Uutinen
2.12.2022 13.16

Kahden nuoren valokuvaajan yhteisnäyttely antaa uskallukselle kasvot

Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n Galleria Vivissä on joulukuussa esillä kahden valokuvaajan, Katri Kallion ja Eevi Sinikedon, Uskallus-valokuvanäyttely.

Uskallus-valokuvanäyttely kertoo 11 ihmisen kokemuksia rohkeudesta, peloista ja itsensä ylittämisestä. Tekijät kertovat uskalluksen olevan unelmia ja oman polun löytämistä.

– Haluamme osoittaa, että rohkeus ei ole vain isojen tavoitteiden saavuttamista, vaan uskallusta mennä kohti omia haaveita peloista ja ennakkoluuloista huolimatta. Toivomme näyttelyn tarinoiden luovan rohkaisua, samaistuttavuutta ja uskoa itseensä, sanovat Kallio ja Siniketo.

Kuvattujen henkilöiden tarinat ovat myös luettavissa ja kuunneltavissa galleriatilassa. Lisäksi gallerian vieraiden on mahdollista kertoa omista peloistaan jättämällä anonyymiä uskalluspostia eli omia kokemuksia, pelkoja tai ajatuksia aiheesta.

Galleria Vivi on Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden tänä vuonna avaama näyttelytila, joka tarjoaa nuorille 9–29-vuotiaille taiteentekijöille mahdollisuuden saada omaa taidettaan esille. Galleria on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9–20 ja sinne on vapaa pääsy. Näyttelytila sijaitsee nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n ensimmäisessä kerroksessa osoitteessa Pellavatehtaankatu 4. Uskallus-valokuvanäyttely on esillä 20.12.2022 asti. 

Lisätietoja
Kulttuurituottaja Piritta Brusi
Puhelin:
040 096 2264
Jaa sosiaalisessa mediassa