Hyppää sivuvalikkoon

Puun pienpoltto

Pientaloalueilla talokohtaisista lämmityskattiloista ja tulipesistä aiheutuvat savuhaitat voivat olla paikallisesti merkittäviä, koska pientalojen savupiiput ovat matalalla.

Puunpoltossa syntyy aina pienhiukkasia sekä hiilivety-yhdisteitä, joista osa on epäterveellisiä. Sisäilman hiukkaspitoisuuteen ja koostumukseen vaikuttavat sekä ihmisen oma toiminta huoneistossa että ulkoa tulevat hiukkaset, kuten liikenteen päästöt, katupöly ja siitepöly. Huonosti toteutetussa puunpoltossa hiukkas- ja hiilivetypäästöt voivat olla suuria. Myös häkää voi tulisijasta päästä suoraan asunnon sisäilmaan.

!

Jätehuoltomääräyksissä kielletään roskien poltto.

Keinoja savuhaittojen vähentämiseksi

Kaupunkien tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla ja pienemmissä taajamissa voi omaa ja naapurien altistumista puunsavulle vähentää mm.

  • Valitsemalla pientalon pääasialliseksi lämmönlähteeksi muun kuin puunpolton, (esimerkiksi kaukolämpö, maalämpö, ilmalämpöpumppu).
  • Käyttämällä kovilla pakkasilla lisälämmön lähteenä varaavaa takkaa tai uunia, jossa on korkea hyötysuhde.
  • Huolehtimalla tulisijan säännöllisestä nuohouksesta. Vakinaiset asunnot on nuohottava kerran vuodessa.
  • Huomioimalla kylpytynnyrien ja paljujen sijoittelussa riittävä etäisyys naapurikiinteistöihin. Kylpyveden lämmitykseen tulee valita sijoituspaikkaan soveltuva lämmitysmenetelmä.

Puunpolton aikana voi omaa ja naapurien altistusta vähentää mm. seuraavilla toimenpiteillä:

  • Vältä puulla lämmittämistä silloin, kun savu ei kohoa suoraan ylös vaan jää leijumaan matalalle.
  • Valitse kovilla pakkasilla lisälämmittimeksi varaava takka, jos tulisijoja on useampia. Polton aikana vedon tulee olla hyvä ja lämmitysajan lyhyt, korkeintaan pari tuntia vuorokaudessa ‒ mutta sulje pelti vasta, kun hiillos on sammunut.
  • Estä vanhan tuhkan imeytyminen savukaasuihin ja varmista ilman esteetön kulku: poista säännöllisesti tuhkat tulipesästä ja arinan alta, ja varmista, että hormi vetää kunnolla.
  • Polta vain puhdasta, kuivaa puuta. Varastoi puut ilmavassa ja sateelta suojatussa paikassa, ja tuo ne sisään viimeistään 1–2 päivää ennen polttamista.
  • Älä koskaan polta muovia äläkä maalattua, kyllästettyä tai muuten käsiteltyä puuta.
  • Sijoita sytykkeet päällimmäisiksi. Pääsääntöisesti paras tapa sytyttämiseen on päältä sytyttäminen. Sytykkeeksi sopivat parhaiten tuohi ja puutikut. Myös kiehiset helpottavat syttymistä ja puun puhdasta palamista. 
  • Kiinteistön tulipesissä saa sytykkeenä käyttää myös käsittelemätöntä puujätettä, risuja ja oksia, sekä vähäisiä määriä paperia, pahvia ja kartonkia, mutta roskien hävittäminen polttamalla on kiellettyä.
  • Tarkkaile piipusta tulevan savun väriä. Mitä vaaleampi väri, sitä puhtaammin puu palaa.

Jos lähistön ulkoilmassa leijuu usein puunpolton savuja, voi niiden pääsyä asunnon sisätiloihin vähentää sulkemalla ovet ja ikkunat sekä tehostamalla tuloilman suodatusta ja tarvittaessa käyttämällä sähkökäyttöistä sisäilman puhdistinta.

Sietovelvollisuus

Naapuruussuhdelain mukaan haitankärsijää koskee sietovelvollisuus. Tavanomainen rasitus kuuluu siis sietovelvollisuuden piiriin. Kun asutaan melko tiiviisti, kunkin velvollisuus on sietää naapuruston kohtuullista ja asianmukaista puun pienpolttoa. Kaikkeen haitankärsijän havaitsemaan savuun viranomaisen ei siten ole mahdollista puuttua. Lähtökohtaisesti puhtaan ja kuivan puun polttaminen asianmukaisessa tulisijassa on sallittua kaikkialla Suomessa.

Tampereen palvelupiste

Osoite:
Frenckellinaukio 2 B 33100 Tampere
Puhelin:
041 7308168 (puhelin, pvm/mpm) Asiakaspalvelu
Maanantai: 09:00-16:00
Tiistai: 09:00-16:00
Keskiviikko: 09:00-16:00
Torstai: 09:00-16:00
Perjantai: 09:00-16:00
Päivitetty 10.2.2023