Siirry sisältöön

Kansainvälinen ideakilpailu

Arkkitehtuurikilpailu

Kaupunki järjesti Hiedanrannan kansainvälisen ideakilpailun vuonna 2016. Kilpailun tavoitteena oli muodostaa alueelle tulevaisuuden kaupunginosa, joka on kaupunkimaisen tiivis, muuntautumiskykyinen sekä vihreä ja vähähiilinen. Kilpailutöistä odotettiin vastauksia myös aluetason kestävyyden ratkaisuiksi.

Kilpailun valmisteluvaiheessa kuultiin laajasti asukkaita ja sidosryhmiä eri työpajoissa ja muissa tapahtumissa. Kaikki 39 kilpailutyötä olivat nähtävillä verkossa, ja ehdotuksista sai jättää palautetta, joka vietiin tiedoksi tuomaristolle.

Kilpailun voittajat julkistettiin tammikuussa 2017. Tuomaristo päätyi jakamaan kaksi toista palkintoa ehdotuksille Hiedanrannan Innovaatiolahti ja Reflecting TRE.

Tuomariston mukaan kilpailun parhaiden ehdotusten perusteella pystytään muodostamaan hieno ja toimiva kokonaisuus, jossa yhdistyvät kahden parhaan ehdotuksen ansiokkaimmat puolet.

Ehdotuksessa Reflecting TRE on onnistuttu parhaalla ja joustavimmalla tavalla esittämään Hiedanrannan keskustan sijoitus ja jäsentäminen. Ehdotus Hiedanrannan Innovaatiolahti tarjoaa parhaat lähtökohdat vaikuttavan ja kaupunkimaisen rakenteen aikaansaamiselle Näsijärven eteläiselle rantavyöhykkeelle.

Voittajatöiden pohjalta on jatkettu kaupunginosan suunnittelua.

Sivun havainnekuva: Mandaworks AB, Schauman & Nordgren Architects Oy Ab.