Frenckellin asemakaava etenee valtuuston päätettäväksi

Vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 9.1.2023 Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi Frenckellin asemakaavamuutoksen, jolla keskeisellä sijainnilla oleva ja suojeltu entinen teollisuuskiinteistö avautuu nykyistä laajemmin yhteiseen käyttöön. Asemakaavamuutos etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn.

Frenckellin tehdas on olennainen osa Tampereen keskustan ja Tammerkosken teollisuusmaisemaa ja kaava-alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Koska kyseessä on arvoympäristö, kaavamuutoksessa kokonaisuuden suojelunäkökulma on vahva.

Frenckellin kaavamuutos mahdollistaa entisen teollisuuskiinteistön kehittämisen nykyisestä toimisto- ja virastokäytöstä läntisen keskustan elinvoimaa vahvistavaksi majoitus-, palvelu-, liike-, kulttuuri-, työskentely- ja tapahtumapalvelujen keskittymäksi. Tampereen kaupungin tavoitteiden mukaan kaava-aluetta elävöitetään ja kulkuyhteyksiä kehitetään. Museoviranomainen ohjaa jatkosuunnittelua

Asemakaavaan sisältyvät muutokset eivät muuta Frenckellin rakennusalaa. Nykyiset rakennukset säilytetään. Kehittäminen tehdään nykyisissä rakennuksissa, uusina rakenteina on osoitettu vain kevyitä rakenteita terasseja tai sisäänkäyntejä varten ja alapihalle on osoitettu muurin vierelle uusi lasiterassiravintola. Kaava mahdollistaa hotellihuoneita ja niille kattoikkunoita ullakkokerroksiin. Frenckellin kiinteistön kehittäminen mahdollistaa myös muun muassa laajemman ilta-ajan palvelutarjonnan alueelle. Kiinteistöön on suunniteltu myös kylpylä- ja kuntosalitoimintoja.

Pyöräilyn ja jalankulun yhteyksiä kehitetään puiston kulttuuriarvoja tai arvopuustoa vaarantamatta. Kaava mahdollistaa patosillan ja Frenckellin lävistävän kulkuaukon leventämisen kevyen liikenteen olosuhteiden parantamiseksi, käytettävät ratkaisut tarkentuvat jatkosuunnittelussa.

Asemakaavamuutos etenee näin kaupunginhallituksesta valtuuston päätettäväksi. Frenckellin kaupan lopullisen toteutumisen ehtona on, että myös asemakaava hyväksytään ja se saa lainvoiman.

 

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Iina Laakkonen
Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 806 3080
Jaa sosiaalisessa mediassa