Tampereen pyöräilyagentit ovat jakaneet kiitosta ja kehittämistoiveita 

Vapaaehtoiset pyöräilyagentit ovat antaneet aktiivisesti palautetta Tampereen pyöräteiden talvihoidosta. Arvosanat ovat olleet pääsääntöisesti hyviä, jopa erinomaisia. Silti parannettavaakin löytyy: kertyvä sohjo, lumen vuoksi kaventuvat pyöräväylät ja liukkaudentorjunta ovat agenttipalautteissa tyypillisimmin esille nostettuja kehittämistarpeita. 

Tampereen kaupunki ja Tampereen Infra Oy hakivat talvikauden alkaessa vapaaehtoisia pyöräilyagentteja, joiden tehtävänä on antaa viikoittain palautetta pyöräväylien talvihoidon laadusta. Agenttitoiminta herätti suurta kiinnostusta ja agenteiksi valittiin 150 ensimmäistä ilmoittautujaa. Tarkasteltavana on neljä pyöräilyn pääreittiä: Holvastista, Tesomalta, Pirkkalasta ja Hervannasta keskustaan kulkevat reitit. 
 
Pyöräilyagentit antavat arvosanan polkemansa reitin tasalaatuisuudesta, lumen ja sohjon poistosta ja liukkaudentorjunnasta. Kahdesta jälkimmäisestä pyydetään palaute sekä aamun että illan tilanteen mukaan.  
 
Agenttitoiminta käynnistyi marraskuun lopussa ja palautetta on saatu nyt kahden kuukauden ajalta. Toiminta jatkuu koko tämän talvikauden ajan. Agenttitoiminnan mahdollinen laajentaminen muille reiteille päätetään myöhemmin tämän talvikauden kokemusten perusteella. 

Paras arvosana Härmälän reitille

Agenttien antamat viikoittaiset talvihoidon arvosanat ovat vaihdelleet pääasiassa kolmen ja neljän välillä, parhaan mahdollisen arvosanan ollessa viisi. 

Erot reittien välillä ovat olleet melko pieniä. Paras yleisarvosanojen keskiarvo on ollut reitillä Pirkkala-Härmälä-Keskusta (vaihteluväli 3,3–4,2) ja heikoin reitillä Hervanta-Keskusta (2,8–3,8).  
 
Talvihoidon onnistuminen seuraa säätilojen trendiä. Agenttipalautteiden perusteella toistaiseksi haastavin viikko on ollut kuluvan vuoden toinen viikko, jolloin satoi paljon lunta ja toisaalta siirryttiin nopeasti pakkasista lämpöasteiden puolelle. 

Palautteen perusteella nopeita korjausliikkeitä

Agenteilla on myös ollut mahdollisuus antaa tarkempaa vapaata palautetta. Kehujen lisäksi palautteissa on annettu konkreettisia parantamisehdotuksia. Yleisimmät kehittämistarpeet ovat koskeneet lumen tai sohjon kertymistä reitille, heikosti aurattuja yksittäisiä kohtia, töyssyistä aurausjälkeä sekä kaventuneita pyöräväyliä.  
 
Tarkka vapaa palaute auttaa tekemään muutoksia nykykäytäntöihin ja tuo esiin myös ongelmakohdat. Palautteiden perusteella on esimerkiksi toteutettu parannuksia Viinikan liikenneympyrän ja Hatanpään valtatien välisellä osuudella.   
 
Liukkaudentorjunta hiekoittamalla on jakanut agenttien näkemyksiä: toiset agentit tai toisiin paikkoihin sitä toivotaan lisää, osa haluaisi hiekoitussepelin kokonaan pois pyöräväyliltä.

Kehut ja parannustarpeet aurauskaluston kuljettajalle asti 

Tampereen kaupungin ja Tampereen Infra Oy:n talvihoidon vastuuhenkilöt käyvät läpi reittien viikoittaiset arvosanat ja kaikki agenteilta saadut palautekommentit. Palaute viedään eteenpäin reitistä riippuen joko Tampereen Infra Oy:n sisällä tai urakoitujen alueiden osalta kunnossapitoa hoitaville urakoitsijoille. Palautteen saavat sekä työnjohto että aurauskaluston kuljettajat. 
 
Lisäksi urakoitujen alueiden osalta palaute annetaan tiedoksi urakoiden valvojille, jotka käsittelevät palautetta urakoitsijoiden kanssa.  
 

Lisätietoja

Kimmo Myllynen
Infrahallintapäällikkö
Puhelin:
040 806 4794
Antti Sorvali
Työpäällikkö
Puhelin:
041 731 0940
Teksti: Sanna Ovaska
Kuvat: Jukka Salminen
Jaa sosiaalisessa mediassa