Galleria Vivissä esillä ihmisyyden monet kasvot

Galleria Vivissä esillä oleva Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän näyttely Ihmisyyden monet kasvot esittelee nuorten näkökulmia ihmisyyteen. Näyttelyyn pääsee tutustumaan 11.5.2023 asti.

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän syventävien opintojen keramiikan opiskelijat ovat tehneet Galleria Viviin näyttelykokonaisuuden teemalla Ihmisyyden monet kasvot. Oppilaat äänestivät teeman yhdessä mietityistä aiheista.

– Ihmisyyden monet kasvot on laaja kattoteema ja jokainen ryhmän oppilas on lähestynyt sitä omasta näkökulmastaan. Savea työstäessä on pohdittu muun muassa kehopositiivisuutta ja kehorauhaa. Töiden lähtökohtina on ollut myös ahdistusta, pelkoa ja surua. Yksi nuorista kertoi, että hänen työnsä lähtökohtana on ollut se, miten ihmiset näkevät toisensa, ja miten näyttelyteoskin tullaan näkemään eri tavoin sen katsojien silmissä, kertovat näyttelyä ohjanneet opettajat Katja Malinen ja Anna Puolakka.

Galleria Vivi on Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen näyttelytila, joka tarjoaa nuorille 9–29-vuotiaille taiteentekijöille mahdollisuuden saada omaa taidettaan esille. Galleria on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9–20 ja sinne on vapaa pääsy. Näyttelytila sijaitsee nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n ensimmäisessä kerroksessa osoitteessa Pellavatehtaankatu 4. Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän Ihmisyyden kasvot -näyttely on esillä Galleria Vivissa 11.5.2023 asti. Näyttelyn avajaisia vietetään 25.4.2023 klo 18–19.

Lisätietoja

Piritta Brusi
Kulttuurituottaja
Puhelin:
040 096 2264
Jaa sosiaalisessa mediassa