Kaikki kakkosluokkalaiset mukana Taidekaaressa

Taidekaaren tärkein tavoite on huolehtia jokaisen lapsen oikeudesta päästä taiteen ja kulttuurin pariin. Lukuisista aikatauluviilauksista ja opettajien kanssa käydyistä keskusteluista huolimatta usein käy niin, että jokunen luokka vuosittain jää syystä tai toisesta kulttuurikasvatusohjelman ulkopuolelle. Tänä syksynä kenellekään kakkosluokkalaiselle ei käy niin, sillä jokainen Tampereen kaupungin perusopetuksen tokaluokkalainen osallistuu Taidekaareen! Suurin osa oman vuosiluokkansa kokonaisuuteen Pääosassa ja osa yhdysluokkana vaikkapa ykkösluokkalaisten monitaiteiseen museokokonaisuuteen.

Pääosassa on Taidekaaren 2.lk:n tanssitaiteen kokonaisuus, jossa vieraillaan ensin katsomassa Tanssiteatteri MD:n Iglu-esitys ja sen jälkeen päästään kokeilemaan liikeilmaisua omassa koulussa Pirkanmaan Tanssin Keskuksen tanssitaiteilijoiden kanssa. Esityksen ja työpajan väliin sijoittuu Taidekaaren ajatteluläksy, jossa piirtämällä keksitään oma uusi Etelämantereelta löytyvä eläinystävä. Kokonaisuus käsittelee tanssitaiteen muodossa lapsentasoisesti, toivon kautta ilmastonmuutosta ja ihmettelee maailmamme monimuotoisuutta.

Kulttuurikasvatuskokonaisuuksien pyörteissä ovat kakkosluokkalaisten lisäksi parhaillaan viskarit, ykköset, kutoset. Kohta mukaan hyppäävät myös valmistavan opetuksen oppilaat ja kasiluokkalaiset. Kevätlukukaudella Taidekaareen osallistuvat kolmoset, neloset, vitoset ja ysit.

 

 

Teksti: Kirsi Karvonen
Kuvat: Paula Haajanen
Jaa sosiaalisessa mediassa