Siirry sisältöön

Yhtiömuotoisten rakennushankkeiden laaturyhmäkäsittely

Laaturyhmätyöskentelyn piiriin otetaan tarpeen mukaan alueita, jotka

  • edellyttävät erityistä ohjausta kaupungin asuntopolitiikan toteuttamiseksi
  • muodostavat kaupunkikuvallisesti merkittäviä kokonaisuuksia
  • edellyttävät tarkkaa rakentamisen ja ympäristön yhteensovittamista
  • ovat kaupungin elinvoiman kehittämisen kannalta merkittäviä rakentamisen alueita.

Laaturyhmäkäsittely koskee tällä hetkellä Vuoreksen, Härmälänrannan ja Santalahden alueiden yhtiömuotoisia rakennushankkeita (kerrostalot, rivitalot ja useamman pientalon kokonaisuudet). Laaturyhmän käsittelyllä varmistetaan asemakaavan ja muiden ohjeistuksien huomioiminen sekä suunnitelmien riittävä laatutaso.

Laaturyhmäkäsittelyssä kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

  • asemakaavan, rakentamistapaohjeen ja muiden alueen toteutusta ohjaavien asiakirjojen mukaisuus
  • tontinluovutusehdoissa, arkkitehtuurikilpailussa tai tontinluovutuskilpailussa edellytettyjen kehittämisteemojen huomiointi
  • tontin liittyminen ympäristöön
  • rakennusten sijoittelu tontilla, julkisivut ja kaupunkikuva
  • pohjaratkaisut - erityisesti porrashuoneet, yhteistilat, asuntojakauma, asuntojen pohjaratkaisut, avautuminen ja näkymät sekä asuntoihin kohdistuva melu
  • piha-alueet, liikennöinti ja pysäköinti
  • taide.

Laaturyhmäkäsittelystä sovitaan ensimmäisessä hanketta koskevassa ennakkoneuvottelussa. Laaturyhmäkäsittelyyn kannattaa hakeutua nopeasti ennakkoneuvottelun pitämisen jälkeen ja hyvissä ajoin ennen rakennuslupahakemuksen vireille jättämistä, jotta vältytään mahdollisten suunnitelmamuutosten aiheuttamilta lisäkustannuksilta.

Käsittelyyn hakeudutaan Lupapisteessä, ennakkoneuvotteluvaiheessa järjestelmään luodun "Näkyy viranomaiselle" -tilassa olevan lupahakemusluonnoksen kautta. Laaturyhmähyväksynnän jälkeen hakemus voidaan jättää rakennuslupa-asiana vireille Lupapisteessä, missä hankkeen käsittely jatkuu aina päätöksentekoon saakka. Mikäli suunnitelmat muuttuvat olennaisesti laaturyhmähyväksynnän jälkeen (joko ennen lupahakemuksen vireille jättämistä tai sen vireilläolon aikana), hanketta käsitellään uudestaan laaturyhmässä.

Laaturyhmässä käsiteltäviä rakennuslupa-asioita ei käsitellä kaupunkikuvatoimikunnassa, eivätkä hankkeet vaadi erillistä tontinkäyttösuunnitelman hyväksyttämistä, sillä kaupunkikuvalliset asiat, tontin käyttö ja tontinluovutusehtojen täyttyminen arvioidaan laaturyhmäkäsittelyn yhteydessä. Tontin ympäristöön liittymistä (yhteensovittaminen katusuunnitelmiin ja muihin yleisiin alueisiin) sekä taidetta koskevat lausunnot pyydetään Lupapisteen kautta heti laaturyhmäkäsittelyn jälkeen. Näiden lausuntojen osalta lausuntoprosessi aikaistuu, eikä kyseisiä lausuntoja pyydetä uudestaan rakennuslupavaiheessa, ellei hanke ole muuttunut olennaisesti laaturyhmäkäsittelyn jälkeen.

Laaturyhmäkäsittelyyn liittyvät ohjeet

Laaturyhmän kokoontumisajat

Laaturyhmän kokoukset keväällä 2021

  • 20.1.
  • 3.2.
  • 17.2.
  • 3.3.
  • 17.3.
  • 31.3.
  • 7.4.
  • 21.4.
  • 5.5.
  • 2.6.
  • 16.6.

Laaturyhmän kokoukset syksyllä 2021

  • 4.8.
  • 18.8.
  • 1.9.
  • 15.9.
  • 29.9.
  • 13.10.
  • 27.10.
  • 10.11.
  • 24.11.
  • 8.12.
  • 22.12.

Laaturyhmän kokoonpano

Leena Jaskanen, rakennusvalvontapäällikkö, rakennusvalvonta (puheenjohtaja)
Saana Karala, kaupunkikuva-arkkitehti, rakennusvalvonta
Elina Karppinen, asemakaavapäällikkö, asemakaavoitus
Aila Taura, tonttipäällikkö, kiinteistötoimi
Mirjam Larinkari, suunnittelupäällikkö, viheralueet ja hulevedet

Emilia Tommila, suunnittelija, rakennusvalvonta (sihteeri)

Lisätietoja
Laaturyhmä
sähköposti [email protected]

Laaturyhmähankkeiden lausunnonantajat (aikaistettu lausuntoprosessi)

Taide
Janne Kauppinen, museoamanuenssi, Tampereen taidemuseo

Tonttien yhteensovitus katusuunnitelmiin ja yleisiin alueisiin
Petri Keivaara, katuinsinööri, kuntatekniikka/itä (Vuores)
Janne Syrjä, rakennuttajahortonomi, rakennuttaminen (Vuores)
Pasi Palmu, katuinsinööri, kuntatekniikka/länsi (Santalahti ja Härmälänranta)
Raija Tevaniemi, rakennuttajainsinööri, rakennuttaminen (Ranta-Tampella)