvaa saniaisia, mm. hiirenporrasta ja isoalvejuurta. Vaateliaita lehtolajeja ovat mm. lehtopähkämö, lehto-orvokki sekä mustakonnanmarja. Vanhaa kulttuurikasvistoa edustavat mm. jalokiurunkannus, valkopeippi ja maahumala. Jalokiurunkannus lienee P. A. Gaddin itse Linnéltä saamaa kantaa, ja on siis peräisin 1700-luvulta. Ikivanhan maataloustoiminnan ajan puolikulttuurikasveja on alueella jonkin verran, mm. törrösara, aholeinikki ja harmaapoimulehti. Iso osa Epilän puoleisen rinteen sinivuokkokannasta kuuluu f. marmorata –taksoniin, jonka lehtiä koristavat vaaleat täplät. Rantavyöhykkeen kasvillisuus on koostuu pääosin tyypillisistä luhtalajeista, tyyppilajina melko harvinainen nevaimarre. Rantavedessä kasvaa pääosin rehevien vesien lajeja, mm. kiehkuraärviää sekä pikku- ja isolimaskaa.

Linnusto

Vaakkolammin ympäristön eläimistä on tutkittu vain linnustoa, vuosina 2000 ja 2001 Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys selvitti Vaakkolammin ja sen etelärannan pesimälinnustoa. Selvitys kohdistui vain Vaakonkadun ja Vaakkolammin väliin jäävään lehtoalueeseen.

Vaakkolammin etelärannan lehtoalueen linnusto koostuu pääasiassa pirkanmaalaisesta peruslajistosta. Vaateliaisiin lajeihin kuuluu mustapääkerttu. Pesimälinnustoon kuuluu myös pikkutikka. Alue on pikkutikalle ihanteellista elinympäristöä ja sen jokavuotinen pesimäpaikka. Paikalta on myös havaintoja äärimmäisen uhanalaisesta valkoselkätikasta.

Lehtoalueella havaittiin 18 lintulajia, yhteensä 28 paria. Linnustossa oli neljä valtalajia peippo, pajulintu, räkättirastas ja punakylkirastas . Muita lajeja olivat pikkutikka, västäräkki, lehtokerttu, sirittäjä, satakieli, kirjosieppo ja pajusirkku.

Vaakkolammin eläimistöstä voisi mainita myös piisamin.

Vaakkolammi on kaupungistuneiden sinisorsien suosima pesimäalue. Muita vakiintuneita lajeja ovat silkkiuikku, telkkä ja tavi. Vaakkolammin arvoa vesilintujärvenä kuitenkin kohottaa lähes vuosittain tavattu vaarantunut laji, liejukana. Viime vuosina liejukanaa tosin ei ole havaittu. Lammella pesii myös härkälintu.

Vesilintujen lisäksi lammella pesii kaksi lokkilajia, kala- ja naurulokki, joista jälkimmäinen on luokiteltu silmällä pidettäväksi lajiksi. Naurulokkiyhdyskunta sijaitsee lammen etelärannan hetteiköllä, ja pesimätulos on ollut hyvä. Vuonna 2001 parimäärä oli 70.

Nykyinen tila ja käyttö

Vaakkolammin alue on Tampereen kaupungin omistuksessa ja voimassa olevassa kantakaupungin yleiskaavassa määritetty osittain lähivirkistykseen tarkoitetuksi kaupunkipuistoksi, luonnonhoitoalueeksi tarkoitetuksi lähivirkistysalueeksi, suojelualueeksi, vesialueeksi ja eteläosaltaan pientaloalueeksi.

Alueen ympäristöön, varsinkin Tuurnankadulle, on viime aikoina rakennettu pientaloja, mikä on kaventanut luonnontilaista aluetta. Ilmeisesti Kaarilan kartanosta levinneet kulttuurikasvit lienevät vanhaa alkuperää ja ovat sekoittuneet alueen lehtoluontoon viimeisen 200 vuoden aikana. Nokiantien alapuolinen rinne on jonkin verran roskaantunut.

Käytön ja hoidon tavoitteet

Hoitotoimenpiteiden tavoitteena on kokonaisuus, jossa lehtokasvillisuuden säilyminen on turvattu, puusto on monikerroksista ja lahopuuta on runsaasti. Lisäksi alueen vanhat kulttuurikasvit monipuolistavat lajistoa, ja olemassa olevat ketolaikut uhanalaisine lajeineen säilyvät. Myös rantavyöhyke säilyy luhtaisena. Tavoitteet suosivat myös alueen pesimälinnustoa ja muuta eläimistöä sekä sieniä.

Luonnonsuojelualuetta voidaan hyödyntää, tietyin rajoituksin, koulujen biologianopetuksessa ja ympäristökasvatuksessa ja -valistuksessa.

Rauhoitusmääräykset

1. Alueella on kielletty:

-ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja patoaminenn sekä kaikenlainen muu maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja sen ainesten ottaminen,

-metsän hakkuu käyttö- ja hoitosuunnitelman vastaisesti, lahopuiden poistaminen, kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen marjojen ja sienten poimimista lukuun ottamatta,

-selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen, hätyyttäminen ja pesien vahingoittaminen sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen keräämistarkoituksessa,

-rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen hoito- ja käyttösuunnitelman vastaisesti,

-liikkuminen moottoriajoneuvolla,

-roskaaminen,

-leiriytyminen ja avotulenteko,

-kilpasuunnistus, maastopyöräily ym. maastoa rasittavat toiminnot,

-kaikenlainen muu toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen ja

-koti- ja lemmikkieläinten vapaana pitäminen.

2. Aluetta saadaan hoitaa ja hoitotyössä käyttää roudan aikana moottoriajoneuvoa hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti.

3. Edellä olevista määräyksistä voidaan edellä mainitun hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan poiketa Pirkanmaan ympäristökeskuksen luvalla, jos se on perusteltua suojelutavoitteiden kannalta.