Siirry sisältöön

Hatanpään tonttien asiakirjat

Asemakaava nro 8578 koskee Hatanpään niemellä sijaitsevaa Hatanpään sairaalaa, Hatanpään kartanoaluetta, puistoalueita sekä entistä kaupunginpuutarhan aluetta. Asemakaavan tavoitteena on ollut mahdollistaa Hatanpään sairaalan laajentaminen, puistoalueiden kehittäminen sekä entisen kaupunginpuutarhan tontin käyttötarkoituksen muutos.

Asemakaavalla entinen kaupunginpuutarhan tontti on jaettu erillisiksi tonteiksi uutta asuinrakentamista ja pysäköintilaitosta varten. Kaava-alueelle muodostuu kolme uutta katua ja kaksi uutta puistoa.

Kaava-alueella on haettavana viisi tonttia, joiden hakijoiksi toivotaan vähintään kahden toteuttajan ryhmiä. Tonteille tulee toteuttaa sekä vapaarahoitteista että kohtuuhintaista asuntotuotantoa (aran pitkä/lyhyt korkotuki, asumisoikeus, kuntakonsernin oma ARA-vuokratasoa vastaava vuokra-asuntotuotanto).

Tontti 837-122-652-6 on kaavassa osoitettu liike- ja toimistorakennusten sekä kulttuuritoimintaa ja julkista palvelua palvelevien rakennusten korttelialueeksi, jolle saadaan sijoittaa myös ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia työtiloja sekä asuntoja (KYYTSA-1). Tontille osoitetaan pääkäyttötarkoituksen mukaista rakennusoikeutta 3 800 k-m2. Tontilla sallitusta kerrosalasta on käytettävä 900 k-m2 liike- ja palvelutiloina, jotka tulisi sijoittaa Hatanpään puistokadun varrelle. Pysäköintilaitosta varten on merkitty kerrosalaa 11 650 k-m2. Tontilla sallitaan enintään neljän maanpäällisen ja yhden maanalaisen pysäköintitason rakentaminen. Pysäköintitasojen päälle saa rakentaa rakennusosia, joiden suurin sallittu kerrosluku pysäköintikerrosten kanssa on VI (kaksi asuinkerrosta ja neljä pysäköintitasoa). Kaavan mukaan tontille rakennettavaan pysäköintilaitokseen tulee osoittaa kortteleiden 500, 652 ja 653 autopaikkoja. Tonttien 652-7 ja 653- 1, 2 ja 3 autopaikat osoitetaan pysäköintilaitoksesta asemakaavan vaihtoehtoisen ensimmäisen merkityn kerrosalan mukaan.

Pysäköintiratkaisu koskee kokonaisuutta, kaikilla tonteilla ratkaisuna on hakijoiden yhteiseksi rakennettava pysäköintilaitoksen osa tonteilla 652-6 ja 653-1. Automaattista pysäköintiratkaisua ei toteuteta. Laitos tulee rakentaa yhteisesti, ja tarvittavat rasitteet perustetaan kaavan mukaisesti. Pysäköinnin toimijaksi on tarkoitus tulla pysäköintiyhtiö, jolta autopaikat lunastetaan tai vuokrataan. Tontilla 653-1 voi olla myös oma pysäköintiratkaisu kannen alaisena. Ajoyhteydet ovat asemakaavan mukaan myös katualueiden alla, jolloin laitos voidaan kytkeä sairaalan pysäköintilaitoksen suuntaan. Yksi tai kaksi p-kerrosta riittää asumiselle varattavaksi.

Pysäköintilaitos palvelee myös muuta Hatanpään toimintaa. Tampereen kaupunki vuokraa 100 pysäköintipaikkaa läheisen sairaala-alueen henkilökunnan ja asiakkaiden käyttöön toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella alueen keskimääräisen vuokratason mukaiseen hintaan. Pysäköintipaikkojen tulee olla käytettävissä turvallisesti ympärivuorokautisesti ja osa paikoista tulee olla varustettu sähköauton latauspisteellä.

Tontit 837-122-652-6 ja 837-122-653-1 luovutetaan samalle ryhmittymälle. Hakemuksen liitteenä tulee olla kirjallinen konseptikuvaus, missä esitetään arvio pysäköintipaikkojen määrästä sekä millaista tuotantoa tonteille on tarkoitus toteuttaa.

