Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien toteutussuunnittelu etenee Tampereen Raitiotie Oy:n tilaamana, uuden allianssin hankintakilpailutus on käynnissä

Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien toteutussuunnittelu eli kehitysvaihe on tavoite aloittaa uuden allianssin kanssa lokakuussa ja vuoden 2024 syyskuun loppuun mennessä tiedetään rakentamisen sitova tavoitekustannus. Tampereen Raitiotie Oy valitsee palveluntuottajat uuteen allianssiin kaksivaiheisen kilpailutuksen kautta, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Havainnekuva raitiotiestä Härmälänrannassa, kuva Nuoliantietä itään, raitiovaunu tulossa, ihmisiä näkyy.
Hankesuunnitelman havainnekuva, ratikka Härmälänrannassa, kuva Nuolialantieltä idän suuntaan. Kuva: WSP, Tampere ja Pirkkala

Osalla 1 Hervannasta ja Taysilta keskustaan on viimeinen vuoden aikana tehty yli 13 miljoonaa matkaa ja osan 2 rakentaminen sekä liikenteen käyttöönotto etenee suunnitellun mukaan.

Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan valtuustot tekivät 24. huhtikuuta myönteiset päätökset Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien kehitysvaiheen aloittamisesta. Päätöksien mukaan raitiotien toteutussuunnitelma laaditaan Tampereen Linnainmaalta Pirkkalan Suupalle. Tavoitteena on, että Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat päättää toteutussuunnittelun tulosten perusteella rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta vaiheittain toteuttamisesta lokakuussa 2024.

Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta ovat valtuuttaneet Tampereen Raitiotie Oy tekemään Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien hankesuunnitelman mukaiset hankinnat, joihin sisältyy myös raitiotien rakentamisen yhteydessä toteutettavia omistajakuntien liitännäistä rakentamista. Tampereen Raitiotie Oy on aloittanut uuden Pirkkala-Linnainmaa allianssin hankintakilpailutuksen 8.4.2023. Osallistumishakemuksen on voinut jättää sellainen yritysryhmittymä, joilla on sekä raitiotien suunnittelun että rakentamisen osaamista ja resurssia. 

Kilpailutus etenee kahdessa vaiheessa

Tarjouskilpailun ensimmäiseen vaiheeseen on valittu osallistumishakemuksien perusteella kolme yritysryhmittymää. Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtajan päätöksellä jatkovaiheeseen valitut ryhmittymät ovat PIRKKO (NRC Group Finland Oy, YIT Suomi Oy, AFRY Finland Oy ja Sweco Finland Oy), PITARA (GRK Suomi Oy, Aki Hyrkkönen Oy, Ramboll Finland Oy ja WSP Finland Oy) sekä TR3TIKKA (Destia Oy, Destia Rail Oy, Sitowise Oyj ja Proxion Plan Oy).

- Kiitämme kaikkia osallistumishakemuksensa jättäneitä yritysryhmittymiä. Tarjouskilpailuun valittujen ehdokkaiden joukosta löydämme varmasti sopivat toimijat suunnittelemaan ja tarvittaessa rakentamaan seuraavaa raitiotieosuutta kohti Pirkkalaa ja Linnainmaata, kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen Raitiotie Oy:stä summaa.

Osallistumishakemusvaiheen läpäisseiltä tarjoajaryhmittymiltä pyydetään tarjoukset, joiden perusteella valinta etenee toiseen tarjousvaiheeseen. Toiseen tarjousvaiheeseen valitaan 2-3 tarjoajaa. Toisessa vaiheessa tarjoajien kanssaan käydään tarkemmat neuvottelut ja he osallistuvat allianssityöpajoihin. Toisen tarjousvaiheen lopussa tarjoajaryhmittymät tekevät lopullisen tarjouksensa kehitysvaiheesta, jonka perusteella valitaan uuden Pirkkala-Linnainmaa allianssin suunnittelijat ja rakentajat. Tavoitteena on, että Tampereen Raitiotie Oy:n hallitus pääsee tekemään päätöksen uuden allianssin palvelutarjoajista syyskuun puolivälissä 2023.

Tarjoajien arvioinnissa ovat mukana Tampereen Raitiotie Oy:n lisäksi myös edustus Tampereen kaupungilta sekä Pirkkalan kunnalta. Arviointityöryhmän jäseninä ovat Tampereen Raitiotie Oy:n kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuominen ja hankejohtaja Markus Keisala, Tampereen kaupungin rakentamispäällikkö Milko Tietäväinen sekä Pirkkalan kunnan yhdyskuntajohtaja Jouni Korhonen.

Toteutussuunnittelun, eli allianssin kehitysvaiheen, kustannusarvio on 13,5 miljoonaa euroa. Hintaan sisältyy hankintakilpailun kustannukset, allianssille varattu kehitysvaiheen kustannus 11,5 miljoonaa euroa, tilaajan hankinnat kehitysvaiheeseen sekä 1,0 miljoonan kustannusvaraus, jonka turvin allianssin suunnittelua on mahdollista jatkaa päätöksenteon rinnalla loka-joulukuun 2024 aikana.

Suunnitelmat ja tavoitekustannus

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa allianssi laatii raitiotiekatujen katusuunnitelmat sekä antaa raitiotien rakentamisen tavoitekustannuksen kehitysvaiheen lopuksi.

Uusi allianssi aloittaa työnsä lokakuussa 2023 ja kehitysvaiheen aikana laaditaan raitiotieradan edellyttämät asemakaavat sekä katusuunnitelmat. Tavoitteena on, että raitiotien toteuttamisen edellyttämät asemakaavat ja katusuunnitelmat on hyväksytty kunnissa syyskuun 2024 loppuun mennessä.

Toteutussuunnitteluvaiheeseen, eli allianssin kehitysvaiheeseen osallistuu myös allianssin rakentajaosapuolet. Kehitysvaiheen päätteeksi syyskuun 2024 loppuun mennessä saadaan allianssin rakentajaosapuolia sitova tavoitekustannus raitiotien rakentamisesta. Tavoitekustannus sidotaan senhetkisiin indekseihin. Toteutussuunnittelun aikana on sovittu riskien jaosta allianssin ja tilaajan kesken.

Ratikan aloitus onnistunut

Tampereen Ratikan onnistunut aloitus lisännee positiivista odotusta myös ympäristökunnissa, yhtiö arvioi tiedotteessaan. Tampereen Ratikka nauttii suurta suosiota, mistä kertovat kasvavat matkustajamäärät, asiakastyytyväisyys sekä kuluttajatutkimus. Vilkkaimpina arkipäivinä Ratikan matkustajamäärä on ylittänyt 53 000 matkustajan määrän. Viimeisen 12 kuukauden aikana Ratikalla on tehty yli 13 miljoonaa matkaa. Tampereen Ratikan asiakastyytyväisyyden keskiarvo on varsin hyvä 4,55 viidestä (huhtikuu 2023). Ratikan suositteluindeksi (NPS, tammi-huhtikuu 2023) on 74, mikä on myös erittäin hyvä tulos (asteikko -100, 100).

Myös tamperelaisten suhtautuminen Ratikkaan on myönteistä. Jo kuudennen kerran toteutetun kuluttajatutkimuksen mukaan syksyllä 2022 myönteisesti Ratikkaan suhtautuvia on peräti 87 prosenttia. Määrä on kasvanut 6 prosenttiyksikköä viime vuoden syksystä ja jopa 31 prosenttiyksikköä ensimmäisestä kuluttajatutkimuksesta vuodelta 2017. Samalla kielteisesti Ratikkaan suhtautuvien määrä on nyt 5 prosenttia kun vuonna 2017 heitä oli 23 prosenttia vastaajista.

- Näyttää siltä, että tamperelaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen. Tänä vuonna raitiotien linjasto laajenee Santalahteen ja vuoden 2025 alussa myös Lentävänniemen asukkaat pääsevät nauttimaan Ratikan mukavasta kyydistä. Tampereen Ratikka on herättänyt kiinnostusta myös ympäristökunnissa, mistä kertoo Tampereen ja Pirkkalan kanssa aloitettava toteutussuunnittelu, toimitusjohtaja Pekka Sirviö.

Ratikkareitin varrella olevien asukkaiden määrä on jo kasvanut selvästi, kun maankäyttö on toteutunut arvioitua nopeammin osalla 1. Vuonna 2016 arvioidun 30 vuoden tarkastelujakson maankäytöstä on toteutunut noin 53 prosenttia jo kuuden ensimmäisen vuoden aikana.

Tampereen Raitiotie Oy on Tampereen kaupungin omistama yhtiö, joka vastaa tilaajana Tampereen raitiotieinfrastruktuurin rakentamisesta, kalustohankinnasta ja rahoituksen järjestämisestä sekä raitiotiejärjestelmän toimivuudesta. Tampereen Raitiotie Oy kehittää raitiotiestä tulevaisuuden liikennejärjestelmää, joka tukee kaupunkiseudun kasvua.

Lisätietoja

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja Toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 40 334 5798
Ville-Mikael Tuominen
Kehityspäällikkö
Puhelin:
050 343 0700
Jaa sosiaalisessa mediassa