Siirry sisältöön

Mattojen pesu

Tampereen kaupungin alueella on kuntalaisten käytettävissä 19 matonpesupaikkaa, joista suurin osa avataan toukokuun puolivälissä. Kaikki paikat ovat saavutettavissa myös autolla. Uusin matonpesupaikka otettiin käyttöön Santalahdenpuistossa kesällä 2019.

Kaikilla matonpesupaikoilla on vakiovarustuksena pesualtaat pesulautoineen, mankeli veden puristamiseksi matoista sekä valutuspuomit. Pesupaikkojen pesuvesi otetaan matonpesupaikkojen viereisistä järvistä, vain Halkoniemen ja Santalahden matonpesupaikoilla käytetään pesuvetenä vesijohtovettä. Kaikkien pesupaikkojen jätevedet ohjataan jätevesiviemäriin eikä niitä imeytetä maastoon. Matonpesupaikkojen vedenpumppaus on säädetty siten, että altaita voi käyttää kello 5–21. Altaissa saa pestä vain mattoja ja muita tekstiilejä. Koska kuivauspuomeja on vain muutamia, niillä voi ainoastaan valuttaa liiat vedet pois pestyistä matoista. Loppukuivatus kannattaa tehdä sitten kotosalla.

Mattoja ei saa pestä järvissä eikä muissa vesistöissä eikä maallakaan siten, että pesuvedet pääsevät suoraan vesistöön tai ojaan. Maton pesu järvessä likaa vesistöjä aiheuttaen muun muassa veden samentumista, rannan roskaantumista ja leväkasvuston voimistumista. Mattojen pesu vesistöissä onkin kielletty Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä. Ympäristöystävällisintä on pestä matot siihen tarkoitetulla viemäröidyllä matonpesupaikalla. Autojen pesu matonpesupaikoilla on myös ehdottomasti kielletty.

Kaupungin matonpesupaikat suljetaan syyskuun puolivälissä.


Tämän sivun lyhytosoite on www.tampere.fi/matonpesupaikat