Uutinen
14.11.2022 10.56
Vuoreksen Isokuusen latureitin sijainti kartalla.

Vuoreksen Isokuusen ulkoilu- ja latureitin suunnitelma laitettiin nähtäväksi uudelleen

Vuorekseen suunnitellun valaistun ulkoilu- ja latureitin suunnitelma on laitettu uudelleen nähtäväksi 14.-27.11.2022.  Noin 3,5 kilometrin pituinen reitti kiertää Vuoreksen Isokuusen alueen länsipuolelta ja yhdistyy Hervannan reitteihin. Vuoreksen alueella on runsaasti luontoarvoja, ja ne on huomioitu reitin suunnittelussa.

Suunnitelma oli aiemmin nähtävänä lokakuussa, mutta latulinjausta oli teknisen virheen takia väärässä paikassa pohjoisessa Särkijärven rantavyöhykkeellä Rautalepänrannassa. Latua on rantavyöhykkeellä linjattu nyt siten, ettei latu kulje arvokkaan lehmusmetsikön kautta eikä haittaa myöskään muita luontoarvoja. Korjatussa suunnitelmassa reitti kulkee Rautalepänrannassa lähempänä asuintontteja.  Latulinjauksen korjattu sijainti on myös asemakaavan mukainen. Muualla ulkoilu- ja latureitin linjaus on ennallaan.

Suunnitelma löytyy netistä sivulta www.tampere.fi/viheralueidensuunnittelu ja Vuoreksessa reitin lähtöpisteissä. Lisäksi suunnitelmaan voi tutustua Tampereen palvelupisteessä, Frenckellinaukio 2 B:ssä. Palautetta ehtii antamaan 2711.saakka. Suunnitelmaan on merkitty latulinjaus ja arvokkaiden luontokohteiden sijainti.

Ensimmäisestä luonnoksesta annettu palaute on vastaanotettu, ja saatu palaute otetaan huomioon reittisuunnitelman jatkokäsittelyssä.

Ulkoilu- ja latureitin toinen lähtöpaikka sijaitsee ulkoilureitillä Vuoreksen puistokadun pohjoispäässä Särkijärven sillan alikulun kohdalla. Reitti jatkuu Särkijärven läheisyydessä ja kiertää Vuoreksen Isokuusen asuinalueen länsipuolelta metsäalueella ja palaa Pirunpellon ja Vuoreksen liikuntapuiston kautta pallokentän kohdille Vuoreksen puistokadun alikululle - toiseen lähtöpaikkaan.  Reitti yhdistyy molemmista päistään Suolijärven ulkoilu- ja latureitistöihin.
Latu on suunniteltu kaksisuuntaiseksi, ja ladulla voi hiihtää niin perinteisellä kuin vapaalla tyylillä. Lumettomaan aikaan reitillä voi liikkua jalan ja pyörällä.

Reitin suunnittelussa hyödynnetty nykyisiä polkuja ja metsäteitä

Reitin suunnittelussa on hyödynnetty nykyisiä kulkureittejä, polkuja ja metsäteitä. Noin 6 metriä leveä reitti valaistaan. Reitin perustus tehdään mahdollisimman kevyesti poistamalla pintamaa ja pengertämällä latureitin pohja puhtaalla maa-aineksella. Pintaan tehdään ohut murskekerros, joka päällystetään kivituhkalla. 
Alueen luontainen hulevesitasapaino pyritään pitämään muuttumattomana, ja kosteikkokohdissa veden luontainen virtaus varmistetaan riittävän suurilla rummuilla.

Reitti on tarkoitus rakentaa vuoden 2023 aikana.

Luontoarvot selvitettiin

Vuoreksessa on aiempien luontoselvitysten perusteella tiedossa huomattava määrä erilaisia luontoarvoja, kuten arvokkaita lajihavaintoja, tervaleppäkorpia ja lehmusmetsiköitä. Arvot ovat rajoittaneet latureitin sijoittumista ja ohjanneet sen suunnittelua. Asemakaavoja laadittaessa tehtiin luontoselvitykset, joiden perusteella määriteltiin ulkoilureitin sijoittuminen asemakaavoissa. Reitin jatkosuunnittelun yhteydessä vuonna 2021 tehtiin lisäselvityksiä, jolloin kartoitettiin liito-oravat, lepakot ja lahokaviosammalesiintymät.

Asemakaavoitettujen alueiden ulkopuolella lajiselvitykset tehtiin 30 metrin levyisellä vyöhykkeellä tutkittujen latuvaihtoehtojen varrelta. Reitin suunnittelunaikana on pyydetty Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) lausunto lahokaviosammalesiintymistä, ja lausunto on otettu suunnitelmassa huomioon.
 

Lisätietoja
Rakennuttajainsinööri Anne Ravaska
Puhelin:
040 806 3906
Erikoissuunnittelija Kaisa Rantee
Puhelin:
040 487 0900
Jaa sosiaalisessa mediassa