Joukkoliikenne pyritään turvaamaan myös sähkökatkon aikana

Kuluvan talven mahdolliset sähköpulan aiheuttamat sähkökatkokset voivat vaikuttaa myös Nyssen toimintaan. Sähkökatkot on kuitenkin tarkoitus kohdentaa niin, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa yhteiskunnan toiminnalle, ja ne kohdennetaan pääosin kotitalouksiin.

Lyhyiden sähkökatkojen aikana bussit ja sähköbussit liikennöivät. Ratikoiden ja junien sähkönsaanti pyritään varmistamaan, jotta liikennöinti olisi mahdollista myös sähkökatkon aikana. Liikennöinti voi kuitenkin hidastua tai toimia vain osalla reitistä, koska sähkökatkos voi vaikuttaa esimerkiksi liikennevaloihin ja vaihteiden toimintaan alueellisesti.

Lyhyen sähkökatkon aikana lippu- ja maksujärjestelmässä saattaa esiintyä häiriöitä, mutta ne eivät ole todennäköisiä.  

Nyssen asiakaspalvelu voidaan joutua sulkemaan sähkökatkon ajaksi. Jos verkkoyhteydet eivät toimi, myös puhelinpalvelu on suljettuna.

Lisätietoja sähkökatkojen vaikutuksesta bussien, ratikoiden ja Nyssen sähköisten palveluiden toimintaan: nysse.fi/sahkokatkot ›

Jaa sosiaalisessa mediassa