Uutinen
17.11.2022 13.22
Taka-alalla näkyy etäisesti sohva ja pöytäryhmä ja istujia. Etualalla on sininen Me-talon tunnus.

Tampereen Me-talo lopetetaan – osa toiminnoista jatkuu

Multisillan–Peltolammin alueella olevan Me-talon toiminta päättyy vuoden 2022 lopussa rahoituksen puutteen vuoksi. Alueella viiden vuoden ajan toiminut Me-talo on muodostunut paikalliseksi keskukseksi, joka on tarjonnut toimintaa eri-ikäisille asukkaille. Talon keskeisimmille toiminnoille etsitään uutta toteuttajaa järjestöistä.

Multisillan ja Peltolammin alueella oleva Me-talo on alueen asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vahvistava keskus. Talossa on järjestetty alueellisia tapahtumia, tarjottu harrastusmahdollisuuksia, luotu koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia ja tehty asukkaiden toiveista ja tarpeista nousevia kokeiluja. 

Me-talo on koonnut yhteen kaikenikäisiä asukkaat ja monenlaiset toimijat. Talon runsasta toimintaa ovat toteuttaneet Tampereen kaupunki ja järjestöt, yhdistykset, seurakunta, alueen yritykset sekä asukkaat tiiviistä yhteistyötä tehden.  

– Me-talon toiminta on kerännyt paljon kiitosta alueen asukkailta ja toimijoilta. Viiden vuoden aikana toimintaan on osallistunut satoja, jollei tuhansia alueen asukkaita. Viime vuosina toimintamme keskittyi Multisillan Vanhalle suklaatehtaalle ja Peltolammin koululle mutta parhaimmillaan toimintaa oli jopa viidessä toimipisteessä, kertoo Me-talon toimintaa koordinoiva projektipäällikkö Jarno Koskinen.


Kiitetylle toiminnalle etsitään jatkajaa

– Me-talon toiminta alkoi Multisillan-Peltolammin alueella vuonna 2017. Tampereen kaupunki pääsi silloin mukaan Me-säätiön hankkeeseen, jonka aikana eri puolille maata perustettiin kaikkiaan seitsemän yhteisötaloa. Niiden tavoitteena oli edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia, Koskinen kertoo.

Me-säätiön rahoituksen päättymisen jälkeen talo on toiminut kaupungin oman rahoituksen turvin. Vuoden 2022 aikana kaupunki on pyrkinyt löytämään pysyviä ratkaisuja Me-talon alueelliselle yhteisötoiminnalle. 

– Valitettavasti talouden säästöpaineissa oleva kaupunki ei ole löytänyt Me-talolle pysyvää resurssia. Kaupunki joutuu siis luopumaan tässä vaiheessa Me-talon konseptista. Etsimme kuitenkin järjestöistä toteuttajaa, joka voisi jatkaa keskeisimpiä toimintoja, projektipäällikkö Koskinen toteaa.


Hyvät käytännöt jatkuvat

Vaikka Me-talon toiminta päättyy, tulee moni hyvä asia jatkumaan Multisillan-Peltolammin alueella. 

Yhteiskäyttötilojen kehittäminen jatkuu. Vanhan suklaatehtaan tilat ovat jatkossakin käytössä alueen eri-ikäisten asukkaiden moninaisiin tarpeisiin. Alueelle on saatu lisää tarpeellisia ja toivottuja yhteiskäyttötiloja, kun Multisillan päiväkodin uusi rakennus valmistui. Sen liikuntasalia, keittiötä ja ruokasalia voi varata iltakäyttöön.  

– Puistoruokailu on tamperelainen menestystarina, joka alkoi viime vuonna Peltolammilla ja levisi tänä kesänä muutamalle muullekin alueelle. Tätä toimintaa koordinoi Me-talo. Jos puistoruokailua päätetään jatkaa, on todennäköistä, että Peltolammin uimarannalla on maksutonta lounasta ja mukavia leikkejä taas ensi kesänä, kertoo projektipäällikkö Koskinen.

– Kaupungin osallistuvan budjetoinnin ansiosta saatiin 70 000 euroa etelän alueelle. Osalla tästä rahasta järjestetään alueen lapsille ja nuorille harrastuksia, jotka voimistavat heidän hyvinvointiaan ja lisäävät turvallisuuden tunnetta. Tulossa on myös ensi vuoden ajaksi Etelän massit -toimintarahaa, jota koko etelän alueen lapset ja nuoret voivat hakea itselleen merkitykselliseen toimintaan, Koskinen toteaa.

Lisätietoja
Me-talon projektipäällikkö, aluekoordinaattori Jarno Koskinen
Puhelin:
040 806 3987
Teksti: Johanna Kurela
Kuvat: Me-talo
Jaa sosiaalisessa mediassa