Uutinen
11.11.2022 10.17
Maalaus, jossa Tammerkoski on tyhjennetty vedestä. Tyhjän kosken pohjalla lojuu kiviä ja rojua kuten polkupyörä, kanistereita ja huonekaluja. Taivaalla lentää kaloja.

Ikäihmiset kuraattoreina Kulttuuritalo Laikun vuoden viimeisessä näyttelyssä

Kulttuuritalo Laikun näyttelyvuoden päättää Tuttua tunnelmaa -näyttely, jonka ideana on ollut osallistaa kaupunkilaisia näyttelytyöhön. Teokset tulevat Tampereen taidemuseon sijoituskokoelmasta ja ne ovat tamperelaisten ikäihmisten valitsemia. Näyttelyssä nähdään eri tekniikoin luotua taidetta, muun muassa öljyvärimaalauksia, grafiikkaa ja videoteoksia.

Laikun Gallerian näyttelyteosten valinta tehtiin keväällä 2022 Katse kuviin -ryhmän kanssa. Ryhmä on osa ikäihmisille suunnattujen museopalveluiden Konkarit-toimintaa. Osallistujien kanssa keskusteltiin yhdessä teoksista ja jokainen antoi sen jälkeen itsekseen omat äänensä mieleisille teoksilleen. Taide herätti monenlaisia ajatuksia, esimerkiksi nuoruuden muistoja ja ihmettelyä taiteilijoiden teknisistä taidoista. Ryhmäläisten suosikiksi valikoitui Vesa Toukomaan Tammerkosken melankoliaa -teos, joka sykähdytti sekä tutulla, rakkaalla maisemallaan että sen surumielisellä tilalla.

Tuttua tunnelmaa -näyttely on toinen kolmen näyttelyn sarjasta, jonka ideana on ollut osallistaa tamperelaisia näyttelytyöhön. Yleensä työikäisten kulttuuriammattilaisten tekemä työ on nyt annettu eri-ikäisten kuntalaisten käsiin, sillä esikoululaiset valitsivat teokset Lastenkulttuurikeskus Rullan, ikäihmiset Kulttuuritalo Laikun ja yläkouluikäiset Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n näyttelyihin. Projektissa yhteistyötä tehdään eri toimijoiden välillä. Teosten valintaan johtanutta työpajatoimintaa on vetänyt Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelman väki.

Kannustamme näyttelykävijöitä teosten ääreen pysähtymiseen, keskusteluun ja oman taidemaun pohtimiseen. Ikäihmisten valinnat ovat nähtävillä 19.11-11.12.2022 Laikun aukioloaikojen mukaan. Näyttelyn teokset on lainattu Tampereen kaupungin kokoelmasta.

Tuttua tunnelmaa
19.11.–11.12.2022

Kulttuuritalo Laikku
Keskustori 4, 33100 Tampere

Avoinna: ti-pe klo 9–21, la-su klo 10–18
Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttelyn järjestää Kaupunkikulttuuriyksikkö.

Lisätietoja
Kuntalaiset kuraattoreina -projekti Museolehtori Janina Ahlfors
Puhelin:
040 037 6580
Konkarit - ikäihmisten museopalvelut Museolehtori Lila Heinola
Puhelin:
040 806 3079
Kulttuuritalot-tiimi Johtava koordinaattori Irma Puttonen
Teksti: Janina Ahlfors
Kuvat: Vesa Toukomaa
Jaa sosiaalisessa mediassa