Uutinen
27.9.2022 12.40
Pudonneita syksyn lehtiä maassa.

Älä vie puutarhajätettä viheralueille ja levitä vieraslajeja

Syksyn edetessä puutarhat ja pihat laitetaan taas talvikuntoon.  Haravointi- ja muu puutarhajäte tulee käsitellä omalla tontilla tai viedä peräkärryllä jätekeskukseen.  Viheralueille tai metsiin jäte ei saa päätyä: roskaamisen kieltää jätelakikin. 

Puutarhajäte ei ole suinkaan harmitonta. Kasat luovat epäviihtyisyyttä ja niistä leviää monimuotoisuutta uhkaavia vieraslajeja, joiden torjunta vaatii kaupungilta ja asukkailta vaivannäköä ja resursseja. Jos roskaaja tulee viranomaisten tietoon, hänet velvoitetaan siivoamaan jätteet tai maksamaan siivouskulut.

Erilaisista ”laittomista” kaatopaikoista tulee kaupungille palautetta lähes viikoittain. 
–Voidaankin todeta, että kyseessä on erittäin yleinen ongelma ja vääränlainen toimintamalli, harmittelevat työpäälliköt Pentti Katajisto ja Teemu Kylmäkoski Tampereen Infrasta.  Infra vastaa kaupungin yleisten alueiden kunnossapidosta.

Kompostoi puutarhajäte omalla pihalla

Lehdet, naatit ja vastaavat kasvijätteet voi kompostoida omalla pihalla esimerkiksi lautakehikossa, kasassa, aumassa tai kompostorissa.  Oksat ja risut kannattaa hakettaa muun puutarhajätteen sekaan tai pensaiden juurille katteeksi. Oksasilppureita voi tiedustella konevuokraamoilta ja omakotiyhdistyksiltä.  Esimerkiksi Marttojen ja Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivuilla on ohjeita puutarhajätteiden kompostointiin. Kompostimulta hyödynnetään kiinteistöllä maanparannusaineena.

Vähäisen määrän puutarhajätteitä voi laittaa myös biojäteastiaan, jos jäteastiassa on tilaa.

Älä jätä hedelmäjätettä maahan, jotta rotille ei jää ruokaa

Omenajätteet ja muut puutarhajätteiden syötäväksi kelpaavat osat tulisi laittaa rotta- ja hajuhaittojen välttämiseksi jyrsijöiltä suojattuun puutarhajäte- tai biojätekompostoriin, biojäteastiaan tai viimeisenä vaihtoehtona sekajäteastiaan.  Jäteastioihin ei saa laittaa liian suurta omenalastia, jotta niistä ei tule liian painavia käsitellä. Omenia voi tarjota myös esimerkiksi omenapörsseihin ja metsästysseuroille riistaruokintaan.

Peräkärrykuorma puutarhajätettä maksutta jätekeskuksiin

Peräkärrykuorma, korkeintaan 2 kuutiota, risuja tai muita puutarhajätteitä otetaan Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksissa maksutta vastaan. Risut, haravoidut lehdet ja omenat tulee pitää erillään toisistaan, koska niillä on omat purkupaikkansa ja jatkokäsittelynsä.  Koukkujärven ja Tarastejärven jätekeskuksessa otetaan myös alle 2 kuutiota jätesäkkeihin pakattua vieraslajijätettä maksutta vastaan.

Ohjeita espanjansiruetanan ja muiden vieraslajien torjuntaan vieraslajit.fi:stä

Harmittomalta vaikuttavan haravointijätteen mukana saattaa levitä vierasperäisen kasvin siemeniä tai esimerkiksi espanjansiruetanan munia ympäristöön. Espanjansiruetanaa on esiintynyt runsaasti etenkin Muotialan ja Nekalan alueella, jossa sitä on torjuttu säännöllisellä keräämisellä. Espanjansiruetanajätteen (ei eläviä) voi laittaa hyvin pakattuna tavalliseen sekajätteeseen. Espanjansiruetanaa ei tule sekoittaa ukkoetanaan, josta ei ole haittaa. Lajitunnistuksen ja ohjeet etanoiden käsittelyyn voi tarkistaa osoitteesta vieraslajit.fi. Älä koske paljain käsin espanjansiruetanoihin. 

Kurtturuusua, jättiputkea, jättipalsamia ja jättitatarta torjuttu tänäkin vuonna

Tänäkin vuonna kaupunki on torjunut haitallisia vieraslajeja kuten kurtturuusua, jättiputkia, jättipalsamia ja jättitatarkasvustoja. Torjunnat ovat painottuneet ensisijaisesti luonnonsuojelualueilla ja muille arvokkaille luontokohteille.

Myös asukkaita on kutsuttu vieraslajien torjuntatalkoisiin ja poistamaan oma-aloitteisestikin vieraslajeja.

Ohjeita vieraslajien tunnistukseen ja torjuntatoimiin saa vieraslajit.fi-sivustolta.

Lisätietoja
Kaupungin yleisten alueiden kunnossapito, Tampereen Infra Oy: Työpäällikkö Teemu Kylmäkoski
Puhelin:
040 801 6376
Vieraslajit: Ympäristösuunnittelija Teija Ahonen
Puhelin:
041 730 4733
Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa