Puistoruokailuun haetaan yhteistyökumppaneita – infotilaisuus on 30.3.

Tampereen kaupungin puistoruokailutoiminta jatkuu ensi kesänä. Tamperelaiset ovat tervetulleita mukaan puistoruokailujen toteutukseen. Asukkaat, yhdistykset ja yritykset voivat tarjota työpanostaan, tuotteita tai palveluja lasten ja nuorten hyväksi. Toiminnasta kiinnostuneille järjestetään infotilaisuus torstaina 30.3.2023 klo 12–13.

Tampereen kaupungin suosittu puistoruokailutoiminta jatkuu ensi kesänä. Alustavan suunnitelman mukaan puistoruokailua tullaan järjestämään Hervannassa, Kaukajärvellä, Lielahdessa, Peltolammilla ja Tesomalla.

Puistoruokailutoimintaa on kesä–heinäkuun ajan neljänä arkipäivänä viikossa klo 11–13. Ensimmäisen tunnin ajan ohjelmassa on ohjattua toimintaa, kuten musiikkia, liikuntaa, leikkejä ja pelejä. Puolenpäivän aikaan alkaa ruokailu, jolloin on tarjolla lämmin ateria kaikille alle 16-vuotiaille tamperelaisille.


Myös lyhytkestoinen apu on arvokasta

Puistoruokailu toteutetaan kaupungin ja alueen toimijoiden yhteistyönä. Kaupunki vastaa puistoruokailun kuluista ja toiminnan koordinoinnista. Seurakunnat, yhdistykset, yritykset ja muut toimijat osallistuvat kaupungin rinnalla puistoruokailun ohjelman ja ruokajakelun toteuttamiseen.

Eri puolilla kaupunkia toimivat yhdistykset, seurat, järjestöt ja yritykset voivat hakeutua puistoruokailun yhteistyökumppaniksi. Toimijat voivat itse valita, miten monena päivänä heillä on mahdollisuus auttaa. Myös lyhytkestoinen apu yhtenä tai kahtena päivänä on arvokasta.

Yhteistyökumppanit voivat tarjota puistoruokailun toteutukseen esimerkiksi kuljetusapua, kalusteita tai peli- ja leikkivälineitä. Paikalliset harrastus-, kulttuuri-, liikunta- ja muut yhdistykset voivat tulla järjestämään lapsille lyhyen toimintatuokion tai esittelemään toimintaansa. Mukaan toivotaan myös vierailevia tähtiä, kuten kaverikoiria, poliiseja tai suuria koneita kuljettajineen.

Yhteistyökumppaniksi haluavat voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan sähköisellä lomakkeella huhtikuun loppuun asti.

Myös yksityishenkilöt voivat ilmoittautua vapaaehtoiseksi avuksi ruoan jakeluun ja siihen liittyviin tehtäviin. Vapaaehtoisilta ei edellytetään mitään erityisosaamista. Ensiaputaidot ja hygieniapassi tai muu hygieniakoulutus ovat ruokajakelussa eduksi mutta niitä ei vaadita. Mukaan voi ilmoittautua sähköisellä lomakkeella.

Ilmoittautuessa voi kertoa, minkä alueen puistoruokailuun haluaisi mukaan ja millä tavalla haluaisi auttaa. Ruokajakelun avuksi ilmoittautuvia pyydetään myös kertomaan, minä päivinä he olisivat käytettävissä.


Infotilaisuus auttajaksi haluaville

Puistoruokailutoiminnasta järjestetään infotilaisuus torstaina 30.3.2023 klo 12–13. Tilaisuus on tarkoitettu yhteistyökumppaneille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Etätilaisuuteen ovat tervetulleita myös ne, jotka vasta harkitsevat mukaan lähtemistä. 

Linkki etätilaisuuteen tulee kaupungin verkkosivulle: tampere.fi/puistoruokailu. Tilaisuuden tallenne on nähtävissä 13.4.2023 asti.
 

Lisätietoja

Hanna Karojärvi
Kehittämispäällikkö
Puhelin:
040 800 7410
Teksti: Johanna Kurela
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa