Taide valtaa purkutalon ensimmäistä kertaa Tampereen keskustassa - Purkutaidetalo Pinni47 avataan kesäkuussa

Taide valloittaa purkutuomion saaneen talon ensi kesänä Tampereella. Tullin alueella osoitteessa Pinninkatu 47 sijaitseva TOAS:in omistama viisikerroksinen rakennus muuttuu kokonaistaideteokseksi ennen katoamistaan ensi syksynä. Purkutaidetalo Pinni47 avautuu kesäkuun alkupuolella ja on avoinna heinäkuun loppuun asti. Vastaavaa taideprojektia ei ole aiemmin toteutettu Tampereen ydinkeskustassa.
Kuvassa purkutaidetalo Pinni47:n rakennus Pinninkadulla.
Purkutaidetalo Pinni47 sijaitsee Tampereen keskustassa Pinninkadulla.

Hankkeen tavoitteena on tuoda tamperelaisille ja kaupungissa vieraileville kesän ajaksi yllätyksellinen, inspiroiva ja helposti lähestyttävä taiteen kohtaamispaikka.

- Purkutaidetalo Pinni47 luo uudenlaisia kokeellisia kulttuurielämyksiä ja mahdollisuuden tutustua uuteen pirkanmaalaiseen taiteeseen aivan kaupungin keskustassa. Niin rakennuksen seinät, rappukäytävät kuin huonetilatkin tulevat täyttymään monipuolisesti taiteella ja muodostamaan yhdessä elävän teoskokonaisuuden. Mukaan on tulossa runsaasti paikkasidonnaista taidetta, kertoo hankkeen tuottaja Meiju Mertanen.

Purkutaidetalo Pinni47 -projektin kuraattoriksi on valittu Teemu Mäenpää. Hän on monipuolisen uran tehnyt tamperelainen kuvataiteilija.

Taiteilijahaku on jo käynnissä Pirkanmaan kulttuuripankissa osoitteessa kulttuuripankki.fi ja se päättyy 17.3.2023. Mukaan näyttelyyn voivat hakea pirkanmaalaiset eri taiteenalojen tekijät. Tarkemmat ohjeet löydät Operaatio Pirkanmaan uutisesta

Purkutaidetalo Pinni47 -projektin takana on äskettäin perustettu Pirkanmaan luovat tuottajat ry. Pääyhteistyökumppaneina ovat Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS sekä Tampereen kaupunki ja sen hallinnoima alueellinen kulttuurin kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa. Hankkeessa mukana ovat myös Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma, Tampereen taiteilijaseura, Pirkanmaan taidesuunnistus, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampere tunnetuksi ry.

Pinni47 on pilottihanke, jossa tutkitaan kuinka purettavia rakennuksia voidaan myös jatkossa hyödyntää Tampereen keskustan elävöittämiseen taiteen ja kulttuurin avulla.

Seuraa Pinni47:n toimintaa somessa: 

Facebook
Instagram
 

Lisätietoja: 

Susanna Ihanus, puheenjohtaja - Pirkanmaan luovat tuottajat ry
050 3007 647
[email protected]    

Meiju Mertanen, tuottaja - Purkutaidetalo Pinni47
050 3476 556
[email protected]

Simo Ollila, tiedottaja - Purkutaidetalo Pinni47
045 6766 873
[email protected]

Ilona Kyykoski, projektipäällikkö - Operaatio Pirkanmaa
040 7065 431 
[email protected]

9.3.2023 Lisätty sosiaalisen median linkit artikkeliin.
10.3.2023 Korjattu haun päättymispäivää

 

Kuvat: Simo Ollila
Jaa sosiaalisessa mediassa