Tampereen valtuusto päätti Pirkkala-Linnainmaa raitiotien toteutussuunnittelun aloittamisesta

​​​​​​​Kaupunginvaltuusto hyväksyi Linnainmaalta Pirkkalaan suunnitellun raitiotielinjan 1 jatkamiseen tähtäävän hankesuunnitelman ja toteutussuunnittelun aloittamisen Tampereen osalta kokouksessaan 24.4.2023. Hankkeen toteutukseen tähtäävä toteutussuunnittelu ja uuden kilpailutettavan allianssin kehitysvaihe voidaan aloittaa. Tavoitteena on, että rakentamisesta on mahdollista päättää valtuustossa suunnitteluvalmiuden puolesta lokakuussa 2024.
Havainnekuva raitiotiestä Linnainmaalla idän suuntaan, kuvassa raiteita ja vaunuja.
Hankesuunnitelman havainnekuva raitiotiestä Linnainmaalla. Kuva Ramboll / Tampere ja Pirkkala

Valtuuston päätöksenteko rakentamisesta edellyttää valtionosuuden saamista hankkeeseen. Tulevan uuden MAL-sopimuksen neuvotteluun asetetaan tavoitteeksi valtion osallistuminen hankkeen toteutussuunnitteluun ja varsinaiseen rakentamiseen.

Valtuusto edellyttää yksimielisesti lisäämässään ponnessa, että Hatanpään valtatien toteutukseen etsitään suunnitteluratkaisuja, joilla Hatanpään valtatien rooli alueellisena kokoojakatuna ja väylänä keskustaan säilyy. Hatanpään ja Härmälän alue suunnitellaan siten, että henkilöautoilun edellytykset turvataan.

Linnainmaan joukkoliikenneterminaalin toteutuksessa tutkitaan toteutussuunnitteluvaiheessa ratkaisuja, joilla varmistetaan henkilöautoliikenteen sujuvuus Mäentakusenkadulla ja samalla varmistetaan joukkoliikenneterminaalin toimivuus. Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan toteuttamaan hankesuunnitelman mukaista raitiotiehanketta.

Kustannusarvio toteutussuunnitelmasta välille Suuppa–Linnainmaa on 13,5 miljoonaa euroa, josta Pirkkalan osuus on noin 5 miljoonaa euroa. Kustannusarvio sisältää allianssin kilpailutuksen kustannukset, palveluntuottajille maksettavan allianssin kehitysvaiheen kustannukset ja tilaajan hankinnat allianssin kehitysvaiheeseen. Toteutussuunnitteluun on tavoitteena saada 30 prosentin valtiontuki.

Mikäli rakentamisesta tehdään myönteinen päätös Tampereen ja Pirkkalan valtuustoissa lokakuussa 2024, rakentaminen olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2025. Rakentamisvaiheen arvioidaan kestävän vuodet 2025–2028, jolloin liikennöinti voisi alkaa uusilla osuuksilla tammikuussa 2029.

Tekninen suunnitelma jatkotyön pohjana

Hyväksytty raitiotien Pirkkala–Linnainmaa hankesuunnitelma on tekninen suunnitelma, joka sisältää kattavan vaikutusten arvioinnin ja hankearvioinnin hyötykustannuslaskelmineen. Hankesuunnitelmassa arvioidaan, että raitiotievaihtoehdossa uusien rataosuuksien Suuppa–linja-autoasema ja Kaupin kampus–Linnainmaa raitiovaunupysäkkien 800 metrin saavutettavuusalueella on vuonna 2050 yhteensä 55 000 asukasta ja 23 200 työpaikkaa.

Hankesuunnitelmassa oli kaksi vaihtoehtoa Pirkkalan osuuden rakentamisesta. Vaihtoehdossa 1 raitiotie rakennetaan kerralla Pirkkalan Suupan kuntakeskukseen. Vaihtoehdossa 2 raitiotie rakennettaisiin ensiksi Partolaan ja myöhemmässä vaiheessa Suupalle asti.

Hankesuunnitelman eteläinen ratahaara jatkuu nykyisen raitiolinjan 1 Sorin aukion pysäkiltä Hatanpään valtatietä pitkin Rantaperkiöön ja Nuolialantietä Härmälän läpi Pirkkalan Partolan aluekeskukseen. Partolasta raitiotie kulkee Naistenmatkantietä Pirkkalan Suupan kuntakeskukseen. Eteläisen ratahaaran pituus on 9,3 km, josta 4,7 km sijoittuu Tampereen kaupungin alueelle ja 4,6 km Pirkkalan kunnan alueelle. Ratahaaralla on 11 raitiovaunupysäkkiparia, joista kuusi sijoittuu Tampereen ja viisi Pirkkalan puolelle.

Hankesuunnitelman itäinen ratahaara jatkuu nykyisen raitiolinjan 1 Kaupin kampuksen pysäkiltä Tenniskatua pitkin Alasjärven länsipuolelle, ylittää Teiskontien, valtatien 12 Alasjärven kohdalla ja jatkaa Heikkilänkatua valtatien 9 yli Linnainmaan päätepysäkille Koilliskeskukseen, Mäentakusenkadulle. Itäisen ratahaaran pituus on 4,3 km ja sille sijoittuu neljä raitiovaunupysäkkiparia. Itäiselle ratahaaralle on suunniteltu Heikkilänkadun pohjoispuoliselle alueelle tulevaisuuden varaus raitiovaunuvarikolle. Hankesuunnitelman kokonaisuuteen sisältyy Hervannan raitiovaunuvarikon laajentaminen.

Hankesuunnitelma on laadittu alustavien katusuunnitelmaluonnosten tarkkuudella. Suunnittelu on tehty vuorovaikutuksessa kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa.

Esityslistat ja pöytäkirjat
Valtuuston kokous 24.4.2023

Raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnittelu

Pirkkalan valtuusto päätti Pirkkala-Linnainmaa raitiotien toteutussuunnittelun aloittamisesta
Pirkkalan valtuustotiedote 24.4.2023

 

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Ville-Mikael Tuominen
Kehityspäällikkö
Puhelin:
050 343 0700
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa