Vapriikilla onnistunut vuosi 2022

Vuosi 2022 osoittautui vilkkaaksi museokeskus Vapriikille, siitäkin huolimatta, että museo pystyi koronasulkujen ja remontin vuoksi avaamaan ovensa vasta helmikuun puolivälissä. Koko vuoden aikana kävijöitä kertyi 181 072. Suosituin käyntikohde oli Apinat – kädellisten tarina -näyttely, joka oli museokeskuksessa esillä helmikuun lopusta lokakuun loppuun.
Apina vihreää taustaa vasten.
Saarni Säilynoja / Vapriikin kuva-arkisto

Myös toukokuussa uudistuneena avautunut Suomen Jääkiekkomuseo kiinnosti erityisesti kansainvälisiä MM-kisaturisteja.


Museo Milavida avasi huhtikuussa näyttelyn Vivienne Westwoodin muodista, ja se siivitti museon sen huippuvuoteen 32 813 kävijällä. Museo oli avoinna kesää lukuun ottamatta vain viikonloppuisin. Vuonna 2023 Milavida on avoinna tiistaista sunnuntaihin. Westwoodin muotiin voi tutustua vielä 12.2. saakka.
Tampereen historiallisten museoiden kolmas kohde, kesä-elokuussa avoinna oleva Amurin museokortteli keräsi sekin hienot 13 161 kävijää kolmen kuukauden aikana.  
 
- Tampereen kasvaneen vetovoiman yhtenä tekijänä ovat myös kaupungissa sijaitsevat erinomaiset museot. Kävijämäärän nousu kaikissa kohteissa on hieno ilmiö, mitä selittävät kiinnostavat ja laadukkaat näyttelyt sekä museokortin lisääntynyt käyttö, toteaa Tampereen historiallisten museoiden johtaja Kimmo Antila.
 - Tampereen museoiden vuodesta 2023 voi myös odottaa erinomaista.  

 

Jaa sosiaalisessa mediassa