Siirry sisältöön

Yritystoimintaa Hiedanrannassa

Hiedanrannassa toimii alueen kävijöitä palvelevia ja uutta teknologiaa ja kiertotaloutta toiminnassaan hyödyntäviä yrityksiä.

Alueella toimivia kiertotalous- ja teknologiayrityksiä

Kasvitehdas

Evergreen Farm Oy kehittää Hiedanrannassa suljettuun kiertoon ja keinoälyyn perustuvaa viljelyä. Kasvatusjärjestelmässä mansikantaimet ovat istutettuina isoihin sylintereihin, joiden sisällä virtaa ravinneliuos. Tarvittava valo tulee led-valoista.

Evergreenin kasvitehdas, kuvaaja Eija Jokinen
Evergreen Farm Oy
Ali Amirlatifi
puhelin +358 50 390 3333

Älykäs sanitaatio

Kulttuuritila Kuivaamon koko sanitaatio on toteutettu vedettömästi. Kuivakäymälöitä on 13 ja vedettömiä urinaaleja kuusi kappaletta. Dt-keskuksen suunnittelema kokonaisuus on merkittävä pilotti Pohjoismaiden mittakaavassa. Erottelevat kuivakäymälät mahdollistavat myös ravinteiden kierrätyksen ja kuluttavat vähemmän vettä ja energiaa kuin vesivessat.

Hiedannan Kuivaamon kuivakäymälöistä lähtenyt kehitystyö etenee etäohjattaviksi ja -seurattaviksi käymälöiksi. Kompostori työstää käymälän kiinteät jätteet lannoitteeksi. Konttikäymälän kokeilu käynnistyi vuoden 2018 aikana ja se palvelee aluksi Tredun koululaisia.

Kuivaamon sanitaatio, kuvaaja Meri Lampinen

CO2 negatiivinen biohiilivoimalaitos

Carbofex Oy:n voimalaitos tuottaa Hiedanrannassa biohiiltä. Sitä voidaan käyttää kasvualustana ja maanparannusaineena. Biohiilen avulla voidaan myös suodattaa epäpuhtauksia maasta, vedestä ja ilmasta.

Voimalaitos tuottaa tällä hetkellä CO2 negatiivista lämpöenergiaa Tampereen Sähkölaitos Oy:n kaukolämpöverkkoon ja Hiedanranta on Suomen ensimmäinen CO2 negatiivisen kaukolämmön asiakas.

Carbofex Oy, kuvaaja Meri Lampinen
Carbofex Oy
Toimitusjohtaja
Sampo Tukiainen
puhelin +358 41 593 265

Lisäksi Hiedanrannassa toimii lukuisia yrityksiä esimerkiksi Pajan käsityöläisyhteisössä. Hiedanrannan muihin yrityksiin ja palveluihin voit tutustua Hiedanrannan kulttuurin verkkosivuilla.

Hiedanrannan Paja, kuvaaja Senni Vesikallio