Hyppää sivuvalikkoon

Tesomajärven tontit

Haettavana oleva tontti sijaitsee asemakaavamuutoksen nro 8733 alueella Tesomajärven kaupunginosassa. Suunnittelualue käsittää entisen Tesoman koulun tontin sekä viheraluetta ja katualuetta.

Sijainti kartalla

Asemakaava-alueelle muodostuu yksi kortteli, joista läntiseen rantakorttelin osaan tulee neljä kaksikerroksista kerrospientaloa sekä kolme kerrostaloa. Itäpuolen rinnekorttelin osaan vesitornin rinteen eteläpuolelle tulee kuusi uutta kerrostaloa. Kerrostalot ovat viisi- ja kuusikerroksisia. Alueen pysäköinti järjestetään pintapysäköintinä.

Kaavamuutoksen tavoite oli suunnitella tontille monimuotoista, keskitehokasta kerrostaloasumista. Alueelle tavoitellaan kohtuuhintaista perheasumista. Alueen maisema-arvot sekä virkistys- ja kevyenliikenteen yhteydet sekä yhteydet palveluihin on huomioitu suunnittelussa. Kaavoitusprosessin aikana kohteesta järjestettiin korttelikilpailu, jonka voittaja on ollut mukana kaavan valmistelussa. 

Kilpailu oli korttelikilpailu, joka tähtäsi tontinluovutukseen. Kilpailun tarkoituksena oli löytää alueelle kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti laadukas ja hallittu asuinrakennusten kokonaisuus. Alueelle tavoitellaan erityisesti perheille sopivaa asumista. Tavoitteena oli kehittää omistusasuntotuotannon ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa laadukkaasti mutta kohtuullisin kustannuksin niin, että myös asuntojen myyntihinta pysyy edullisena. Tarkoituksena on luoda asumisvaihtoehtoja, jotka ovat mahdollisimman monelle taloudellisesti saavutettavissa. Tavoitteena on myös tuottaa kaupungille tietoa kohtuuhintaisen omistusasuntotuotannon reunaehdoista. Kilpailun voittajalle on luovutettu tontti 837-243-3817-4. 

Tässä haussa on haettavana yksi tontti omistusasuntotuotantoon.

Mikäli vuokratulla alueella on havaittu tai havaitaan haitallisia vieraslajeja, tulee maanvuokralaisen huolehtia niistä lainsäädännön edellyttämällä tavalla eli tarvittaessa torjua tai estää haitallisten vieraslajien leviäminen ympäristöön, myös maa-ainesten välityksellä. Lista haitallisiksi säädetyistä vieraslajeista löytyy vieraslajit.fi sivustolta. Vieraslajilain valvovana viranomaisena toimii Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Asuntojakauma

Tontinluovutuksen tavoitteena on monipuolinen asuntojakauma. Pienasuntoihin vahvasti painottuva asuntojakauma ei ole tavoitteiden mukainen.  Kaupunki edellyttää, että kohteen asuntojen lukumäärästä vähintään 25 % toteutetaan vähintään kahden makuuhuoneen perheasuntoina. Perheasuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 65 m2. Asuntojakauman toivotaan sisältävän myös suuremmille perheille sopivia asuntoja (asunnossa vähintään 3 makuutilaa). Kaikkien asuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 45 m2. Asuntojakauma tarkastellaan hankekohtaisesti. Asuntojakauma tulee esittää tontinkäyttösuunnitelman esittelyn yhteydessä, ennen tontin lopullista luovuttamista. 

Asuntokokojakaumaa tarkasteltaessa jätetään huomioimatta tontille mahdollisesti rakentuvat opiskelija-asunnot tai ikääntyneille rakennettavat asunnot. 

Purettu rakennus

Tonttien alueella on sijainnut koulurakennus, joka on purettu. Purkutöiden jälkeen alueelle on mahdollisesti jäänyt purkamattomia maanalaisia rakenteita, jotka tulevan rakentajan on poistettava uudisrakentamisen edellyttämässä laajuudessa kustannuksellaan rakentamishankkeen yhteydessä.

Päivitetty 21.12.2023