AL tonttia 837-122-652-7 hakevassa ryhmittymässä tulee olla sellainen yleishyödyllinen rakennuttaja, joka sitoutuu toteuttamaan tontille valtion pitkän korkotuen asuntotuotantona vammaisten henkilöiden asuntoryhmän (tavoitteena 5-8 henkilöä) sekä muiden vuokra-asuntojen joukkoon vammaisten henkilöiden asuntoja 12-15 henkilölle. Asuntoryhmällä ei tarkoiteta ryhmäkotia vaan samassa kerroksessa lähekkäin olevia yksittäisiä asuntoja. Asunnoissa tulee huomioida erityisesti esteettömyys sekä erilaiset teknologiaan liittyvät ratkaisut (esim. hoitajahälytys, epilepsiahälyttimet, netti- ja videoasiointi yhteydet). Myös mahdollisen yhteisen tilan tarve tulee huomioida. Yhteistilassa voivat toteutua: oleskelu (sosiaalinen kuntoutuminen) ja ruokailu. Vammaisten asumisen osuus tulee suunnitella yhdessä kaupungin edustajien kanssa. Kaupunki tuottaa itse palvelun vammaisille henkilöille. Kaupunki ei toimi välivuokraajana, vaan asukkaalla on suora oma vuokrasopimuksensa kiinteistönomistajan kanssa.

Hakemuksen liitteenä tulee olla kirjallinen konseptin kuvaus, mistä tulee selvitä miten vammaisten asuntoryhmä ja muut asunnot sijoittuvat suhteessa muihin asuntoihin. Lisäksi konseptissa tulee olla esitys yhteisöllisyyden toteuttamisesta.

Vammaisten palvelujen osalta kysymyksiin vastaavat palvelupäällikkö Marjaana Räsänen 040 8004712 ja suunnittelupäällikkö Mari Vuorinen 041 7310 424.

AL-tontille 837-122-653-3 rakennettavat asuinrakennukset tulee toteuttaa pääosin puurakenteisena. Muidenkin tonttien toivotaan toteutuvan osittain puurakenteisina.

Kortteleista tulee laatia koko korttelin laajuinen korttelisuunnitelma, jossa valitaan pysäköintiratkaisu, ja yleispiirteinen pihasuunnitelma sekä näiden jälkeen tontinkäyttösuunnitelma. Suunnitelmien hyväksyntä laaturyhmässä on edellytyksenä tontinluovutukselle.

Tontinluovutuksen tavoitteena on monipuolinen asuntojakauma. Pienasuntoihin vahvasti painottuva asuntojakauma ei ole tavoitteiden mukainen. Kaupunki edellyttää, että kohteen asuntojen lukumäärästä vähintään 25 % toteutetaan vähintään kahden makuuhuoneen asuntoina. Näistä ainakin puolet tulee toteuttaa pinta-alaltaan vähintään 60 m2:n kokoisina. Asuntojakauman toivotaan sisältävän myös suuremmille perheille sopivia asuntoja (asunnossa vähintään 3 makuutilaa). Kaikkien asuntojen keskipinta-alan tulee olla yli 40 m2. Asuntojakauma tarkastellaan hankekohtaisesti. Asuntojakauma tulee esittää tontinkäyttösuunnitelman esittelyn yhteydessä, ennen tontin lopullista luovuttamista.

Alueelle on tehty pilaantuneen maaperän tutkimukset. Tutkimusraportti (Hatanpään ak 8578 kaava-alueen maaperä- ja pohjavesitutkimukset 2020-2021, 15.4.2021, Ramboll) on liitetty tonttien hakumateriaaliin. Alueella on todettu osittain kohonneita haitta-ainepitoisuuksia maaperässä. Vuokranantaja vastaa pilaantuneen maaperän aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista viranomaisen vaatimaan puhdistustasoon saakka. Mahdollisesti tarvittavat kunnostukset tullaan tekemään Vuokralaisen toimesta tontin maanrakentamisen yhteydessä. Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä on kaikista maaperän kunnostukseen liittyvistä toimista sovittava hyvissä ajoin Vuokranantajan kanssa.

Alueella olevat rakennukset ja rakennelmat puretaan vuoden 2021 aikana. Tonteilla olevat pysäköintipaikat poistuvat käytöstä 28.2.2022 mennessä.

Asemakaava-aineisto

Maa-alueen tutkimukset