Nuoret ja päättäjät istuivat saman pöydän ääreen keskustelemaan nuorten vapaa-ajasta
Päivän aikana keskusteltiin muun muassa siitä, millä tavoin avointa nuorisotilatoimintaa tulisi kehittää sekä pohdittiin, ovatko nuorten harrastusmahdollisuudet Tampereella hyvät. Nuoret toivoivat, että tilat, joilla he viettävät vapaa-aikaa, olisivat turvallisia. Erityisen tärkeänä pidettiin, että paikalla olisi turvallisia aikuisia. Lisäksi keskusteluissa nousi esiin hyvinvointikeskusten yhteydessä olevien nuorisotilojen sopivuus nuoristyöhön. Vapaa-ajalle nuoret toivoivat enemmän harrastuksia, jotka sijoittuisivat nykyistä paremmin koulupäivän jälkeiseen aikaan. Lisäksi toiveissa oli päihteettömiä nuorille suunnattuja festivaaleja.
Osa nuorista osallistui keskusteluun paikan päällä ja tämän lisäksi keskusteluun pääsi osallistumaan Nuorten Tampere -Discord-serverin kautta. Nuorten lisäksi paikalla olivat nuorisopalvelujohtaja Jukka Etu-Seppälä sekä kaupunginvaltuutetut Tommi Evilä, Ulla-Leena Alppi, Vilma Järvisalo ja Antti Hiitti
Päivän aikana käydyt keskustelut kirjattiin ylös. Keskusteluun osallistuneet nuoret ja päättäjät pääsevät tarkastamaan päivästä tehdyn muistion, jonka jälkeen tehdään etenemissuunnitelma, jossa keskusteluissa nousseille teemoille annetaan konkreettisia toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi.