Uudistettu liikennepuisto nousee vanhan paikalle  

Uudistettuna puisto tarjoaa paremmat mahdollisuudet muun muassa monipuoliselle liikenneopetukselle, ajoharjoittelulle ja pyöräilylle. Puiston remontti on valmis toukokuun loppupuolella.

Liikennepuisto on osa Kalevan- ja Kiovanpuiston yleissuunitelmaa, jonka tarkoituksena on päivittää ja kunnostaa puistot uuteen ilmeeseen. Puiston päävuokralaisena tulee jatkossakin toimimaan Tampereen kaupungin nuorisopalvelut, mutta puiston toiminnassa on tulevaisuudessa mukana myös muita tahoja suunnittelemassa ja järjestämässä erilaisia palveluita.  

Uudistetussa puistossa lapset pääsevät edelleen harjoittelemaan liikennesääntöjä kesäkuukausina, mutta muina aikoina puistossa voivat liikkua kaiken ikäiset. Polkuautojen lisäksi turvallista liikkumista voi harjoitella pyörällä tai vaikkapa sähköpotkulaudalla. Kestävän liikkumisen tavat nousevatkin puistossa uudella tavalla esiin. 

–Alue rakentuu kovaa vauhtia ja lähivuosina Kalevaan rakentuu myös parkour- ja pumptrack-rata ja katukoriskenttä. Nämä olosuhteet tarjoavat loistavat puitteet monipuoliselle tekemiselle ja kestävälle liikkumiselle, kertoo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Antti Heinonen. 

Puiston aukeaa koulujen kesälomien alettua. Tampereen kaupungin nuorisopalvelut tiedottaa lisää uudistusprojektista kevään aikana.

Lisätietoja

Antti Heinonen
Johtava koordinaattori
Jaa sosiaalisessa mediassa