Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Osallistuminen

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pohjois-Tampereen strategisen yleiskaavan laatiminen on käynnistynyt. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.3.2018 asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 8.3.-31.5.2018 väliseksi ajaksi.

Pohjois-Tampereen tavoitekysely

Kaavan aloitusvaiheessa (8.3.-31.5.2018) järjestettiin nettipohjainen tavoitekysely asukkaille ja muille osallisille. Kyselyllä haluttiin kartoittaa alueen asukkaiden ja muiden osallisten tavoitteita alueen tulevaisuuden suhteen. Kysymykset pohjautuivat suurimmaksi osaksi vuonna 2001 tehtyyn Aitolahti-Teisko-strategiaan, jossa kyläläiset esittivät silloisia tavoitteitaan alueen tulevaisuudesta. Uudemmalla kyselyllä selvitettiin, kuinka tärkeäksi tavoitteet nykyään koetaan. Vastauksia hyödynnetään yleiskaavan tavoitteiden määrittelemisessä. Kiitos kaikille vastanneille!
Kyselyyn saatiin 269 vastausta tasaisesti eri puolilta aluetta. Vastaajista valta-osa (83 %) on alueen vakituisia asukkaita. Vastanneista 41 % on iältään 21-40 -vuotiaita ja 49 % 41-65 -vuotiaita. Asuinaika alueella jakautuu tasaisesti alle 10 vuotta asuneiden, 10-25 vuotta asuneiden ja yli 25 vuotta asuneiden kesken. Kyselyssä esitettyjä tavoitteita pidetään kaiken kaikkiaan tärkeinä. Vapaan palautteen osioissa saatiin 566 mielipidettä, joissa monessa otettiin kantaa useampaankin asiaan. Seuraavassa nostoina aihealueittain tärkeimmäksi koettuja tavoitteita ja palautetta. Yhteenveto kokonaisuudessaan on luettavissa alempana olevan linkin kautta.

Väestö ja asuminen: ’Väestömäärä kasvaa ennusteita enemmän ja ikärakenne nuortuu’ sekä ’Koko Pohjois-Tampereella tarjotaan samanlaiset mahdollisuudet uusiin rakennuspaikkoihin’
Vapaa palaute: lapsiperheiden ja iäkkäämpien asukkaiden huomioiminen asuntotarjonnassa, ei kerrostaloasuntoja. Alueen valttikorteiksi koetaan maaseutumaisuus ja siitä kumpuava elämäntapa.

Rakentaminen: Suunnittelussa noudatetaan maanomistajien tasapuolista kohtelua’ ja ’Maanomistajalla tulee aina olla oikeus rakentaa omalle maalleen’
Vapaa palaute: suunnittelutarveratkaisujen ja rakennuslupien myöntämisen helpottaminen, riittävän suuret rakennuspaikat, loma-asuntojen muuttaminen vakituiseen asumiseen

Palvelut: julkisen liikenteen yhteydet ovat kohtuulliset palvelutaajamiin ja kaupungin keskustaan
Vapaa palaute: palveluiden säilyminen ja kehittäminen, virkistysmahdollisuuksien parantaminen, joukkoliikenteen vyöhykemalli on epätasa-arvoinen

Elinkeinotoiminta
: ’Suoramyynti ja lähiruokaperiaate toimivat’ sekä ’Työpaikkojen ja yritysten määrä kasvaa sekä yritysten palveluita markkinoidaan alueella’
Vapaa palaute: elinkeinomahdollisuuksien tukeminen, yritystoiminnan monipuolistaminen, työskentelytilojen salliminen asuinrakennuksen yhteyteen, matkailualan kehittäminen sekä maa- ja metsätalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Yhdyskuntatekniikka: ’Päätiet ovat päällystettyjä ja valaistuja ja yksityisteiden ylläpitoa tuetaan’ sekä ’Jätteet kierrätetään, biojätteet kompostoidaan paikallisesti ja rautaromut sekä ongelmajätteet kerätään säännöllisesti’
Vapaa palaute: teiden kunnon parantaminen, kevyen liikenteen reittien parantaminen sekä kaupungin tuki vesi- ja viemäröintiasioissa

Ympäristö- ja maisema: ’Huolehditaan vesialueiden hyvästä kunnosta ’ ja ’Pidetään yhteiset alueet siisteinä ja yhtenäisinä (esim. postilaatikot, jätepisteet ja maitolaiturit)’
Vapaa palaute: maaseutumaisuuden ja peltoalueiden säilyttäminen

Kylätoiminta ja yhteistyö kaupungin kanssa: ’Harrastustiloina hyödynnetään kouluja ja kokoontumis-paikkoja järjestetään kaikille kylille’
Vapaa palaute: yhteistoiminnan ja tiedottamisen lisääminen sekä alueen asukkaiden mielipiteiden aito huomioiminen

Maatilaselvitys

Maatilaselvityksen tarkoituksena oli saada kokonaiskuva alueen toimivien maatilojen nykytilanteesta sekä koota toiminnan harjoittajien mielipiteitä ja tavoitteita kaavan valmisteluun. Kyselyssä selvitettiin mm. asumiseen, tuotantoon, liikenteeseen, vesitalouteen ja maankäyttöön liittyviä asioita.

Selvitys tehtiin tilakohtaisina haastatteluina keväällä 2018 ja sen toteutti MKN Maisemapalvelut, ProAgria Etelä-Suomi ry. Selvitykseen osallistui 72 % alueen aktiivitiloista, mikä kertoo sekä tilallisten halusta vaikuttaa että kiinnostuksesta oman alueensa kehittämiseen.

Maatilaselvityksen perusteella on pääteltävissä, että pellot tulevat jatkossakin säilymään viljeltyinä. Tilamäärät sitä vastoin tulevat vähenemään, mikä johtanee maatalousliikenteen kasvuun alueella. Tuotantotalouden kehittämistä ei saisi tulevaisuudessa rajoittaa. Alueen toivotaan säilyvän maaseutumaisena, mutta alueen elävyyden kannalta uudetkin asukkaat ovat tervetulleita.
Kyselyn yhteenvetoraporttiin pääsee tutustumaan seuraavasta linkistä.

Nuorten näkökulma Pohjois-Tampereen kehittämiseen

Nettikysely järjestettiin 18.12.2017-31.1.2018. Kyselyllä haluttiin kartoittaa alueen nuorten ja varhaisnuorten kokemuksia ja tulevaisuuskuvia alueesta. Kysely suunnattiin ensisijaisesti 5.-9.luokkalaisille, mutta myös muiden ikäryhmien, erityisesti lukio-ikäisten, vastauksia toivottiin. Osa alueen koululaisista vastasi kyselyyn koulupäivän aikana.

Kyselyyn vastasi noin 200 nuorta, joista puolet asuu Pohjois-Tampereen alueella. Nuoret arvostavat lähiym-päristössään paljolti samoja asioita kuin aikuisetkin, metsiä, kaunista ympäristöä, järviä sekä rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Kaverien merkitys on luonnollisesti suuri. Koulumatkan osalta useimmat kokevat koulumat-kansa turvalliseksi, mutta pelkoa aiheuttavia tekijöitä ovat mm. pimeys, kävely- ja pyöräteiden puuttuminen, autot ja yksin liikkuminen.
Nuorten mielipaikat liittyvät yleisimmin toimintaan ja harrastuksiin, rauhassa olemiseen tai sosiaalisuuteen, vapaa-ajan alueista ehdottomasti tärkeimmäksi koetaan oma tai kaverin piha.

Rakentamisen osalta suurin osa nuorista kokee, että Pohjois-Tampereella on tällä hetkellä sopiva määrä taloja ja rakennuksia. Lisäksi moni vastasi, ettei halua uusia rakennuksia asuinalueelleen. Kyselyn koosteeseen pääsee tutustumaan seuraavasta linkistä.
Nuorten näkökulmia Pohjois-Tampereen kehittämiseen -kysely (pdf, 1.01 Mt)

Kesäkysely 2017

Kesän 2017 aikana tehtiin pienimuotoinen kysely Pohjois-Tampereen alueen vakituisille ja kesäasukkaille. Kyselyn tarkoituksena oli koota asukkailta perustietoa ja mielipiteitä arjen asumisesta sekä oman alueen parhaista ominaisuuksista ja kehittämistoiveista. Kysely laadittiin Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön yleiskaavoitus -yksikön toimesta, jossa tuloksia voidaan hyödyntää osana alueen tulevaa suunnittelua. Kooste toimitetaan myös kaupungin muille palvelualueille, joita palaute erityisesti koskee.

Kysely tehtiin 30.6.-31.7.2017 välisenä aikana. Pääpaino oli tapahtumissa tehdyillä kyselyillä, jonka oheen valmisteltiin myös vastausmahdollisuus netissä. Vastauksia koottiin Terälahden maalaistorilla 30.6., Kämmenniemen kesätorilla 1.7. ja Kämmenniemen markkinoilla 8.7.2017. Mikäli kyselyä ei palautettu heti tapahtumassa, jaettiin halukkaille vastauskuori kyselyn palauttamiseen postitse. Kyselystä kirjoitettiin Teisko-Aitolahti -lehdessä ja se herätti keskustelua myös lehden mielipidepalstalla ja kaupungin Twitter -palautteessa.

Vastauksia saatiin vakituisilta asukkailta 95 kpl ja kesäasukkailta 90 kpl, mikä ylitti roimasti etukäteen ajatellun määrän. Vastauksista 16 kpl saatiin Terälahden maalaistorilta, 55 kpl Kämmenniemen kesätorilta ja 86 kpl Kämmenniemen markkinoilta. Nettivastauksia saatiin 24 kpl ja postipalautuksia 12 kpl.

Alueen parhaina puolina pidetään luonnonläheisyyttä, vesistöjä, rauhallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kehitettävää on mm. palveluissa, kunnallistekniikassa ja hajarakennusoikeuden määrässä.

Kyselyyn vastanneiden asuinpaikka, vakituiset ja kesäasukkaat

Kyselyn koosteeseen pääsee tutustumaan seuraavasta linkistä. Alkuperäiset kyselylomakkeet ovat koosteen liitteenä.