Tampereen kaupungin liikunta- ja ulkoilupaikkojen kuntotietopalvelu vaihtuu

Liikunnan harrastajat pääsevät seuraamaan hiihtolatujen, jääkenttien ja kaukaloiden kunnossapitotilannetta alkavalla talvikaudella uuden sähköisen järjestelmän, ulkoilun olosuhdepalvelun kautta. Järjestelmä korvaa pitkäaikaisen mSki-latukarttapalvelun.

Liikuntapäällikkö Mikko Heinosen mukaan uusi järjestelmä tuo mukanaan toivottuja muutoksia, jotka vastaavat myös ajan haasteisin.

– Edellinen järjestelmä on otettu käyttöön yli kymmenen vuotta sitten, eikä se enää palvellut käyttäjien toivomalla tavalla muun muassa mobiililaitteissa, joita suurin osa nykyään käyttää. Lisäksi siitä puuttui asiakkaiden toivomia toimintoja, joita uudessa järjestelmässä saadaan käyttöön, Heinonen kertoo.

Ulkoilun olosuhdepalvelusta löytyy yli 150 ulkojääkenttää, noin 30 hiihtolatua ja yli 40 uimapaikkaa. Hiihtolatuja ja luistelukenttiä voi hakea palvelusta monin tavoin.

– Uudessa järjestelmässä käyttäjä voi valita, katsooko paikkoja kartalla vai luettelossa, ne voi paikantaa sijainnin mukaan ja hakea lähistöllä olevia palveluita, tai asettaa itselleen suosikkeja. Lisäksi sivustolta voi lähettää palautetta tai kertoa muille käyttäjille, jos vaikkapa havaitsee ladulle kaatuneen puun. Ja esimerkiksi latukoneista saadaan jatkossa tieto ladun huollosta automaattisesti, jolloin tämä tieto saadaan nopeasti käyttäjille heti kunnostuksen jälkeen.

Mikko Heinosen mukaan tavoitteena on ottaa uusi palvelu käyttöön heti kun ensimmäiset talviliikuntapaikat, näillä näkymin Koulukadun ja Sorsapuiston tekojäät, aukeavat.

Olosuhdepalvelun ominaisuuksia kehitetään edelleen

Liikuntapalvelujen ICT-asiantuntija Vili Mäenpää kertoo, että aivan kaikkia uusia ominaisuuksia ei saada vielä kauden alkaessa käyttöön olosuhdepalvelussa, mutta niitä tullaan lisäämään kauden edetessä.

– Kyseessä on järjestelmä, joka hakee tietonsa liikuntapaikoista sekä niiden muutoksista liikuntapaikkojen valtakunnallisesta tietopankista, LIPAS-järjestelmästä, ja toistaa ne uuteen helposti käytettävään olosuhdepalveluun, mihin liikuntapaikkojen ylläpitäjät päivittävät olosuhdetietoja. Päivityksen tekeminen on nyt huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, mistä on erityisesti hyötyä vielä manuaalisesti päivitettävissä ulkojäiden kuntotiedoissa, Mäenpää kuvailee.

– Uusi järjestelmä on joustava ja huomattavasti entistä paremmin muokattavissa kohtaamaan tulevaisuudessa esille nousevat ulkoliikunnan tarpeet, hän summaa.

Lisätietoja

Mikko Heinonen
Liikuntapäällikkö
Puhelin:
050 554 5835
Teksti: Satu Jarva
Kuvat: Satu Jarva
Jaa sosiaalisessa mediassa