Tampere edistää kestävää ruokajärjestelmää
Milan Urban Food Policy Pact on Milanon kaupungin vuonna 2015 aloittama sitoumus, jonka on nyt allekirjoittanut yli 270 kaupunkia ympäri maailmaa. Sitoumus kannustaa kaupunkeja kiinnittämään huomioita omaan rooliinsa osana kestävää ruokajärjestelmää ja vahvistamaan tekemistään teeman parissa sekä jakamaan parhaita oppeja muille kaupungeille kansainvälisessä verkostossa. Suomesta Tampereen lisäksi Vantaa on tähän mennessä allekirjoittanut sitoumuksen.
Tampereen kaupunki edistää aktiivisesti jo ruokateemaa, kuten koulu- ja päiväkotiruokailun kehittämistä, ruokakasvatusta sekä hävikkiruoan vähentämistä. Lasten kesän ajan puistoruokailu on kaupungilta merkittävä panostus sosiaalisesti kestävään ruokajärjestelmään. Kaupunki tukee rahallisesti myös ruokapankkitoimintaa. Näiden lisäksi kaupunki vuokraa edullisesti viljelypalstoja asukkaille sekä yhdistyksille. Tampereella toimii Kauppahalli ja kaksi elävää toria.
Allekirjoittamalla Milan Urban Food Policy Pactin kaupunki on tunnistanut oman roolinsa kestävän ruokajärjestelmän edistäjänä ja sitoutuu edelleen kehittämään muuan muassa yllä olevia teemoja sekä hakemaan uusia mahdollisia avauksia.
– Sosiaalisesti kestävä ravitsemus sekä lasten ja nuorten terveellisten elintapojen edistäminen on meille tärkeää, ja esimerkiksi panostukset ruokakasvatukseen ja urheiluseurojen kanssa tehtävä yhteistyö on oleellista. On hienoa, että Tampere on mukana tärkeissä kansainvälisissä sitoumuksissa, pormestari Kalervo Kummola alleviivaa.
Kaupunki kannustaa myös sidosryhmiä löytämään oman roolinsa kestävän ruokajärjestelmän edistämisessä ja toimimaan aktiivisesti sen eteen.